Onko kestävyysvaje unohtunut hallitusneuvotteluissa?

Hallitusneuvotteluja vetävää Antti Rinnettä on syytetty finanssipoliittisesta holtittomuudesta. Hän ei muka piittaa kestävyysvajeeseen kohdistuvista uhista. Rahasta ei kuulemma tarvitse välittää.

Käsitykseni mukaan pääministerikandidaatti Rinne välittää. Hänelle raha on väline, ei päämäärä. Talouspolitiikka ei tehdä sen itsensä ehdoilla, vaan julkinen talous on ihmistä ja yhteiskunnan kehitystä varten.

Kestävyysvaje ei ole taloudellinen käsite, vaan poliittinen. Julkisen talouden tasapainoon eivät vaikuta vain menot, vaan myös tulot. Jos Suomessa olisi sama rakenteellinen veroaste kuin viisitoista vuotta sitten, niin valtionbudjetissa oli yli kymmenen miljardia euroa enemmän varoja.

Suomessa on määrätietoisesti vähennetty tuloveroja. Samanaikaisesti verotus on siirtynyt sosiaaliturvamaksuihin, erityisesti työeläkevakuutusmaksuun. Työhön kohdistuva verorasitus ei siis ole vähentynyt.

Eläkemenojen kasvu ja vanhusten hoivan tarve lisäävät julkisia menopaineita. Lähes mantraksi on vakiintunut väite, että väestön ikääntyminen on suurin yksittäinen tekijä pahentamassa kestävyysvajetta. Tässä väitteessä on paljon harhaa.

Ensinnäkin, yli 65-vuotiaita on 21 % väestöstä ja heidän osuutensa julkisen talouden ikäsidonnaisista menoista on 25 %. Ei siis mikään kohtuuton paine.

Toiseksi, eläkkeensaajat maksavat veroja 5 miljardia euroa vuodessa. Yli 65-vuotiaiden tuottama ostovoiman lisäys kansantalouteen on yli 25 miljardia euroa. Ansiotyössä heistä on lähes 100 000 ihmistä. Esimerkiksi omaishoitajista 60 % on eläkkeensaajia. Yli 75-vuotiaista 90 % asuu kotona  ja ainoastaan joka neljäs käyttää säännöllisiä vanhuuspalveluja. Eivät eläkkeensaajat ole vain hoivattavaa passiiviväestöä.   

Kolmanneksi, kasvaneet työeläkemaksut eivät näy eläkekehityksessä, vaan eläkerahastojen kasvussa. Eläkkeensaajat ovat ainoa tulonsaajaryhmä, jonka elintaso lakisääteisesti laskee. Samanaikaisesti kuivatamme kansantalouttamme eläkerahastoihin, joiden varoista suurin osa on siirretty ulkomaille.

Eläkeyhtiöiden hallitsemat varat ovat kasvaneet vuoden 1995 36 miljardista eurosta yli 200 miljardiin. Eläkerahastojen kansantuoteosuus on noussut 38 %:sta yli 90 %:iin. Eläkerahastoihin on jo kerrytetty rahaa tuplaten verrattuna 105 miljardin euron valtionvelkaan. Julkinen talous on siis vahvan ylijäämäinen, ei alijäämäinen.

Neljänneksi, vaikka eläkerahastot sosiaalirahastoina luetaan osaksi julkista taloutta, niin kestävyysvajetta laskettaessa eläkevaroja ei huomioida. Ei ihme, että kestävyysvajeesta saadaan tehtyä suurikin ongelma.

Meitä muistutetaan hallitusneuvottelujen alla vastuullisesta finanssipolitiikasta. Mielellään viitataan siihen, että valtionvelka on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut 10 000 euroa minuutissa. Kukaan ei kuitenkaan muistuta, että samanaikaisesti eläkerahastot ovat kasvaneet 21 000 euroa minuutissa.

Veroluonteisella työeläkevakuutusmaksulla kerätään huikeaa ylijäämää julkiseen talouteen. Eläkerahastot on kuitenkin pidetty lähes koskemattomina. Ei edes niiden korkotuottoja ole kuin pienin murto-osin käytetty eläkkeisiin.

Olisiko jo aika alkaa hillitä rahastojen kasvua ja kohentaa vanhuuseläkettä, eli työeläkettä. Nämä toimet yhdessä olisivat tehokkain tapa vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta.