Jäävätkö koronasairastuneet vanhukset hoivakodeissa hoidotta?

Suomessa on vahvoin rajoittavin toimin onnistuttu tähän asti hallitsemaan koronaviruksen leviäminen. Siitä kiitokset hallitukselle ja sen määrätietoisille päätöksille.

Vertailu vähemmän rajoituksia tehneeseen Ruotsiin on kuvaava. Suomen malli maksaa taloudellisesti paljon. Ruotsin malli maksaa myös, mutta ihmiselämiä. Olemme vallinneet inhimillisemmän lähestymistavan. Talous on väline, ihmisten elämän ylläpitäminen päämäärä.

Ruotsissa ja Suomessa on yksi yhteinen piirre. Valtaosa (kaksikolmatta osaa) koronaan kuolleista on hoivakotien vanhuksia. Meillä on tähän mennessä kuollut koronaan noin 80 ihmistä.

Suomen viralliset luvut ovat sikäli puutteelliset, että niihin ei ole luettu kaikkia hoivakodeissa koronaan menehtyneitä. Viimeisimpien arvioiden mukaan tilastoimattomia koronaan kuolleita vanhuksia olisi noin 60. He ovat siis kuolleet muualla kuin parasta hoitoa tarjoavissa sairaaloissa.

Jatkossa yhä suurempi osa koronakuolemista saattaa tapahtua hoivakodeissa. On ilmeisesti vakiintunut käytäntö, että hoivakodeissa, erilaissa tehostetun palveluasumisen yksiköissä asuvilta on rajattu mahdollisuus sairaalahoitoon. Tätä perusteltaisiin saavutettavien hyvien elinvuosien määrän todennäköisyydellä.

Tällainen mahdollinen käytäntö kylmää. Joka tapauksessa joudutaan kysymään, miksi hoivakodeissa kuolleita vanhuksia ei ole toimitettu sairaalahoitoon, kun varatut tehohoitopaikatkin ovat melkoisessa vajaakäytössä. Se on varma, että osa hoivakotikuolemista olisi vältetty, jos saatavilla olisi ollut tehokkaampi hoito.

Emme kai ole eristämässä vanhuksia palvelutaloihin ja hoivakoteihin vailla oikeutta asianmukaiseen sairaalahoitoon? Kyse ei ole enää ikädiskriminaatiosta, vaan yhteiskuntaetiikkamme perustasta, ihmisten yhdenvertaisuudesta elämään.

Ongelma on ratkaistava pikimmiten. Vaihtoehtoja on kaksi: a) vanhusten hoivakoteihin on järjestettävä sairaalatasoinen hoito lääkäreineen, b) taattava kaikille oikeus päästä sairaalaan.

kiljunen
Sosialidemokraatit Vantaa

Olen 69-vuotias kansanedustaja, neljän lapsen isä ja viiden lapsen isoisä. Eduskuntaan valinta vuonna 1995 muutti harrastuksen ammatiksi. Politiikka, yhteisiin asioihin vaikuttaminen on aina kiehtonut.
Olen ollut Vantaan kaupunginvaltuutettu vuodesta 1985 ja lähiötyöstä poliittinen toimintani alkoi. Olen voinut asteittain kasvattaa poliittista toimintasädettäni.
ETYJ:in puheenjohtajan erityislähettiläänä, ETYJ:in parlamentaarisen yleiskokouksen jäsenenä ja Keski-Aasian erityisedustajana sekä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsenenä sekä Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen varapresidenttinä minulla on tarjoutunut tilaisuus olla aktiivinen erityisesti kansainvälisissä kysymyksissä. Kansainvälinen toimintani ei ole poissa työstä oman maamme ja kuntamme kehittämiseksi, se on juuri sitä. Yhteisvastuu ei tunne rajoja. Suomi on yhä kiinteämmin osa Eurooppaa ja maailmaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu