Eutanasia – oikeus arvokkaaseen ja turvalliseen kuolemaan

Mielestäni Suomi tarvitsee lain eutanasiasta, vaikka aihe on erittäin herkkä. Viimeisten tutkimusten mukaan neljä viidestä suomalaisesta kannattaa eutanasiaa. Jopa tasavallan presidentti Sauli Niinistö kannattaa sitä. Asian puolesta on Suomessa tehty 2 kansalaisaloitetta. Mutta, mitä tekee poliitikot. Ne vain riitelevät ja jättivät kolmen vuoden veivaamisen jälkeen asian sikseen. Eihän se voi näin mennä?

Jokin aika sitten työvuorooni sattui kaksi itsemurhan yritystä. Toinen onnistui, toinen ei. Itse tulkitsin epäonnistuneen itsemurhan äärimmäiseksi avunhuudoksi. Ja tapaus kuuluisi mielestäni terapiatakuun piiriin. Käsittelen aihetta seuraavissa blogeissani. Toinen onnistunut itsemurha sai paljon nähneen palomiehen miettimään: Ei tää voi mennä näin. Oliko kyseessä avunhuuto vai viimeinen hätähuuto epäonnistuneesta hoitoketjusta: palliatiivinen hoito, saattohoito, eutanasia ja ISOSTA kärsimyksestä.

Otan tähän vielä toisen esimerkin, ennen kuin jatkan yleisellä tasolla. Muistan elävästi kun sain elvyttämällä sydämen piirtämään käyrää monitorille. Olin osa elvytysryhmää ja innoissani. Paikalle tuli vastuulääkäri. Hän kyseli potilaan ikää, vasteaikoja ja katseli kelloaan sekä teki lopuksi päätöksen elvyttämistoimien lopettamisesta. Me katselimme vierestä elvytetyn elintoimintojen hiipumista. Olisimme saaneet elvytettävän elossa jatkohoitoon, mutta…  Jälkikäteen sain kuulla, että hoitosuositukset olivat muuttuneet ja lääkärien tavasta valita elävät ja kuolleet tuli rutiinia myöhemmin myös minulle.

Kansainvälisen lain mukaan ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästä. Jonkin toisen lain mukaan ihminen voi, jopa päättää toisen elämästä, jos oma elämä on tärkeämpää. Kotimainen lainsäädäntö selkeyttäisi eri hoitomuotoja ja vastuukysymyksiä. Eutanasia ei voi olla vain rikkaille mahdollinen, koska varakkaat voivat matkustaa maihin, joissa eutanasia tai avustettu kuolema on sallittua. Täytyy muistaa, että eräänlainen eutanasia on jo nyt mahdollista Suomessa hakemalla elvytyskieltoa hoitotahdolla.

Laissa voitaisiin täsmentää tarkemmin palliatiivisen, saattohoidon ja eutanasian keskinäistä suhdetta. Niinikään voitaisiin määritellä tarkemmin hoitotahtoa ja elvytyskieltoa DNR (Do Not Resuscitate). Selvä ohjeistus ja toiminnan valvonta myös auttaisi lääkäreitä tärkeässä päätöksessä. Lisäksi käsitteet avustettu itsemurha tarvitsevat lain tasoisia lisätäsmennyksiä.

Eihän se voi olla niin, että eläinlääkäri, joka ei auta vakavasti ja kuolettavasti sairasta eläintä kuolemaan, syyllistyy rikokseen, samalla kun lääkäri, joka auttaa vakavasti ja kuolettavasti sairasta ihmistä, voi saada syytteen kuolemantuottamuksesta tai siinä avustamisessa ja päätyä vankilaan. Björn Natthiko Lindeblad sanoo jäähyväisviestissään: ”Jos ajattelet kuten minä, että jokainen tulee tietyissä oloissa saada yhteiskunnalta apua arvokkaaseen ja turvalliseen kuolemaan, tuo ääntäsi kuuluviin.”

Osa lääkäreistä ei hyväksy eutanasiaa, koska elämää pitää säilyttää. Samat lääkärit tekevät kuitenkin abortteja. Alleviivaan, että kyse ei ole verrattavista olevista asioista. Mutta, silti molemmissa on kyse yksilön päätöksestä elämästä. Toisessa lääkäri tukee, toisessa ei.

Lopuksi. Esimerkin lääkäri toimi oikein. Lääkäri voi tehdä päätöksen potilaan elvyttämättä jättämisestä, jos hän arvioi, ettei mahdollisesta elvytyksestä olisi enää  hyötyä potilaalle.

+4
Kenneth Morelius
Liike Nyt Nurmijärvi

Olen aluevaltuutettu ja palomies. Työkokemusta on kertynyt sisäministeriöstä ja eri pelastuslaitoksissa. Lisäksi olen mukana vapaaehtoistoiminnassa lentämällä palolentoja kesäisin. Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri. Pääaineeni on kansantalous, julkinen talous. Pro Gradu työni käsittele kuntien valtionapuja. Sivuaineita löytyy talous- ja sosiaalihistorista, poliittisesta historiasta, tilastotieteestä, kasvatustieteestä ja matematiikasta. Niinikään ammattitutkinto löytyy pelastustoimesta ja rakennusalalta. Nyt on meneillään 4. vuosi #LiikeNyt aktiivina. Vuosiin mahtuvat eduskuntavaalit 2019, puolueen perustaminen 2019, kuntavaalit 2021, aluevaalit 2022 ja toimiminen Liike Nyt Nurmijärvi ry:n puheenjohtajana. Lentämisen lisäksi harrastuksiini kuuluu monipuolinen kuntoilu. Puolimaraton kulkee alle 1.50 ja leukoja pystyn vetämään 40.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu