Sveitsiläinen energiavarasto

Sveitsiläinen EnergyVault on kehittänyt ratkaisun sähköenergian varastointiin.

Edullisimmat varastot ovat tähän asti perustuneet veden pumppaamisen ylärinteessä olevaan altaaseen. Tällainen varasto edellyttää suuria korkeuseroja, mikä estää ratkaisun skaalautumisen.

EnergyVault toteuttaa saman periaatteen tasamaalla. Varasto perustuu automaattiseen nosturiin, joka järjestelee 35 tonnin painoisia kontteja. Järjestellessään kontteja pinoihin nosturi varastoi energiaa. Pinoja purettaessa energiaa vapautuu. Hyötysuhteen sanotaan olevan 80-85% ja potentiaalienergia säilyy häviöttä määrättömän ajan.

Valmistajan mukaan heidän energiavarastonsa yhdistettynä tuuli- tai aurinkovoimaan pystyy tuottamaan yhtäjaksoisesti energiaa fossiilisia voimalaitoksia edullisemmin. Yritys on nyt saanut 100 miljoonan dollarin rahoituksen kasvun vauhdittamiseksi. Ensimmäisten laitosten kokoaminen alkaa USA:ssa vielä kuluvan vuoden aikana.

Tällaisen energiavaraston voi rakentaa melkeinpä mihin tahansa. Konsepti on helposti monistettavissa eikä se vaadi kalliita tai harvinaisia rakennusaineita. Painoina konteissa voidaan käyttää mitä hyvänsä rakennuspaikan lähistöllä saatavana olevaa materiaalia joka muuten olisi arvotonta, kuten jatkokäyttöön kelpaamatonta maa-ainesta, tai vaikkapa voimalaitosten kuonajätettä.

Aika näyttää, kuinka EnergyVault menestyy. Kovin kauaa ei tuloksia tarvitse edes odottaa.

– – –

https://www.businesswire.com/news/home/20210825005287/en/Energy-Vault-Announces-100-Million-Series-C-Funding

+3
KH
Sitoutumaton Espoo

Diplomi-insinööri, jatko-opiskelija, työssä sähköisen talotekniikan asiantuntijatehtävissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu