Missä EU:n rajat?

Monet ovat päivitelleet Euroopan unionin itälaajentumista. Bulgariaa ja Romaniaa ei olisi koskaan pitänyt ottaa jäseneksi.
Ranskassa on noussut kansanliike vastustamaan Turkin mahdollista jäsenyyttä. Serbiasta ei olisi EU:n jäsenenä kuin riesaa pelotellaan, eikä kukaan uskalla veikata kahtiajakautunutta Ukrainaa EU:n jäseneksi, puhumattakaan Venäjästä.
Missä ovat Euroopan rajat? Kuinka laajalle EU voi levittäytyä. Afrikassa sijaitseva Marokkokin on jättänyt virallisen jäsenhakemuksen ja Kap Verdeäkin on ehdotettu jäseneksi.
EU:n perussopimuksessa kirjataan: ”Unioniin voivat liittyä kaikki Euroopan valtiot, jotka kunnioittavat sen arvoja ja sitoutuvat edistämään niitä yhdessä.”
Määritys on selvä, mutta miten Eurooppa ymmärretään? Määrittyykö se maantieteellisesti, kulttuuriarvoista vai poliittisesta historiasta?
Maantieteellisesti Eurooppa ulottuu Atlantilta Uralille ja Jäämereltä Välimerelle. Kulttuuriltaan eurooppalainen arvopohja nojautuu juutalais-kristilliseen uskoon, hellenistiseen filosofiaan, roomalaiseen oikeuteen ja valistusajan humanismiin. Monta uutta jäsenvaltiota on odotettavissa, jos EU:n jäsenyys määrittyy maantieteestä tai yhteisestä arvopohjasta.
Poliittisesta historiasta ei ole apua, jos viitataan Antiikin Kreikkaan tai Rooman imperiumiin. Paremminkin Eurooppaa määrittäisivät Kaarle Suuren valtakunta 800-luvulla tai keskiajan Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, mutta näin löytyvät vain EU:n ydinalueet.
Ehkä paras lähtökohta on pitää EU:n laajenemista eurooppalaisena rauhanprojektina. EU:n juuret ovat vuonna 1951 perustetussa Hiili- ja teräsyhteisössä. Ottamalla strategiset tuotantoalat ylikansalliseen ohjaukseen tehtiin Saksan ja Ranskan välinen sodankäynti mahdottomaksi.
Kun vuonna 2004 otettiin tusina itäisen Euroopan entistä sosialistimaata EU:n jäseniksi, oli tärkein peruste turvallisuuspolitiikka. Haluttiin ylittää kylmän sodan jakolinja. Myös Suomen jäsenyys EU:ssa perustui vakaaseen turvallisuuspoliittiseen arvioon.
Rauhalla ei ole hintaa. Siksi on turha päivitellä kustannuksia, joita itä-Euroopan mukaantulo on aiheuttanut vaikkapa Suomen nettomaksuosuuteen.
Tärkeintä on muistaa EU:n tunnuslause: ”moninaisuudessaan yhtenäinen”. Tilaa ei voi olla sen kummemmin sisäiselle suvaitsemattomuudelle kuin salakavalalle euronationalismille. Yhteistyön Eurooppa ei rakenna aitoja, vaan portteja muuhun maailmaan.