Kaipaileeko Stubb Suomea Ukrainan kriisin vastakkainasetteluun?

Presidentti Michael Gorbatshov totesi Neuvostoliiton lopun tulleen, kun Ukrainan kansanäänestyksessä 1.12.1991 enemmistö tuki maan itsenäistymistä. Tätä päätöstä Venäjän nykyjohto pitää maansa historian suurimpana virheenä.

Dneprin varteen 800-luvulla syntynyt Kiovan Venäjä oli ensimmäinen Venäjän valtakunta. Myöhemmin itäslaavien keskus siirtyi ensin Novgorodiin ja 1500-luvulla Moskovaan.

Jälkimmäistä alettiin pitää ”Isona Venäjänä” ja Kiovan seutua ”Vähä-Venäjänä”. Vähävenäläiset asuttivat raja-aluetta, josta nimi Ukraina, ”reuna, ääri”.

Ukrainan asema Venäjän imperiumissa on kautta historian ollut keskeinen. Itä-Ukraina oli Neuvostoliitossa sotateollisuuden ydinalueita. Nykyisin valtaosa Ukrainan viennistä menee Venäjälle, ja päinvastoin maan elinehtona on venäläinen kaasu ja energiavarat.

Ei ole kuviteltavissa tilannetta, jossa Ukraina voisi kääntää selkänsä geopolitiikalle ja historialle. Se on sidoksissa Venäjään myös jatkossa.

Suomen ulkopolitiikan viisaus on ollut ylläpitää vakaa ja turvallinen idänsuhde. Se on luonut pohjan kansainvälistymiselle ja länsi-integraatiolle. Tästä myös Venäjä on hyötynyt.

Venäläisestä näkökulmasta myös Ukraina pitäisi nähdä mahdollisuutena, ei haasteena tai uhkana. Venäjä ei ole halukas EU-jäsenyyteen, mutta Ukrainan ja EU:n assosiaatiosopimus olisi sille silta eurooppalaiseen yhteistyöhön.

Saksalaiset ovat oppineet: mieluummin eurooppalainen Saksa kuin saksalainen Eurooppa. Mutta Venäjällä yhä haikaillaan mennyttä suurvaltaa ja Eurooppa nähdään etupiireiksi jakautuneena viimevuosisadan tavoin.

Neuvostoliiton hajottua 1991 luotiin ETYJ:n ympärille uusi eurooppalainen turva-arkkitehtuuri. Sen ytimenä oli laajan turvallisuuden käsite, joka on jakamaton ja koskee myös muita kuin sotilaallisia kysymyksiä. Turvallisuutta ei haeta naapurin kustannuksella, vaan yhteistyöstä.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on ilmaissut pettymyksensä lännen suuntaan pitäen sen toimia Ukrainassa yhteistyövaraisen turvallisuuden vastaisina. Jakamaton turvallisuus on kääntymässä jaetuksi, jolloin vastapuoli nähdään uhkana, ei kumppanina.

Venäjän tiedotusvälineet pistävät paremmaksi. Neuvostoliiton hajoamisesta syytettyä Michael Gorbatshovia pidetään maanpetturina. Presidentti Vladimir Putinin katsotaan oikeutetusti puuttuvan historian vääryyksiin. Venäläisiä on suojeltava ja venäläismielisille alueille Moldovan Transnistriasta Itä-Ukrainaan vaaditaan oikeutta palata takaisin Venäjän yhteyteen.

Ukrainan nykyjohtoa kutsutaan lännen kätyreiksi, russofobisteiksi tai fasisteiksi. Syrjäytettyä presidenttiä Viktor Janukovitshia pidetään yhä valtionpäämiehenä ja uudet presidentinvaalit 25.5. nähdään laittomina. Venäläinen media ruokkii kuvaa kuinka Ukrainassa sorretaan venäläisyyttä ja lyödään lokaan yhteinen historia. Jokaisen sodan ensimmäinen uhri on totuus – puolin ja toisin.

Kokoomusjohto Alexander Stubbin ja Jyrki Kataisen ohjastamina on tässä tilanteessa hoppuuttamassa Suomea NATO-jäseneksi. Se tästä vielä puuttuu, että muutenkin vaikeaan Ukrainan kriisiin sotkettaisiin vielä Suomi.

Presidentti Mauno Koiviston viisaat sanat on syytä muistaa: Suomen historian synkimmät sivut ovat niitä, kun meidät on vedetty mukaan muiden sotiin. Jos tämä Ukrainan kriisi kärjistyisi suurvaltojen vastakkainasetteluksi, NATO-Suomi olisi siinä osallisena ja vielä etumaastossa. Tätäkö kokoomusjohto haikailee?