Seksuaalinen häirintä ja media

Kylläpä täällä on paljon tuttuja, hämmästeli vanhempi rouvashenkilö hieman pölmistyneenä eduskunnan sisääntuloaulassa. Mutta miksi kukaan tutuista ei minua tervehdi?

Voi kuinka monta kertaa vaihtaisin rooleja rouvan kanssa. Voisi olla rauhassa. Minä itse. Ilman tunnettuvuuden painetta.

Tutkijoiden ja kansanedustajien seura TUTKAS, jonka puheenjohtaja olen, järjesti eduskunnan auditorioon keskustelutilaisuuden aiheesta ”Seksuaalinen koskemattomuus ihmisoikeutena”. Sali oli väkeä täynnä. Enemmän naisia kuin miehiä. Alustajat olivat kovatasoisia tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkisestä Ilta-Sanomien päätoimittajaan Reijo Ruokaseen.

Mistäpä muusta me olisimme puhuneet kuin siitä. Päivän teemasta. Median roolista, sananvapaudesta ja yksityiselämän suojasta.

Sananvapaudessa on kaksi puolta. Ensinnäkin ilmaisijan oikeus ilmaista ja julkistaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Mutta toiseksi yleisön oikeus vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.

Tämän päivän mediailmastossa varmistetaan kyllä ensimmäinen, mutta entä yleisön intressi tietoon? Eräs kuulija ehdotti tilaisuudelle uuden otsakkeen: ”Seksuaalinen koskemattomuus kansalaisoikeutena”. Häntä raivostuttaa jokapäiväinen seksin ja väkivallan pakkosyöttö ja tirkistelevä juoruilu, jonka levittämisessä erityisesti iltapäivälehdistö kunnostautuu.

Me kansanedustajat olemme poikkeuksellisen herkullista riistaa tälle mässäilylle. Meidän yksityisyytemmehän on yhteistä. Sanoohan lakikin: ”Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.”

Siinä sitä ollaan. Olemme lakisääteisesti tirkistelyn kohteena ja siitä vielä maksetaan, kiitos sensaatiolehdistön vihjepalkkioiden. Itä-Saksassa arvioitiin olevan puoli miljoonaa Stasin vakoilijaa. Entä meillä? Onko täällä vastaavia liikkeellä viisi miljoonaa kännykkäkameroineen?

Eduskunnan aulassa kohtaamani pölmistyneen rouvan hämmästely on kääntäen meille kansanedustajille aito ongelma. Meitä tervehtivät kaikki, niin tutut kuin tuntemattomat. Meitä seuraavat kaikki. Asiallista käytöstä edellytetään. Hyvä niin. Mutta virheistä rangaistaan – ja usein kohtuuttomalla tavalla.

Medialla on vaativa paikka. Se luo todellisuuskuvan. Asiat ovat miltä ne näyttävät. Ja media näyttää. Entä kun se näyttää vain osan totuudesta tai jopa väärän kulman.

Millaiseen ryöpytykseen joutuivat ne seitsemän kansanedustajaa, joiden Helsingin Sanomat nimeltä mainiten väitti syyllistyneen seksuaaliseen häirintään. Oliko tässä koko totuus? Vähintään yhden kohdalla luulen tietäväni, että hän on syyttä suotta listalla. Nimisekaannus. Olikin kyse toisesta henkilöstä. Kenellä on vastuu? Kuka korjaa tilanteen?

Sain Jyrki Kasvilta aiheesta tekstiviestin. Siis tekstiviestin. Se oli
seuraava:

”Olen kuullut suoraan asianosaiselta kahdesta törkeästä häirintätapauksesta eduskunnassa ja kolmannesta toisen käden tietoa. Yksikään näistä ei kuitenkaan ollut HS:n seitsemän joukossa. Parin heistä olen kuullut puhuneen tai katsoneen loukkaavasti, mutta en käyneen käsiksi. Näistä ei kuitenkaan ole haluttu puhua avoimesti, koska siitä uskotaan olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Esimerkiksi avustajien kahvipöydissä näistä kuulee. Yhden naiskansanedustajan kähmimisen olen nähnyt itse, mutta kopeloija oli virkamies, ei edustaja. Myös mieheen kohdistuvasta ei-toivotusta käpälöinnistä eduskunnassa olen kuullut asianosaiselta.”

Kollegan tekstiviesti on tärkeä. Seksuaalisessa häirinnässä nollatoleranssi on ainoa mahdollisuus. Silti kysyn, poikkeaako eduskunta tässäkään suhteessa maan keskiarvoista. Meiltä on syytä odottaa enemmän, mutta ihmisiä tämäkin talo on täynnä.

kiljunen
Sosialidemokraatit Vantaa

Olen 69-vuotias kansanedustaja, neljän lapsen isä ja viiden lapsen isoisä. Eduskuntaan valinta vuonna 1995 muutti harrastuksen ammatiksi. Politiikka, yhteisiin asioihin vaikuttaminen on aina kiehtonut.
Olen ollut Vantaan kaupunginvaltuutettu vuodesta 1985 ja lähiötyöstä poliittinen toimintani alkoi. Olen voinut asteittain kasvattaa poliittista toimintasädettäni.
ETYJ:in puheenjohtajan erityislähettiläänä, ETYJ:in parlamentaarisen yleiskokouksen jäsenenä ja Keski-Aasian erityisedustajana sekä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsenenä sekä Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen varapresidenttinä minulla on tarjoutunut tilaisuus olla aktiivinen erityisesti kansainvälisissä kysymyksissä. Kansainvälinen toimintani ei ole poissa työstä oman maamme ja kuntamme kehittämiseksi, se on juuri sitä. Yhteisvastuu ei tunne rajoja. Suomi on yhä kiinteämmin osa Eurooppaa ja maailmaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu