Kiina – kansan demokraattinen diktatuuri

Vaihtoehtoina oli ottaa kuljetushissi tai nousta jalan syvältä maan alta. Olimme 73 metrin syvyydessä. Merkillisessä tunnelissa Panmunjomissa.

Tunneli oli 1,5 kilometriä pitkä ja kulki maailman tarkimmin vartioidun rajan alitse. Opas osoitti, kuinka poranreiät oli porattu pohjoisesta etelään. Tunnelin olivat rakentaneet ne. Pohjoiskorealaiset kommunistit. Kavalana juonena oli hyökätä rajavyöhykkeen alitse Etelä-Koreaan. Erikoinen oli turistinähtävyys. Mutta vähintään yhtä idioottimainen oli tunnelin rakennussuunnitelma.

Nyt täältä alhaalta oli noustava takaisin maan pinnalle. Sitä en ihmetellyt, että edustajakollegat Leena Rauhala ja Sanna Lauslahti halusivat reippailla. He lähtivät kapuamaan kapeaa tunnelikäytävää ylös. Mutta että emeritusprofessori Martti Tiuri kirmaisi heidän peräänsä. Jäin hölmistyneenä toljottamaan.

Ex-kansanedustaja Tiuri oli jo vaalikaudella 1999–2003 eduskunnan ikäpresidentti. Nyt hän on kunnioitettavat 82 vuotta. Siitä vain, ei hän meistä nuoremmista jäänyt missään jälkeen Kiinan ja Etelä-Korean matkallamme. Päinvastoin. Hän oli joukon innokkain kuvaaja. Matkan yksityiskohdat tallentuivat videolle.

– Innovoidaan ja tehdään eduskunnalle audiovisuaalinen matkaraportti, ehdotti Lauslahti.

Vedin Tutkaksen valtuuskuntaa. Tutkas, jonka puheenjohtajaksi minut keväällä valittiin, on kansanedustajien ja tiedemaailman yhteinen seura. Kohtaamispaikka, jossa me poliitikot voimme ottaa esille polttavia kysymyksiä ja saada vastauksia Suomen johtavilta tutkijoilta ja tiedemiehiltä. Tänä syksynä olemme jo järjestäneet seminaarit huippuyliopistosta, nanoteknologiasta ja ilmastomuutoksesta.

Nyt olimme kaukana idässä Aasian talousihmettä ihastelemassa. Neljästä ”tiikeristä” – Etelä-Korea, Taiwan, Hongkong ja Singapore – se alkoi. Tänään on idän ja koko maailman jättiläisen Kiinan vuoro. Kiina on veturina maailmantalouden kasvulle. ”Kiina-hysteria” on iskenyt suomalaiseenkin yrityselämään. Sinne on päästävä hinnalla millä hyvänsä!

Sanghai on epäilemättä Kiinan talousihmeen ydinalue. Vuosikymmenessä uudelleenrakennettu 20 miljoonan asukkaan kaupunki. Mittasuhteet pyörryttävät. Valtavat toimistopilvenpiirtäjät, leveät bulevardit ja ihmishyörinä. Moderni Sanghai kopioi Pohjois-Amerikan suurkaupunkeja. Samanlainen mahtipontinen arkkitehtuuri.

Kiina on edelleen perustuslakiinsa kirjatusti ”kansan demokraattinen diktatuuri” – mitä tuo sitten tarkoittaakaan? Ainakin se oikeuttaa kommunistisen puolueen yksinvallan. Mutta sen talousjärjestelmää ei enää perustuslaissa määritellä ”suunnitelmataloudeksi”, vaan ”sosialistiseksi markkinataloudeksi” – mitä tuokaan sitten tarkoittaa? Kokoomus puhui aikoinaan tavoittelevansa sosiaalista markkinataloutta, mutta se tuskin on samaa kuin kiinalaisten sosialistinen markkinatalous.

Kiinalaisille kelpaa kaikki. Samassa paketissa on niin diktatuuri kuin demokratia, sosialismi kuin markkinatalous. Eikös Kiinan uudistuspolitiikan pääarkkitehti Deng Xiaoping aikoinaan määritellyt: sillä ei ole väliä, onko kissa musta tai valkoinen, kunhan se pyydystää hyvin hiiriä. Kaikki kelpaa.

Mutta olennaista on, että Kiina on tullut ulos kuorestaan. Se on hetkessä kasvanut maailman kolmanneksi suurimmaksi talousmahdiksi. Parikymmentä vuotta sen talouskasvu on ollut vuodesta toiseen lähes 10 prosenttia. Sen valuuttavaranto on maailman suurin: yli 1 000 miljardia dollaria.

Ulkomaiset investoinnit auttavat. Kiinan viennistä yli puolet on ulkomaisten yritysten aikaansaamaa. Erityisesti ulkokiinalaisten taiwanilaisten, hongkongilaisten ja singaporelaisten yrittäjien investoinnit ja valmiit kansainväliset markkinayhteydet ovat auttaneet hurjaa kasvua. Mutta myös suomalaisten yritysten, erityisesti Nokian, rooli on merkittävä. Se on suurin tietoliikennealanyritys koko jättivaltiossa.

Kasvun hedelmät on kuitenkin jaettu epätasaisesti. Alue-erot ovat häkellyttävät. Maan rikkaimmassa osassa Shanghaissa keskimääräinen tulotaso lähestyy 10 000 dollaria henkeä kohden eli ollaan lähes Portugalin elintasossa. Kiinan köyhissä länsiosissa taas eletään 600 dollarilla henkeä kohden eli pudotaan Afrikan tasolle.

Väki tahtoisi ymmärrettävästi siirtyä maaseudulta kaupunkeihin, köyhistä osista vauraampiin, mutta väestön muuttoa kontrolloidaan tarkasti. Vain siirtotyöläisten sallitaan väliaikaisesti muuttaa itärannikolle kasvukeskuksiin. Kaikki raskaat työt rakennuksilla ja tehtaissa teetetään maaseudulta tulleella halvalla työvoimalla. Palkkataso jää pahimmillaan sataan euroon kuukaudessa. Palkkaneuvotteluja ei käydä, sosiaaliturvaa ei tunneta eikä vapaata ammatillista järjestäytymistä sallita.

Kuinka kommunistien johtama Kiina kaipaisikaan sosialidemokratiaa! Täällä tarvittaisiin jakopolitiikkaa. Pelkkä kakun kasvattaminen ei riitä. Sitä on myös syytä jakaa. Taloudella saattaa mennä hyvin, mutta entä ihmiset? Ilman tietoista poliittista tahtomista kasvun hedelmät jäävät vain harvoille. Synnytetään eriarvoinen yhteiskunta. Kiina voisi ottaa mallia Euroopasta, ei vain Amerikasta!