Kodinhoitajana elämää palvelemassa

Kauniit herkät silmät katsovat vanhusta. Tämä ei enää kykene omin toimin nousemaan vuoteestaan. Vaipat alla ovat kastuneet. Ne ovat pehmeästi vedettävissä alta, kun vanhus ensi käännettään kyljelleen. Sanna Hannilan lempeä käsi silittää iän jo haurastuttamaa kaulaa. Iho on makuuhaavauman rikki kuluttama. Perunajauhe on tähän mitä oivallisin lääke.
Sanna on tullut kylvettämään alzheimerintautia sairastavaa vanhusta ja saa hymyn palkaksi. Olen päässyt hänen mukaansa viikon työharjoitteluun Vantaan Hakunilan alueen kotihoitoon.
Ummehtuneen väkevä tuoksu. Asunto on siivottomassa kunnossa. Tavaroita on kaikkialla hujan hajan. Hometäpläiset kattopahvit roikkuvat. Tiskipöytä on ruuantähteitä ja muuta sotkua täynnä. Alkoholismi ja skitsofrenia kiusaavat. Inhimillisen herkästi ja kauniisti Pauliina Onkalo tervehtii elämän kuluttamaa miestä. Tarttuu käteen ja saattaa istumaan. Irrottaa siteet ja puhdistaa pahasti tulehtuneen ja turvonneen isovarpaan. Tarkistetaan lääkitys ja valmiskeitto tulelle. Entä huominen kauppalista?
Minulle lankesi tehtävä siivota tiskipöytä ja vaihtaa lakanat miehen vuoteeseen. Tällaista on työharjoittelu. Lähtiessä Pauliina vielä muistaa poimia roskapussin mukaansa. Ainakin jätteiden verran vähemmän jää kuvottavaa hajua asuntoon. En muuta kuin sisimmässäni nostan hattua Korsossa ahertavalle kodinhoitajalle.
Hienoja naisia. Naisiahan kotipalvelun työntekijät kaikki ovat. Uhrautuvasti antavat itseään toiselle, apua tarvitsevalle. Kodinhoitajat tietävät jokaisen työpäivänsä jälkeen tehneensä jotakin hyödyllistä ja hyvää. Heistä on ollut apua. Kiitoksiakin he saavat kuulla. Kuinka monelta avuttomalta vanhukselta he saavat kiitollisen katseen ja hymyn. Paljon myös kauniita sanoja – on toki elämän koettelemia, jotka aina nurisevat. Sekin on inhimillistä.
Viikon kohokohta yksinäiselle vanhukselle on kodinhoitajan tulo. Sitä odotetaan ja siihen valmistaudutaan. Siksi kodinhoitajalta odotetaan muutakin kuin vain teknistä työsuoritusta. Häneltä odotetaan aikaa, jaettavaa hetkeä. Sen he myös keskittyneesti antavat kiireisestä aikataulustaan huolimatta.
Hienointa oli havaita, että autettavia kohdeltiin ihmisinä. Oli kyse alkoholismista, dementiasta, liikuntakyvyn puutteesta tai vain vanhuudesta, kaikki autettavat ovat ihmisiä, saman elämän voiman lapsia. Emme hoida kotia, emme vaivaa, vaan ihmistä, Pauliina minulle muistutti. Hymyilin takaisin.
Entä palkka? Jää kahdentuhannen euron molemmin puolin. Sikamaisen huono, ottaen huomioon työn vaativuuden, vastuun ja määrän. Naisvaltainen julkisensektorin ala. Hävettää. Miksi yhteiskunnassamme maksetaan kaikkein heikoimmin tärkeimmästä: ihmisen auttamisesta.
Ei ihme, että sairaanhoitajista ja lähihoitajista on pula. Töitä riittää kasvavassa määrin, mutta työn arvostuksen ja palkkauksen vuoksi kohta ei ole tekijöitä.
Vantaalla kymmenen vuotta sitten yhdistettiin kotisairaanhoito ja kotipalvelu. Uudistus ei ole onnistunut. Seuraus: kotipalvelusta on tullut ensisijassa terveydenhoitoa.
Väestön ikääntyessä yhä useammat vanhukset tarvitsevat moninaista tukea kotinsa askareissa, jos ja kun heidän toivotaan asuvan kotona eikä sijoittuvan laitoshoitoon. Kotipalveluun laajassa mielessä on panostettava huomattavasti nykyistä enemmän voimavaroja. Sen ainakin viikon työharjoittelusta oppi.