Berlusconi, Le Pen, persut, Putin, Brexit, Trump …

Ensireaktiot Yhdysvaltojen vaalituloksesta ovat ilmaisseet hämmästystä, epäuskoa, toivottomuutta ja jopa järkytystä. Kuinka näin voi käydä?!

Ylidramatisointi on kuitenkin turhaa. Amerikkalainen valtakone suodattaa ja pitää kyllä kuosissa niin Obaman ihanteellisuuden kuin tarvittaessa Trumpin pölhöpopulisminkin. Jo kotimainen kokemus kertoo kuinka vallan vastainen retoriikka sulaa vallan käytävillä, ja seurauksena on vain hallintoaparaatin entistä vahvempi vallankäyttö. 

Tärkeämpää olisi pohtia, miksi Berlusconit, Le Penit, persut, Putinit, Brexit ja Trumpit hallitsevat tämän päivän politiikkaa. Miksi perinteinen puoluejärjestelmä ei kykene tarjoamaan vaihtoehtoa, johon ihmiset kiinnittyisivät?

Olemme tottuneet jakamaan poliittisen kentän kahtia, vasemmisto-oikeisto -janaa pitkin. Tämän päivän politiikkaa hallitsee kuitenkin aivan muu todellisuus.

Kansalaiset kokevat vieraantuneensa poliittisesta vallankäytöstä. Siksi he ovat herkkiä seireenin kutsulle, jossa puhutaan suoraan ihmisten ongelmista, ihmisten kielellä. Populismille on tila. Sitä vielä ruokkii draamaa ja yksinkertaistuksia viljelevä, nopeatempoinen media.

Robert Reich, presidentti Clintonin työministeri, varoitti Hillary Clintonia vaalikampanjan aikana. Hän totesi, ettei suuri jakolinja kulje enää vasemmiston ja oikeiston välissä, vaan eliitin ja eliitinvastaisuuden välissä. Jälkimmäistä luonnehtii ”raivo suuryhtiöitä, Wall Streetiä, upporikkaita ja näitä ylläpitävää järjestelmää kohtaan”.

Reichin mukaan Hillary Clintonin ei ole tarvis ”siirtyä kohti keskustaa” republikaanien äänten haalimiseksi, vaan piiru kohti anti-elitismiä. Hänen olisi sitouduttava ”ajamaan politiikkaa, jolla suuri raha saadaan pois politiikasta ja yhteiskunta toimimaan monien eikä harvojen etuoikeutettujen hyväksi.” Jos Clinton ei tätä tajua, voi edessä olla ”tyly shokki”. Clinton ei siirtynyt ja shokki koettiin.

Samat optiomiljonäärit, finanssisektorin etuoikeudet, eläkeyhtiöiden pääomakeskittymät ja itseriittoinen sijoittajavalta sekä veroparatiisit ovat läsnä myös Suomen poliittisessa todellisuudessa. Hallinnon kieli hallitsee ja asiantuntijat kertovat väistämättömyydet. Politiikka on hävinnyt politiikasta.

Samanaikaisesti ihmisten toimeentulo on entistä epävarmempaa, nuoret törmäävät nollasopimuksiin ja pätkätöihin, rakennuksille alipalkataan ulkomaalaisia, kannattavia tehtaita suljetaan ja työntekijät irtisanotaan, eläkeläiset köyhtyvät lakisääteisesti, koulutusmenoja leikataan ja hyvinvointipalveluja heikennetään. Tätä on ihmisten arki.

Selityksiksi poliitikot tarjoavat hallittua rakennemuutosta ja kestävyysvajetta. Ei ihme, että monien mielestä vaaleista toiseen eduskuntaan valikoituu ”tunteettomia omanedunajajia”.

Jos populismi halutaan voittaa, se voidaan tehdä vain ottamalla vakavasti ihmisten huolet. Suomi on tänään historiallisesti vauraampi kuin koskaan lamasta huolimatta. Silti ihmiset voivat pahoin ja heidän elinehtojaan heikennetään. Selityksenä on kestävyysvaje, joka on poliitikkojen itsensä aikaansaama: alenna veroastetta, saat alijäämän, velkaannut ja on pakko leikata.

Tällaista politiikkaa ei tehdä ihmisten, vaan Reichin sanoin, etuoikeutettujen ehdoilla. Tulokseksi saamme tyrmäävät shokit ja tylyt jytkyt.