Parempi musta ystävä kuin valkoinen vihollinen

Italialainen senaattori Riccardo Migliori pysäytti hotellin ala-aulassa. Television aamu-uutisissa kerrottiin, että maatasi on kohdannut katastrofi. Jossakin yliopistossa on ammuttu opiskelijoita. Kymmenen uhria.
Ei ole totta! Älä kerro minulle tuollaista. En halua kuulla. Mutta missä yliopistossa? Olen Washingtonissa enkä heti tavoita kotimaata. Ei kai vaan Helsingin teatterikorkeakoulussa tai Porin yliopistokeskuksessa, jossa omat lapseni parhaillaan opiskelevat. Karmea pala nousi kurkkuun.
Selvisi Kauhajoella. Ensi kauhusta selvittyä, se oikein jysähti. Meidän Suomessa kouluväkivalta on täysin karannut käsistä. Missä maailmassa nuoremme oikein elävät? Jos aikaisemmin kummeksimme tämän maan, Yhdysvaltojen väkivaltaa, niin nyt se on karmaisevaa elävää todellisuutta kotona.
Syitä on varmasti monia. Yksi syy on selvä. Virtuaalitodellisuus, jossa lapset aikaansa viettävät. Se rakentuu monelta osin juuri sellaisille raakuuksille ja rikoksille, jotka elävässä elämässä on kaikkein raskauttavinta.
Televisioväkivalta ja tietokonepelien sotiminen ja murhaaminen eivät ole tästä maailmasta. Kuitenkin se sitä on. Pilaantuneita elintarvikkeita ei saa myydä, mutta pilaantuneita informaatioteollisuuden tuotteita saa!

Medialla on suuri vastuu. Se on antamassa narsistisille antisankareille tilaa kuolemanjälkeiseen ylösnousemukseen. Näyt mediassa, olet elossa!

Suomessa on Unkarin ja Japanin ohella maailman korkeimmat itsemurhaluvut. Erityisesti kyse on nuorista miehistä. Nyt kohtaamme hirviön nimeltä laajennettu itsemurha. Narsistinen kulttuurimme rohkaisee tähän. Eikö merkityksellistä elämää ole muutoin kuin julkkiksena, idolina tai kuolemattomana sankarina?!

Olimme Washingtonissa Capitol kukkulalla, kongressissa. Meille kerrottiin presidentinvaaleihin valmistautumisesta. ETYJ:n parlamentaarikot tulevat tarkkailemaan vaaleja.
Tiukka kamppailu. Puoli vuotta sitten oli selvää, että demokraatit tulevat voittamaan. Tänään se ei ole ollenkaan varmaa.
Republikaanien ehdokasasettelu on toiminut ideaalisti. Demokraattien ei.
George W. Bushin hallinto on poikkeuksellisen epäsuosittu. Asettamalla John McCain – valtavirtaa vastaan ollut  republikaani – presidenttiehdokkaaksi, voidaan luvata muutosta. Kokeneissa käsissä kuitenkin.
Vielä parempaa. Valitsemalla Sarah Palin – konservatiivinen nainen – varapresidenttiehdokkaaksi voidaan kosiskella sekä perinteisiä republikaaneja että naisäänestäjiä. Yhdistelmä on tuhoisa demokraattien kannalta.
On varmaa, että monet naiset äänestävät naista. Riippumatta ideologiasta. Niin kävi Suomessakin. Ei Tarja Halosta valittu presidentiksi pelkästään ohjelmansa vuoksi, puhumattakaan puolueestaan. Kyllä myös naiset näyttivät yli puoluerajojen.
Näin tulee käymään myös Yhdysvalloissa. Miksi Barak Obama ei sitten ottanut hänelle esivaaleissa hävinnyttä Hillary Clintonia varapresidenttiehdokkaakseen? Kyse ei ollut vain tiukasta ja jopa henkilöön käyneestä esivaalikampanjasta.
Bill Clinton aikoinaan kampanjoi presidentiksi tunnuksella: ”kun äänestät yhtä saat kaksi”. Tarkoittaen vaimoaan Hillarya. Se oli tuhoisa tunnus tälle päivälle. Hillary Clinton varapresidenttinä olisi tuonut valkoiseen taloon kaksi. Olisi jäänyt ongelma, kuka on Valkoisen talon todellinen isäntä, jos Obama Hillary Clintonin kanssa olisi ryhtynyt presidenttitaistoon.
Obama valitsi kumppanikseen kokeneen ulkopolitiikan asiantuntijan senaattori Joseph Bidenin.
 Hyvä niin. Gallupit kertovat presidenttitaiston olevan lähes tasan. Ratkaisevaan asemaan tulevat ns. swing states, osavaltiot, jossa kaksi puoluetta on lähes tasan. Suurimpina Florida, Ohio ja Pennsylvania.
Yhdysvaltain vaalit toteutetaan osavaltiokohtaisesti. Yhden äänen enemmistö riittää siihen, että voittaja saa kaikki osavaltion valitsijamiehet. Vaikka saisi kaksimiljoonaa ääntä enemmän, se ei lisää valitsijamiesten määrää. On paljon lost votes, hukkaan heitettyjä ääniä.
Voi käydä niinkin, kuten Bushin voittaessa Al Goren vuonna 2000, että valittu saa vähemmän ääniä koko maassa. Tuolloin Bush hävisi 540 000 äänellä. Ratkaisu syntyi Floridassa, jossa Bush voitti 550 äänellä. Voitto kyseenalaistettiin, koska eräillä mustien äänestysalueilla annetut äänet hylättiin enemmän tai vähemmän tekaistuin perustein. Olisi tarvittu kansainvälistä vaalitarkkailua.
Eivät Yhdysvaltain vaalit muutenkaan täysin ongelmattomat ole. Kaksi puoluetta dominoi. Jopa niin, että kilpailijoita ei sallita areenalle. Eräissä osavaltioissa jopa kyseenalaisin keinoin.
Kuulimme Washingtonissa Ralf Naderin, vihreiden ja Libertarian puolueiden kritiikin. Heiltä on evätty osallistuminen television vaaliväittelyihin ja eräin paikoin jopa rekisteröityminen vaalikamppailuun. Miten demokratiaa maailmalle vievän maan oman demokratian kanssa mahtaa olla?
Obamalla on vakava ongelma. Viis tämän hetkisestä tasaisuudesta pääehdokkaiden välillä.  Demokraatit tietävät, että he joutuvat gallupkannatuksestaan vähentämään 3-4 %. Monet demokraatit sanovat julkisesti tietysti äänestävänsä Obamaa, mutta vaalikopin hämäryydessä tekevät toisin. Afroamerikkalainen.
Esimerkiksi Virginiassa, jossa paikallisten kaivostyöläisten keskuudessa demokraattien kannatus on 90 %, on levitetty seuraavaa mainosta: ”Parempi musta ystävä kuin valkoinen vihollinen”. Siinä on ydin Yhdysvaltain tulevissa presidentinvaaleissa.
Amerikkalaiset analyytikot eivät halunneet ennustaa vaalien tulosta. Minä uskaltaudun. John McCain voittaa. Valitettavasti. Yhdysvallat eivät ole vielä kypsä valitsemaan mustaa radikaalia maansa presidentiksi.