Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka tuuliajolla?

Ulkoministeri Timo Soini kertoi ensimmäisessä linjahaastattelussaan (Ulkopolitiikka-lehti 3/2015) tärkeimmiksi poliittisiksi esikuvikseen Veikko Vennamon ja Margaret Thatcherin. Esikuvien malli näkyy.

Kun Soinilta kysyttiin Nato-kantaa, hän vastasi: ”Minulla ei ole selvää kantaa. Kaikki ovat tietävinään minun Nato-kantani, mutta voin sanoa, etten tiedä sitä itsekään.”

Onko Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka tuuliajolla? Eikö ulkoministerillä ole näkemystä Natosta? Vähintä olisi olettaa hänen arvioivan Nato-jäsenyyttä siten, miten se vaikuttaa Suomen turvallisuuteen. Tämän luulisi olevan koko Nato-kysymyksen ydinasian.

Puoluetoverillaan, puolustusministeri Jussi Niinistöllä sen sijaan tuntuu olevan selvät linjat. Hänen johdollaan tultaneen syksyllä sopimaan Suomen ja Yhdysvaltojen välinen puolustussopimus. Tämä sen päälle, että Yhdysvaltojen taistelujoukkoja jo osallistui Suomen maaperällä yhteisiin sotaharjoituksiin.

On aikoihin eletty. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan fundamentit elävät hallituskausittain. Pienellä maalla ei ole tähän varaa. Isot linjat sovitaan yhdessä, mieluiten kansallisella konsensuksella. Yhdessä joka tapauksessa joudutaan tiukimmassa tilanteessa toimimaan.

Vakaa ja ennakoitava turvallisuuspoliittinen linja jättää myös ulkomaailmalle, erityisesti naapurimaille, varman kuvan Suomen aikeista. Tämä kaikki lisää turvallisuuttamme. 

Jos ulko- tai sisäpolitiikasta pitää jommankumman olla rempallaan, niin olkoon se sisäpolitiikka. Näin lohkaisi aikoinaan presidentti Urho Kekkonen.

Myös muiden presidenttiemme linjauksiin kannattaisi Timo Soinin ja Jussi Niinistön tutustua. Vennamolainen retoriikka ja mediavetoiset näkökulmat eivät riitä, sillä Suomen turvallisuuspolitiikan pitkällä linjalla on syynsä.  

Presidentti Mauno Koivisto totesi aikoinaan, että Suomen historian synkimmät luvut ovat niitä, kun meidät on vedetty mukaan muiden sotiin. Tulisi välttää sellaisia liittoutumia tai sopimuksia, jotka sitoisivat Suomen suurvaltojen vastakkainasetteluun.

Mauno Koiviston näkökulmasta Suomen ja Yhdysvaltojen välinen puolustussopimus ei vahvista turvallisuuttamme. Miksi me tyrkyttäydymme mahdollisessa suurvaltaristiriidassa osapuoleksi, ja vielä etumaastoon? Emme kai halua omien toimiemme vuoksi turvallisuutemme heikkenevän?

Suomella on 1324 kilometriä pitkä raja Venäjän kanssa. Nyt se on vaakaa ja turvallinen. Turvallisuus on aina molemminpuolista. Ei pelkästään riitä, että Suomi tuntee elävänsä turvallisen rajan takana, myös Venäjän on niin tunnettava. Muuten vakaus järkkyy.

Onko Jussi Niinistöllä näkemys, että Suomen tiivistyvä puolustusyhteistyö Yhdysvaltojen kanssa, puhumattakaan Nato-jäsenyydestä lisää myös Venäjän turvallisuuden tunnetta? Jos näin on, on syytä kannattaa molempia hankkeita.

Nato-arvion tekemistä helpottanee amerikkalaisten sotilasasiantuntijoiden näkemys. Heidän mukaansa Suomi ei nykytilanteessa tarvitse Naton turvatakuita. Sen sijaan, jos Suomi olisi hakeutumassa Naton jäseneksi, sotilasliiton turvatakeet saattaisivat olla hyvinkin tarpeen.