Globalisaatio ja demokratian itsepuolustus

Onneksi olkoon, huikkasi Paavo Lipponen kävellessään ohitseni eduskunnan yhdystunnelissa. Tiedotustilaisuus uuden kirjasi ”Globalisaatio ja demokratian itsepuolustus” merkeissä oli varmaan menestys? Hieman nikottelin. Väkeä oli kyllä paikalla, mutta tiedotusvälineet?

Niin, mediamenestykseni ei ollut samaa luokkaa kuin Leena Harkimon julkaistessa edellisellä viikolla kirjansa ”Minuksi”. Sama kustantaja – Edita – meillä oli.
Mutta Leenahan kirjoitti uusperheestään ja suhteestaan Merikukka Forsiukseen.
Se on kiinnostava ja jännitteinen, onhan molemmilla rouvilla ex-suhde Hjallis Harkimoon.

Ei auta. Happamia ovat pihlajamarjat. Minun tarinani on tylsempi, maailmoja syleilevämpi.

Globalisaatio, mitä se on? Termi on jokaisen arvonsa tuntevan poliitikon suussa, mutta mitä se tarkoittaa? Globalisaatiota vastustetaan intohimoisesti, mutta ymmärretäänkö mistä on kyse. Viimeistään Cancunissa, Meksikossa WTO:n kokouksessa vuonna 2003 olin vastauksia vailla, kun jouduin todistamaan globalisaatiota vastustaneen perulaisen aktivistin rituaali-itsemurhaa.

Liikaa oli pelissä. Jäin pohtimaan. Kirjoitin kirjan.

Globalisaation määritykseni on simppeli. Kyse on maailman pienenemisestä.
Tekninen kehitys vetää ihmiskuntaa yhteen. Meillä on myös yhteisiä ongelmia, joita ei enää pystytä kansallisvaltion sisäisesti ratkomaan, vaikka kuinka absoluuttisella suvereniteetilla.

On tarve ja mahdollisuus luoda ylikansallisen hallinnan välineitä. Siksi Euroopan unioni. Siksi myös maailmanlaajuiset järjestöt. Mutta miten käy demokratian? Meillä ei ole mallia ylikansalliselle demokratialle. Joudumme sen luomaan. Poliitikkona olen ollut sitä tekemässä. Siitä kirjani.

Globalisaation haaste on myös muovannut uusiksi politiikan toimikentän. Silmät ympyräisinä kummastelen kuinka Ranskassa sosialistisen puolueen vasen laita, kommunistit, trotskilaiset ja anarkistit löytävät itsensä samasta rintamasta Jean-Marie Le Penin johtaman populistisen oikeiston kanssa.

Samaa saa todistaa eduskunnassa. Viimeksi edellisellä viikolla Esko-Juhani Tennilä ja Timo Soini tykittivät kuin yhteisestä suusta EU:n Lissabonin sopimusta. Äärivasemmisto ja äärioikeisto yhdessä! Kuinka tähän on tultu?

Perinteinen jako vasemmistoon ja oikeistoon ei tänään enää riitä jäsentämään politiikan toimijoita, puolueiden identiteettiä ja yhteistyökykyä. Perinteistä lineaarista jakoa täydentää uusi poliittinen jännite. Se virittyy globalisaation ja lokalisaation, kansainvälisyyden ja nurkkakuntaisuuden, avautumisen ja sulkeutuneisuuden välille.

Politiikkaa on tänään tarkasteltava matriisissa. Pelkistetyimmillään kyse on nelikentästä. Sen poikkilinjana on vanha vasemmisto-oikeisto -jako.

Pystylinjana on ylikansallisuuden ja nurkkakuntaisuuden vastakkainasettelu.

Mitä näemme? Demarit ja vasemmistoliitto kuuluvat nelikentän vasemmalle puoliskolle. Yhtä itsestään selvää on sijoittaa keskusta ja kokoomus oikealle.

Samassa nelikentässä eurooppalaista integraatiota vahvimmin tukeneet SDP ja kokoomus ovat jakoviivan yläpuolella ja siihen varauksellisemmin suhtautuvat vasemmistoliitto ja keskusta jäävät alapuolelle. Saavat selityksensä myös eriskummalliset hallituskoalitiomme Harri Holkerin sinipunahallituksesta alkaen.

Kokoomus ajaa markkinavoimien ehdoilla tapahtuvaa kansainvälistymistä. Se tukee markkinaehtoista integraatiota. Tehtävänä on vain sopeutua globaaliin talouskilpailuun.

Myös demarit ovat valmiita ylikansalliseen yhteistyöhön, mutta eivät vain sopeutuakseen, vaan vaikuttaakseen. Haasteena on luoda ylikansalliselle demokraattiselle poliittiselle ohjaukselle välineet. Globaali kilpailu sen kummemmin kuin kansallinenkaan ei saa perustua sosiaaliseen ja ekologiseen vastuuttomuuteen.

kiljunen
Sosialidemokraatit Vantaa

Olen 69-vuotias kansanedustaja, neljän lapsen isä ja viiden lapsen isoisä. Eduskuntaan valinta vuonna 1995 muutti harrastuksen ammatiksi. Politiikka, yhteisiin asioihin vaikuttaminen on aina kiehtonut.
Olen ollut Vantaan kaupunginvaltuutettu vuodesta 1985 ja lähiötyöstä poliittinen toimintani alkoi. Olen voinut asteittain kasvattaa poliittista toimintasädettäni.
ETYJ:in puheenjohtajan erityislähettiläänä, ETYJ:in parlamentaarisen yleiskokouksen jäsenenä ja Keski-Aasian erityisedustajana sekä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsenenä sekä Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen varapresidenttinä minulla on tarjoutunut tilaisuus olla aktiivinen erityisesti kansainvälisissä kysymyksissä. Kansainvälinen toimintani ei ole poissa työstä oman maamme ja kuntamme kehittämiseksi, se on juuri sitä. Yhteisvastuu ei tunne rajoja. Suomi on yhä kiinteämmin osa Eurooppaa ja maailmaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu