Ikäihmisten taitettu itsetunto

”Väestön ikääntyminen on Suomelle suuri riski” huutaa päivälehden otsake. Toteamus on Valuuttarahaston, IMF:n valtuuskunnan johtajan Subhash Thakurin, hänen vierailtuaan Suomessa. Otsake on kovin rohkaiseva sadoille tuhansille ikäihmisille.

Ajan henki on olla arvostamatta ikääntymistä. Eläkeläisiä pidetään yhteiskunnallisena rasitteena. Me puhumme eläkepommista, passiiviväestön kasvusta, huoltosuhteen heikkenemisestä, sosiaali- ja terveydenhuollon karkaavista kustannuksista ja julkisen talouden kestävyysvajeesta. Tähän kaikkeen löytyy yksi syy: väestön vanheneminen.

Passiiviväestön leima on kohtuuton. Eläkeläiset eivät käy ansiotyössä, mutta muuten he ovat merkittävä taloudellinen voimavara. Eläkeläiset maksavat verot ja erilaiset palvelumaksut siinä missä muutkin.

Eläkkeet käytetään kulutukseen ja luovat ostovoimaa. Lukuisat ikäihmiset tekevät myös monilla eri tavoin vapaaehtoistyötä.

Omaishoitajista on 60 % eläkeläisiä. Ilman omaishoitoa kunnat joutuisivat maksamaan korvaavasta laitos- ja muusta hoidosta 3,4 miljardia euroa. Se on "passiiviväestön" antamaa näkymätöntä työpanosta.

Terveysmenot asukasta kohden kasvavat ikääntymisen myötä, ja hyvin voimakkaasti 80 ikävuoden jälkeen. Samasta iästä eteenpäin terveysmenot kuitenkin laskevat ja lopulta hyvin jyrkästi, johtuen ikäluokkien pienenemisestä. 

Yli 65-vuotiaiden – 20 % väestöstä – osuus terveysmenoista on yhteensä 46 %, eli ikääntyneet käyttävät muita enemmän terveyspalveluja. Mutta mitä terveysmenoihin luetaan?

Perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja lääkekulut ovat luonnollisesti terveysmenoja. Mutta niiksi luetaan myös vanhustenhoito, omaishoito ja kotihoito. Vanhuuden hoivaa pidetään terveysmenona.

Terveyskuluihin ei sen sijaan lueta vammaispalveluja, päihdehuoltoa, lastensuojelua ja päivähoitoa. Vanhainkoti ja seniorineuvola katsotaan tilastoinnissa terveydenhuolloksi. Sen sijaan lastenkotia, päiväkotia tai äitiysneuvolaa pidetään sosiaalipalveluna.

Kun vanhuutta pidetään sairautena, niin epäilemättä ikäihmisten osuus terveysmenoista nousee. Kun tilastoinnissa huomioidaan kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut, niin yli 65-vuotiaiden osuus on enää 34 %.

Mutta myös koulutuspalvelut ovat ikäsidonnaisia. Ikäihmiset eivät käy peruskoulua, lukiota tai yliopistoa, aivan kuten nuoret eivät käytä vanhainkotia. Kun sosiaali- ja terveyspalveluihin lisätään koulutusmenot, putoaa yli 65-vuotiaiden osuus kaikista kuluista 23 %:iin. Se vastaa heidän väestöosuuttaan.

Olisiko jo korkea aika lopettaa ikäihmisten syyllistäminen kasvavista julkisista menoista? Eläkeläiset käyttävät julkisia palveluja samassa suhteessa kuin muutkin väestöryhmät. Heillä on myös täysi oikeus siihen.

Eikö vihdoin ja viimein riitä ikäihmisten syyllistäminen ja heidän itsetuntonsa murentaminen.