080808 vai 20 03 2003

080808 vai 20 03 2003
Maailma ei ole enää entinen 080808 jälkeen. Venäjä hyökkäsi Georgiaan. Historian sivu kääntyi. Näin vakuuttelee ulkoministeri Alexander Stubb. Ja hän on oikeassa – ainakin tarkastellessaan maailman menoa omasta työhuoneestaan.
Entä mitä näkyy meidän muiden työhuoneista? Kyllä rajun symbolisia päiviä löytyy. Miten olisi 20 03 2003. Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin. Ilman vakuuttelujakin uskaltaa sanoa historian sivun kääntyneen.
Puolustusministeri Jyri Häkämies on kauhuissaan. Venäjän aggressio pelottaa. Suomen on kiireesti lisättävä puolustusmenojaan. Stubb taas kehottaa vakavasti harkitsemaan sotilaallista liittoutumista NATO:oon.
Pääministeri Matti Vanhasta tarvitaan apuun. Hän rauhoittelee. Ei yksittäisen etäisen konfliktin vuoksi tarvitse Suomessa aloittaa varustelua. NATO-jäsenyyspuheet ovat taas kokoomuslaista ulkopoliittista ajattelua. Näin pääministeri.
Mistä tavallinen tallaaja sen tietää milloin äänessä ovat kokoomuksen kellokkaat ja milloin taas puhutaan Suomen hallituksen nimissä? Mikä on Suomen turvallisuuspoliittinen linja? Hallituksesta tuntuu tulevan kovin erilaisia viestejä.
Aseet ovat puhuneet. Rajoja piirretään uudelleen. Valitettavasti ei ensimmäistä kertaa Kaukasuksella. Kun ammutaan, löytyy syyllinen helposti. Erityisesti jos tiedämme kuka on hyvä ja kuka paha. Ja senhän me tiedämme. Globaalin informaatiosodan voittajasta ei ole epäilystä.
Entäpä jos asetelma ei olekaan niin yksiselitteinen. Auttaisiko historian tuntemus?
Kaukasusvuoriston alueella on poikkeuksellisen monia pieniä kansoja. Missään maailmassa ei niin pienellä maantieteellisellä alueella puhuta niin monia alkuperäisiä kieliä kuin täällä. Vuoristosolissa erillään kasvaneet kansat ovat taistelleet elintilasta toisiaan vastaan. Yhtä intohimoisesti on torjuttu ulkoisia valloittajia, ovat he olleet turkkilaisia, venäläisiä tai persialaisia.
Venäjälle oli tuskaista vallata Kaukasus 1800-luvulla. Yhtä kivuliasta sen hallitseminen oli neuvostovallan aikaan. Divide et impera! Parasta oli vetää neuvostotasavaltojen rajat niin, että pienet kansat lohkoutuivat. Keskinäisissä riidoissa apua haettiin Moskovasta.
Osseetitkin jaettiin kahtia. Tänään heistä 85 % asuu Venäjän federaatioon kuuluvassa Pohjois-Ossetiassa. Loput ovat Etelä-Ossetiassa – enemmän tai vähemmän tyytymättöminä georgialaisten johtoon.
Entä Georgia? Siinä kansa, jonka itsetietoisuudella ei ole määrää. Kansakunnan historia on loistokas.
Jo antiikin aikoina Georgia kukoisti. Sen suuruuden aika oli 1000 ja 1100-luvuilla, jolloin maa kattoi Kaukasian Mustaltamereltä Kaspianmerelle. Sen taru loppui mongolien valloitukseen.
Seuraavan kerran itsenäinen Georgia syntyi vuonna 1918. Maa hyväksyttiin Kansainliiton jäseneksi. Vuoden 1919 vaaleissa menshevikit voittivat. Se oli historian ensimmäinen demaripuolueen vaalivoitto avoimissa monipuoluevaaleissa.
Stalinin johtamat paikalliset bolshevikit kukistivat menshevikkihallituksen vuonna 1921.
Georgialaiset kuitenkin kapinoivat neuvostovaltaa vastaan. Kansannousut vuosina 1924, 1956, 1978 ja 1989 ovat tulikirjaimin maan historiassa.
Ja kapina jatkuu. Venäjään ei luoteta. Ei tänäänkään, vaikka Georgia on uudelleen ollut itsenäinen jo 17 vuotta. Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) sisään on Ukrainan ja Georgian johdolla rakennettu Moskovan vastainen liittoutuma GUAM. Sen muut jäsenet ovat Moldova ja Azerbaidzan.
Venäjän vastareaktiota ei ole kauaa tarvinnut odottaa. Georgiasta, Moldovasta ja Azerbaidzanista irtautuneet separatistialueet ovat olleet oivia pelinappuloita. Etelä-Ossetia on yksi niistä.
Kiitos Georgian presidentti Mihail Shakasvilin äkkiväärän päätöksen vallata asevoimin Etelä-Ossetia, olemme tässä tilanteessa. Venäjä löi takaisin. Se teki ”humanitaarisen intervention” ja puolustaa pienten kansojen itsemääräämisoikeutta. Tottahan osseeteilla on oikeus valita puolensa. Olihan Kosovon albaneillakin.
Suomella on ollut paalupaikka auttaa konfliktin ratkaisussa. Olemme ETYJ:n puheenjohtajamaa. Kaikki Georgian konfliktin osapuolet ovat järjestössä mukana. Sitä paitsi aiemmin Etelä-Ossetian kriisin valvonta oli ETYJ:n vastuulla.
Ei kai vain Suomi ole menettänyt paalupaikkaansa Ranskalle. EU ja erityisesti presidentti Nicolas Sarkozy on jo ottanut johtoroolin tulitaukosopimuksen aikaansaamisessa. EU tulee myös jatkossa olemaan vahva välittäjä Venäjän ja Georgian suhteiden kohentamisessa. Hyvä niin. Se auttaa ken pystyy.