Häpeätahra

Tämän päivän Suomessa köyhyys uhkaa erityisesti kolmea sosioekonomista ryhmää: opiskelijoita, työttömiä ja eläkeläisiä. Kaikille on yhteistä, että he eivät ole työelämässä mukana.

Työikäisestä väestöstä on pitkäaikaisia köyhiä 7 %. Alle 25-vuotiailla nuorilla aikuisilla vastaava osuus on 13 %. Se on sietämätön ongelma, ja nuorten toimeentulovaikeuksiin ja syrjäytymiseen on kiinnitetty vakava huomio. Onneksi useimmilla tilanne kohenee päästäessä työnsyrjään kiinni.

Työttömät, erityisesti pitkäaikaistyöttömät ovat pahimmassa asemassa. Yhteiskunta pyrkii työllistämään, mutta erityisesti iäkkäämmillä työllistyminen on lähes mahdotonta. Työnantajat mieluummin hyväksikäyttävät eläkejärjestelmää ja siirtävät vanhempia työntekijöitä työkyvyttömyys- tai varhennetulle vanhuuseläkkeelle. 

Entä mikä odottaa eläkkeellä? Kun täytät 65 vuotta, siirryt pienempituloisten joukkoon. Eläkkeelle siirryttäessä köyhien suhteellinen määrä ei suuresti eroa työikäisistä. Se johtuu ansiosidonnaisesta eläketurvasta, joka aluksi pitää eläketason kohtuullisena. Mutta iän myötä toimeentulovaikeudet ja köyhyysriski kasvaa.

Kohtaamme uskomattoman häpeätahran: vanheneminen korreloi suoraan köyhtymisen kanssa. Mitä iäkkäämmäksi tulet, sitä todennäköisempää ovat toimeentulovaikeudet ja suoranainen köyhyys. Tätä ei todeksi usko, mutta tulonjakotilasto on tunteeton.

Ikäryhmässä 75-84-vuotiaat elää jo yli 20 % köyhyysrajan alla. Yli 85-vuotiailla tilanne vain pahenee. Heistä lähes kolmasosa on EU:n luokitusten mukaan köyhiä. Haavoittuvin ryhmä ovat yli 75-vuotiaat, yksinelävät naiset. Palkoissa naisten euro on 80 senttiä, mutta eläkkeissä mummon euro jää 66 senttiin. 

Kuinka tämän päivän Suomessa suhtaudutaan vanhuksiin? Valtakunta on vauraampi kuin historiassa koskaan, mutta ihmisen saavuttaessa kunnioitettavan 90 iän, hän elää 30 %:n todennäköisyydellä kansainvälisesti määritellyn köyhyysrajan alapuolella – ja pysyvästi! Yhtäkään toista ikäryhmää ei kohdella tällä tavoin, paitsi kaikkia yli 70-vuotiaita. Heillä kaikilla iän karttuessa pitkittyneen köyhyyden riski kasvaa vääjäämättömällä varmuudella.

Kansainväliset vertailut osoittavat, että yhtä paljon köyhiä yli 75-vuotiaita kuin Suomessa ei löydy Länsi-Euroopasta. Suomi on auttamattomasti muista Pohjoismaista jäljessä. Outoa on kuitenkin se, että suurissa Länsi-Euroopan maissa kuten Saksassa ja Iso-Britanniassa köyhyysasteet koko väestön osalta ovat suurempia kuin Suomessa, mutta yli 65-vuotiaista pidetään siellä huomattavasti meitä paremmin huolta. Näin on jopa Italiassa, jossa köyhyysaste on muuten puolet Suomea heikompi. 

Alankomaiden eläkejärjestelmä on useissa kansainvälisissä vertailuissa arvioitu maailman laadukkaimmaksi. Siellä pitkäaikaisköyhyyden aste on sama kuin Suomessa, eli 7 %. Meillä kuitenkin yli 75-vuotiaista 19,5 % elää köyhyysrajan alla, kun Alankomaissa ainoastaan 2,0 %. Suomessa yksin asuvista ikäihmisistä 28 % on köyhiä ja Hollannissa vain 2,6 %.

Hollantilaisten eläkejärjestelmän tunnusta, ”sukupolvien solidaarisuutta”, voidaan pitää enemmän kuin oikeutettuna. Hollannissa eläkeindeksi on sidottu palkkoihin. Siellä kuten Tanskassa käytetään eläketarkistuksissa sataprosenttista ansiotasoindeksiä.

Suomi niittää maailmalla mainetta hyvinvoinnin mallimaana. Mutta kuinka suhtaudumme ikääntymiseen? Miksi vanhimmat ihmiset ovat meillä suhteellisesti ottaen heikoimmilla? Puuttuuko meiltä sukupolvien solidaarisuutta? Viime kädessä yhteiskunnan kehitystaso mitataan siitä, kuinka se huolehtii heikoimmistaan. Tässä suhteessa Suomessa on vielä paljon parannettavaa – ja ehkä myös muualta opittavaa.