Heinäluoman pommi

En ollut uskoa mitä kuulin. Eero Heinäluoma kertoi Turun kongressikeskukseen ahtautuneelle puolueväelle, että hän ei ole käytettävissä SDP:n puheenjohtajaksi jatkokaudelle. Otti yksin vastuulleen maalisvaalien tappion.

Mies teki miehen työn. Tällainen poliittisen johtajan vastuunkanto on täysin poikkeuksellista Suomessa ja harvinaista muuallakin maailmassa. Sitä paitsi Eero Heinäluoma on väärässä. Emme me demarit vaaleja hänen vuokseen hävinneet.

Takana oli kaksitoista vuotta hallitusvastuuta, emmekä joukkueena onnistuneet kertomaan ihmisille uskottavasti, miten tästä eteenpäin.

Sikäli Eero on oikeassa, että puheenjohtajakamppailu, joka pelkistyi hänen ja Erkki Tuomiojan väliseksi väännöksi, kangisti puoluetoimintaa täysin tarpeettomasti. Oletettavaa on, että Eero olisi puoluekokouksessa tullut valittua jatkokaudelle. Mutta olisiko puolue mennyt yhtenäisenä kunnallisvaaleihin? Olisivatko puheenjohtajan vaihtoviikot vain jatkuneet?

Eero Heinäluoma teki johtopäätökset. Uhrasi oman lyhyen jännevälin poliittisen karriäärinsä puolueen eteen. Se on kova juttu.

Nyt olemme yllättävässä tilanteessa. SDP voi käydä raikkaan keskustelun täysin uusien puheenjohtajakandidaattien voimin. Tuhannen taalan paikka. Koko ehdokasgalleria on syytä viedä kentälle eri puolille Suomea. Ihmiset mukaan keskustelemaan politiikasta ilman ennakkoluuloja. Luodaan tunnelma kuin Yhdysvaltain esivaaleissa.

Puoluejohdon kasvot vaihtuvat. On luotu ilmapiiri, että nyt on nuoren ja naisen aika. Voi ollakin. Sukupuolen ihminen saa syntyessään, mutta nuoria me olemme kaikki olleet. Nuorilta puuttuu kuitenkin yksi: keski-ikään saatu elämänkokemus.

Sosialidemokraattien on uskottava itseensä. Oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja yhteisvastuuta korostava upea aate. Sitä on myös pantu täytäntöön kullekin historian ajanjaksolle kuuluvin keinoin. Lopputuloksena on luotu hyvinvointiyhteiskunta, joka on vailla vertaa maailman mitassa. Aina on parannettavaa, mutta kaiken uusiksi panemista on syytä kavahtaa.

Suomalaisten on uskottava itseensä. Me emme ole ainoastaan synnyttäneet Nokiaa ja loistavia formulakuskeja. Me olemme luoneet yhteiskunnan, jossa kannamme huolta toinen toisistamme. Heikointa ei jätetä. Uskotaan tähän yhteiskuntaan.

Meidän on uskottava itseemme. Kun uskomme, niin muutkin luottavat. SDP on poliittinen liike, johon tullaan mukaan, jotta voidaan vaikuttaa. Kylissä, kaupunginosissa, työpaikoilla, kunnissa ja valtakunnassa ja kaiken lisäksi myös Euroopassa ja maailmalla. Sosialidemokratia on uskottava kansainvälinen liike.

Kaikkien demarien ja heitä tukevien on aidosti koettava vaikuttamisen mahdollisuus. Liikkeen ovien on oltava auki. Yhdessä me sen teemme.

Niin vahva on aatteemme, että kaikissa meissä suomalaisissa on pikkudemari.

Kuten niin monessa muussa maassa sosialidemokraattien kannatuksen pitäisi olla Suomessakin yli 40 prosenttia. Kuka tahansa uudeksi puoluejohtajaksi tuleekin, niin hänen voi sanoa epäonnistuneen, jollei puolueen kannatusta saada nostettua yli 30 prosenttiin. On vain uskottava itseensä ja aatteeseensa.

kiljunen
Sosialidemokraatit Vantaa

Olen 69-vuotias kansanedustaja, neljän lapsen isä ja viiden lapsen isoisä. Eduskuntaan valinta vuonna 1995 muutti harrastuksen ammatiksi. Politiikka, yhteisiin asioihin vaikuttaminen on aina kiehtonut.
Olen ollut Vantaan kaupunginvaltuutettu vuodesta 1985 ja lähiötyöstä poliittinen toimintani alkoi. Olen voinut asteittain kasvattaa poliittista toimintasädettäni.
ETYJ:in puheenjohtajan erityislähettiläänä, ETYJ:in parlamentaarisen yleiskokouksen jäsenenä ja Keski-Aasian erityisedustajana sekä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsenenä sekä Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen varapresidenttinä minulla on tarjoutunut tilaisuus olla aktiivinen erityisesti kansainvälisissä kysymyksissä. Kansainvälinen toimintani ei ole poissa työstä oman maamme ja kuntamme kehittämiseksi, se on juuri sitä. Yhteisvastuu ei tunne rajoja. Suomi on yhä kiinteämmin osa Eurooppaa ja maailmaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu