Malttia ja dialogia turvallisuuspolitiikkaan

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön Uudenvuodenpuhe on herättänyt ansaittua kiinnostusta ja saanut kiitosta. Syystä. Puheen ytimessä on Euroopan haasteellinen turvallisuustilanne. Se koskettaa kaikkia niin suuria kuin pieniäkin maita.

Venäjän Yhdysvalloille ja Natolle esittämä diktaatti Ukrainan kriisin ratkaisuksi on hämmentävä. Sotilaallisella voimalla uhkaaminen ja neuvottelupöytään pakottaminen, eivät lupaa hyvää. Nyt tarvitaan malttia, vastuullisuutta ja dialogia, mitä presidentti Niinistö peräänkuuluttaa.

Monet ovat halukkaita vastaamaan Venäjän ukaaseihin voimapolitiikalla, ei vuoropuhelulla. Yhdysvaltain presidentti John Biden on sen sijaan valmis astumaan neuvottelupöytään. Hyvä niin.

Tammikuun puolivälissä käynnistyvää suurvaltadialogia uhkaa kuitenkin paha valuvika. Kuten presidentti Niinistö puheessaan totesi, etupiiriajattelu ei kuulu 2020-luvulle.

Jaltan-sopimuksen kaltainen suurvaltojen intresseistä määrittyvä jakopolitiikka ei ole tätä päivää. Kaikki valtiot ovat täysivaltaisia ja tasavertaisia myös turvallisuusintresseiltään. Näin on sekä YK:n peruskirjan että Helsingissä 1975 käynnistyneen ETYJ-prosessin pohjalta.

Kahta asiaa on syytä toivoa alkavalta Venäjän ja Yhdysvaltojen dialogilta. Ne ovat osallistujapohjan ja neuvotteluagendan laajentaminen.

Kestävä turva-arkkitehtuuri Euroopassa perustuu siihen, että kaikki osallistuvat täysivaltaisina sen ehtojen määrittämiseen. Ulkopuoliset eivät voi päättää, mitä kunkin rauhaan kuuluu. Jokainen valtio määrittää sen itse.

Siksi on arvokasta, että Naton lisäksi ETYJ on otettu osaksi Venäjän ja Yhdysvaltojen neuvottelukosketusta. Eurooppa ei kaipaa uutta Jaltaa, vaan pikemminkin uutta Helsinkiä.

Neuvotteluissa on hyvä avata Ukrainan lisäksi myös muut jäätyneet konfliktit Euroopassa. Tällaisia ovat Moldovan ja Kaukasian maiden tilanteet. Näihin avoimiin eurooppalaisiin haavoihin on syytä löytää pysyvät ratkaisut. Kunkin maan alueellista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava ja luonnollisesti niin, että kaikkien legitiimit turvallisuusintressit huomioidaan.

Kiristynyt turvallisuustilanne Euroopassa on kiihdyttänyt kotimaista keskustelua Suomen Nato-jäsenyydestä. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on vaatinut muilta puolueilta selkeitä kantoja asiassa. Vihreiden ja RKP:n eduskuntaryhmien puheenjohtajat Atte Harjanne ja Anders Adlercreutz ovat kuulleet seireeninlaulun ja vastanneet myönteisesti kokoomukselle Nato-option välittömästä lunastamisesta.

Olemme juuri hyväksyneet eduskunnassa konsensuksella ulko- ja turvallisuuspoliittisen sekä puolustuspoliittisen selonteon. Niissä on paalutettu yhteinen kantamme.

Nato-optio on olemassa, kuten itsenäiselle maalle kuuluukin olla. Sen käytön määrää yksi ainoa tekijä: parantaako ratkaisu Suomen turvallisuustilannetta vai ei. Nato-jäsenyys ei voi olla mikään kevyt poliittinen hokema, vaan jokaisen on syytä analysoida avoimesti ja tarkasti ratkaisun turvallisuuspoliittiset ulottuvuudet.

Keskustan puheenjohtaja Annikka Saarikko oli täysin oikeassa ihmetellessään suomalaista keskustelukulttuuria, jossa Naton kannattajat vaativat muilta selkeitä kantoja. Ikään kuin kielteinen kanta ei olisi kanta lainkaan.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toppuutteli uudenvuodenpuheessaan. Hän peräänkuulutti malttia ja dialogia. Pienellä maalla ei ole varaa olla erimieltä keskeisimmissä turvallisuuspoliittisissa linjauksissaan. ”Suomen turvallisuudesta ei soisi tulevan repivää riidan lähdettä” presidentti kiteytti.