Työharjoittelua lastensuojelussa
Olen ottanut tavakseni kansanedustajana käydä tammikuussa viikon työharjoittelussa. Milloin olen ollut kouluavustajana, milloin lähihoitajana tai poliisina. Viime viikolla olin työharjoittelijana Vantaan lastensuojelussa.
Mitä näin ja koin? Havahduin todellisuuteen, jota en voi todeksi uskoa, mutta joka päätöksentekijän olisi välttämätöntä tuntea.
Suomalaiset lapset voivat kauttaaltaan hyvin, mutta meillä on myös suurta hätää. Lasten laiminlyöntiä, pahoinpitelyä ja varhaisnuorten päihdeongelmia. Yhteiskunta joutuu huolehtimaan lapsistaan, jos vanhemmuutta ei ole.
Lastensuojelu huolehtii. Suurella sydämellä. Sosiaalityöntekijät antavat itseään vaativassa ammatissaan, jota ei tahdota arvostaa, ei ainakaan palkkauksessa. Onko tärkein palkkio tunne, että tuli taas tehtyä hyvää, kun työpäivä päättyy.
Valitettavasti ei. Lastensuojelutyössä työskentelevä tuntee pikemminkin riittämättömyyttään. Vantaalla tehdään lähes 50 lastensuojeluilmoitusta vuorokaudessa. Yhden sosiaalityöntekijän vastuulla on keskimäärin 40 haavoittuvaa lasta rikkinäisessä perheessä. Ei ole aikaa auttaa, vaikka haluaisi.
Työntekijöitä on liian vähän. Vantaan lastensuojelun vakansseista on 20 % täyttämättä. Sosiaaliala kuten vanhustenhoito kärsivät työvoimapulasta. Emme maksa riittävästi ihmisten huolehtimisesta.
Traagista oli kohdata vakavista peloista oireileva lapsi, joka on asunut kohta 10 vuotta Suomessa. Hänet pudotettiin rakastamastaan jalkapallojoukkueesta, kun tapaturmavakuutusta ei voitu järjestää oleskelulupaa vailla olevalle pikkupelurille. Kiitos maahanmuuttobyrokratian.
Bisnes on kuitenkin haistanut haaskan. Vantaallakin kallein lastensuojelun muoto, laitosmaiset sijaiskodit ovat yhä suuremmassa määrin suurten monikansallisten yritysten hallitsemia.
Kalleimmillaan huostaanotetun lapsen laitospaikka maksaa 1 000 euroa vuorokaudessa. Veronmaksajat maksavat, kun ulkomainen pääomasijoittaja tekee tulosta lastensuojelijana. Ongelma on sama kuin vanhustenhoivassa.
Mihin tätä yhteiskuntaa kehitetään? Onko rahan tekeminen ainoa tavoiteltava asia? Kun lastensuojelussa kohtaa rikkinäisen maailman, ei voi kuin ihailla ihmisiä, jotka ponnistelevat tehdäkseen hyvää toiselle, eikä vain rahaa itselleen.
Ahneus rahantekemisineen ja inhimillisyys eivät näytä kohtaavan.
Ilmoita asiaton viesti
Älä naurata. Jotain on pielessä, jos lapsen huostaanottopaikka kustantaa 1.000€ päivässä. Ei se ole mahdollista. Kyse ei ole sydänkirurgian potilaspaikasta.
Jos hoitopaikassa on yksi hoitaja per 20 lasta ja lapsilla jaettu huone toisen kanssa niin kustannus on 1.000€ kuukaudessa eikä päivässä.
Arvottoman viherpunan takia olemme päässeet siihen, että ihmiset elävät kuin metsän elukat. Parisuhteet vaihtuvat ja lapsia tehdään milloin kenenkin kanssa. Napeilla ja pöllyssä on puoli kansakuntaa. Sekoilun seurauksena meillä on heitteillä lapsia, jotka ovat epästabiileja. Sitten niitä on hoidettava muiden varoilla ja työllä.
Kyse ei ole ahneudesta vaan yhteiskunnan rapautumisesta ja ihmisten omasta vastuuttomuudesta. Mikään raha ei riitä tällaisen menon ylläpitoon. Kaiva taskujasi, jos sinulla on rahojasi levittää. Jollei ole jakaa niin mene tekemään töitä, josta saadaan jaettavaa. Me jätämme sinulle muutaman ropon työsi tuloksista sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Pääsittekö työharjoittelussa oikeasti oikeiden asiakastapausten pariin? Tuskin sentään? Pahoin pelkään, että pääsitte osallistumaan lähinnä lastensuojelun toiminnan markkinointiin.
Suomen lastensuojelu on varsin tunnetusti rikki. Ongelmana ei ole työvoiman puute vaan liian alhainen kynnys ilmoittaa jokaisesta vähäisestä ”huolesta” ja puuttua niihin tavoilla, jotka ovat ennemmin omiaan pahentamaan niitä. Kun perheiden vähäisiin ongelmiin puututaan naivisti ”varhaisen puuttumisen” mallilla, jossa puuttuminen itsessään kärjistää ongelmia, ne alkavat kasvaa aivan itsestään.
Ammattitaidottomuus, mahdottomat kohtaamis- ja arviointiongelmat, omavaltaisuus, valvonnan puute, laittomiksi jo todettujen menettelytapojen jatkaminen, totuuden kontrollointi ja lasten oikeusturvan puuttuminen ovat lastensuojelun perusongelmia, joista on vaikea päästä eroon. Oikeuskäsittelyissä hallinto-oikeudessa ei tarkastella todisteita vaan sosiaalityöntekijän kirjauksia ja arvioita, joita ei tarvitse todistella tai perustella mitenkään. Perusteet voivat olla hyvinkin laveita, kuten ”ongelmat vanhemmuudessa”. Sosiaalityöntekijällä on absoluuttinen valta, koska hän hallitsee totuutta. Ja mehän tiedämme, mitä ongelmia absoluuttinen valta aiheuttaa.
”Kun lastensuojelun ei tarvitse esittää mitään varsinaista näyttöä huostaanoton tueksi vaan pelkkä huoli riittää, niin katastrofi on valmis. Toisin sanoen, perheiden oikeussuoja on minimaalinen. Hallinto-oikeudet eivät piittaa näytöstä, vaan ainoastaan siitä onko huostaanotto toteutettu juridisesti oikein. Lastensuojelu näyttäisi todella olevan pohjoismaisen hyvinvointivaltion musta tahra, alue, jossa huolenpito ja valvonta tuottavat enemmän haittaa kuin hyötyä.” (J.P.Roos 2014)
”Ääripäät ovat suuret: osassa tilanteista sijaishuollon yksiköiden työntekijät ihmettelevät, miksi lapset on sijoitettu. Oikeasti perhe olisi tarvinnut tuolloin vain tavanomaista lapsiperheiden kotipalvelua tai suuremman asunnon.” (Lapsiasianvaltuutettu, IS 2018)
Tuossakin tulee esille hieman naivi käsitys lapsiperheiden kotipalvelusta. Sekin on nimittäin onnistuttu kääntämään tarkoituksensa vastaiseksi, koska se edellyttää vanhemman osallistumista työhön, jolloin se ennemmin rasittaa kuin auttaa. Vanhempien ehkä eniten tarvitsema siivousapu on peräti suoraan kielletty kotipalvelun peruste. Sama koskee perhetyötä, joka jää pääsääntöisesti valvonnaksi ja koetaan siksi usein todisteiden keräämiseksi huostaanottopäätöstä varten, kuten siis tapahtuukin sadoissa perheissä vuosittain. On siten ymmärrettävä, että se ennemmin ahdistaa kuin auttaa vanhempia.
Miten puuttuminen voi aiheuttaa ongelmia? Voit pohtia, miten omaan elämääsi vaikuttaisi vaikkapa se, jos kotiisi tulee pienin tai tekaistuin perustein jotain toista poliittista tai uskonnollista äärikantaa edustava sosiaalityöntekijä tai perhetyöntekijöitä, jotka mielellään näkevät kotonasi ja elämässäsi ongelmia. Sinun nyt täytyy jättäytyä pois monista istunnoista ja kokouksista, jotta perhetyöntekijät voivat käydä luonasi arvioimassa vanhemmuuttasi. Sosiaalityöntekijä ei pidä ulkomaalaistaustaisista tuontivaimoista (tietääkseni vaimosi on venäläistaustainen), joten kyykyttää sinua ja antaa vaimollesi paljon neuvoja oman asunnon hankkimisesta ja elatusmaksuista. Tasa-arvohan ei selvästikään toteudu perhe-elämässäsi, joten se täytyy korjata. Miespuolinen sosiaalityöntekijä tulee parisuhteesi kiistakapuloissa vaimosi puolelle ja käskyttää sinua kotonasi. Hetken kuluttua vaimosi huomaakin, että saa käytettyä sosiaalityöntekijää avukseen yhteiselämänne pienissä ongelmissa – sosiaalityöntekijä on tullut parisuhteeseenne kolmanneksi pyöräksi. Ja kaikkea muuta, mitä et ehkä haluaisi jonkun toisen säätävän kotonasi.
Ehkä huolestuttavinta on kehitys perhetyön, perhekuntoutuksen ja sijaishuollon yksityistämisessä. Perheen tilanteen paraneminen tarkoittaa töiden loppumista, kun taas ongelmien jatkuminen ja kärjistyminen tarkoittaa lisää töitä. (ks. Jani Kaaro 2019 Myös lastensuojelu on Suomessa bisnestä.
Kaaron kolumnista:
”Aluehallintovirastoissa ehdoton valtaosa sosiaalihuollon kanteluista koskee lastensuojelua. Myös oikeuskanslerin viraston selvitys, josta tiedotettiin viime vuonna, on karua luettavaa. Tässä pääkohtia:
• Pätevistä työntekijöistä on pulaa, eikä palkkaus houkuttele alalle.
• Lastensuojelu on medikalisoitumassa, eli sosiaalisia ongelmia hoidetaan yhä enemmän lääkkeillä.
• Kuntien resurssit eivät riitä lastensuojelun valvontaan, minkä vuoksi tilalle on ehdotettu omavalvontaa (mahtava idea, eikö?).
• Käsittelyajat ovat monessa kunnassa liian pitkiä eivätkä valvontaraportit ole luotettavia.
• Lastensuojelun laadun valvonta on varsin heikkoa.
• Kun lastensuojelu on siirtynyt yksityiselle sektorille, kunnat eivät huolehdi riittävästi kunnan vastuulle jäävistä asioista, kuten lasten perusoikeuksien toteutumisesta. Yksityiset alkavat käyttämään viranomaisia päätösten tuottajina.”
Lapsimitoitukset saadaankin kuntoon esimerkiksi sillä, että huoli-ilmoitukset ja asiakkuudet priorisoidaan ja liian vähäiset leikataan kokonaan pois. Hankaluudeksi voivat tällöin tosin muodostua ilmoittajat, jotka prioriteettiä nostaakseen liioittelevat huoltaan. Näitä tosin on jo nytkin. Priorisointi ei myöskään saisi merkitä, että huolta kasvatettaisiin vain, jos asiakkaita ei ole riittävästi.
Ongelmana ei myöskään ole sosiaalityöntekijöiden määrä ja palkkaus. Yksi sosiaalityöntekijä ohjaa varsin suurta joukkoa perhetyöntekijöitä, perhekuntoutusta ja sijoituspaikkoja, joiden kaikkien kustannukset ovat moninkertaisia verrattuna sosiaalityöntekijän kustannuksiin. Suuri osa niistä on nykyisin kaupallisia toimijoita, joissa siis on omat suuret omaa tarvettaan kasvattavat ongelmansa. Koska nämä itsessään aiheuttavat ongelmia ja kasvattavat tarvettaan, auttaisi resurssien rajaaminen siinäkin.
Muutama poimittu kirjoitus:
Miten lastensuojelusta tuli kyttäämistä? ”Yksikin väärin perustein puoskaroitu huostaanotto on liikaa” (Kuvalehti 2012)
Lasten huostaanotot käräjäoikeuteen (SS, J.P. Roosin haastattelu)
Tarkastukset kertoivat karusta arjesta: rakenteelliset ongelmat lastensuojelun uhkana (apulaisoikeuskansleri Mikko Puumala)
Suomeen syntyi synkkä miljoonabisnes – Ministeri pohtii estämistä (Uusisuomi, Maria Guzenina-Richardsonin haastattelu)
Ilmoita asiaton viesti
”Pätevistä työntekijöistä on pulaa, eikä palkkaus houkuttele alalle.”
Päteviä työntekijöitä kyllä olisi, eikä palkkakaan ole mediaaniin verrattuna erityisen huono. Ongelmana on pikemminkin se, että alalle hakeutuvat uudet sosiaalityöntekijät hakeutuvat sieltä myös suhteellisen (suhteettoman) nopeasti pois.
Miksi ei voida rehellisesti myöntää, että korkeakoulujen teoreettinen itseopiskelu ei valmista kohtaamaan asiakkaita ”kenttätyössä” millään tavoin.
Työpaikkaperehdytys vaihtelee eri kunnissa olemattomasta kelvolliseen. Hyvää se ei ole missään, koska alalle erehtyvät tulee saattaa ”rintamalle” mahdollisimman pikaisesti, koska, Kiljusta lainatakseni, ilmoituksia tulee enemmän, kuin mitä ehditään edes aloittamaan. Tapauskasat vain kasvavat kasvamistaan.
Tietojärjestelmät eivät tue käytännön työtä ensinkään, koska niiden (effica, apotti) opiskeluun kuluu kohtuttomasti aikaa, joka on asiakkailta suoraan pois.
Ongelmia on paljon muitakin, mutta tuossa nyt muutama.
Ilmoita asiaton viesti
«Miksi ei voida rehellisesti myöntää, että korkeakoulujen teoreettinen itseopiskelu ei valmista kohtaamaan asiakkaita ”kenttätyössä” millään tavoin.»
Kait se kyky kohdata ihmisiä lähtee ensisijaisesti persoonallisuudesta, sosiaalisista taidoista ja empatiakyvystä, vaikka epäilemättä joillain koulutusaloilla myös koulutus vaikuttaa. Sosiaalityöntekijöillä on vaatimuksena koulutus valtiotieteissä tai yhteiskuntatieteissä, joihin ei sisälly välttämättä lainkaan esimerkiksi psykologian opintoja, eivätkä vähäiset sivuaineopinnot siinä edes mitään auttaisi. He ovatkin koulutukseltaan enemmänkin virkamiehiä. Voisi peräti olla, että koulutukseen hakeutuvat useammin sellaiset, joiden empatiakyky ja kyky työskennellä erilaisten ihmisten kanssa ovat tavallista rajallisemmat.
Mitkään taidot eivät kuitenkaan riitä. Perusongelmana kohtaamisessa on, että vähän kuten kvanttimekaniikassa, tarkkailu vaikuttaa kohteeseen. Tätä pahentaa se, että työntekijät väistämättä tunkeutuvat sellaisen yksityisyyden piiriin, joka on muutoin katsottu niin pyhäksi, että se on suojattu perustuslailla. Kukaan ei käyttäydy vieraiden ja vieläpä uhkaavien sellaisten läsnäollessa samalla lailla kuin muutoin. Vastentahtoinen läsnäolo aiheuttaakin ahdistusta, pelkoa, vihaa ja vastarintaa. Parhampienkin työntekijöiden intuitiot lähtevät heidän omasta kokemuspiiristään, joka on tyystin erilainen kuin mitä työn kohtaamistilanteissa. Osaava työntekijä varmasti ymmärtää tämän ja joitain vaikutuksia, mutta ei mitenkään voi ennakoida kaikkia vaikutuksia, eikä varsinkaan poistaa niitä. Osa vaikutuksista on siis väistämättömiä. Kotiin tunkeutuminen voi kärjistää parisuhdeongelmia ja vaikuttaa jopa lasten hylkäämiseen, jotta lastensuojelusta päästään eroon.
Ja tietenkin, jos on vähäisintäkään ongelmaa henkilökemioissa tai halveksuntaa asiakasperheen persoonista, arvoista tai elämäntavasta, empatia tuskin ainakaan kasvaa.
Koulutus itsessään voi olla ongelma. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen koulutuksen saaneet helposti asettavat vanhemmille samat kriteerit kuin omalla alallaan ja että koti-elämän täytyy muistuttaa ammatillista varhaiskasvatusta lapsilähtöisyyksineen ja muine periaatteineen. Eikö olekin parempi sijoittaa kaikki lapset perheisiin, joiden sijaisvanhemmilla on koulutus kasvatukseen, kuin antaa kouluttamattomien söhliä lastensa kasvatus? Ettäkö ”perhekuntoutus” pelastaisi vanhemmuuden? Vanhemmille juuri holhoaminen vanhemmuudessa on varmastikin paras tapa mitätöidä heidät vanhempina ja siten aiheuttaa ahdistusta ja katkeruutta, ja heikentää suhdetta lapsiin.
Ongelmaa pahentavat tietyt sosiaalialan ja kasvatustieteiden myytit, erityisesti kasvatusta koskien. Merkittävin näistä on kasvatuksen myytti, joka elää vahvana lastensuojelun piirissä. Myytit kasvatusmallien ja lasten kehityksen välisestä yhteydestä on oletettu väistämättömyyksiksi, vaikka todellisuudessa vähäiset yhteydet selittyvät paremmin perimällä ja lasten asuinympärisöllä ja vertaispiirillä. Perhe- ja sosiaalityöntekijät (joilla ei siis ole välttämättä mitään kasvatustieteen tai kehityspsykologian opintoja) elävätkin ehkä usein harhamaailmassa, jossa maallikkoina ”näkevät” mystisiä vaikutuksia perheen olosuhteiden ja lasten ongelmien välillä. Kun näitä oppeja ja näkyjä aletaan soveltamaan pakkotoimina perheissä, joissa ehkä on vähäisiä ongelmia, eivät ongelmat voi muuta kuin kasvaa.
Vaikka lastensuojelulle on toki paikkansa, se saattaa suurelta osin olla kääntynyt tarkoitustaan vastaan. Ongelmien lisääntyminen ja järjestelmän paisuminen ovat itsessään ehkä merkkejä tästä, eivätkä ne varmastikaan muuta kuin paisuta ongelmia.
(Muokkaus: Kommenttia paranneltu ja tarkennettu muutamassa kohdassa.)
Ilmoita asiaton viesti
Lapsia hoitavat kunnolliset vanhemmat hyvällä menestyksellä ilman mitään alan koulutusta. Ei sellaista tarvita jokaiselle näissä hommissa laitoksissakaan. Tasapainoinen aikuinen, jonka muu tietämys ja luonne sopivat hommaan riittää hyvin. Koulutuksen ylikorostaminen on hölmöä.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomalaiset lapset voivat kauttaaltaan hyvin, mutta meillä on myös suurta hätää. Lasten laiminlyöntiä, pahoinpitelyä ja varhaisnuorten päihdeongelmia. Yhteiskunta joutuu huolehtimaan lapsistaan, jos vanhemmuutta ei ole.”
Niinpä. Tuo voi johtaa siihen, että lapset oppivat toimimaan väärin?
Kirjoitin vapaavuorossa: MTV: äidit lyövät kodeissa lapsiaan -> YLE: lapset purevat ja lyövät tarhoissa hoitajiaan
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/juhanivehmaskangas/mtv-viiden-jalkeen-tanaan-lapsiin-kohdistuva-vakivalta-yleensa-aitien-tekemaa/
Ilmoita asiaton viesti
Fyysinen kurinpito on hyväksi ajoittain. Pelkällä puheella eivät kaikki opi. Viherpunan oppi siitä, ettei lapseen saa koskea on täysin puppua. Tällä tavoin syntyy lapsia, jotka kasvavat aikuiseksi luullen, ettei heille kukaan mitään voi.
Armeijasta muista tyypin, jolle sallittiin jatkuva häiriköinti ja väkivaltaisuus. Kukaan ei uskaltanut pistää hänelle hanttiin.
Kysyin yksikön päälliköltä, että voinko antaa fyysistä palautetta ksverille. Hän ei uskaltanut tätä puoltaa.
Siviiliin palattuani luin puolen vuoden päästä Iltasanomista, että tämä riehuja oli huvikseen potkinut kaverinsa kanssa hengiltä 45v tuntemattoman ohikulkijan Hesan keskustassa. Silloin kirosin tämän yhteiskunnan puuttumattomuuden. Kaikki eivät oikene puhumalla eivätkä terapialla.
Ilmoita asiaton viesti
Minä näen asian pikemmin niin, että kun lapselle asetetaan pienestä pitäen rajat oikealla tavalla, lapsesta välittäen, lasta rakastaen, niin lapsi oppii toimimaan ilman väkivaltaa.
Valitettavasti on liikaa niitä vanhempia jotka pyrkivät vaan pääsemään helpolla.
On jopa ylä-asteikäisiä lapsia joille omat vanhemmat ostavat mm. tupakkaa, ja sosiaalihuolto (lastensuojelu) vielä tuollaisen hyväksyy – miksi? Informoin asiasta kansanedustaja Kiljusta tarkemmin jos häntä kiinnostaa (ottaa yhteyttä).
Ilmoita asiaton viesti
Tässä tuleekin esille yksi tämän päivän muoti-ilmiö, että lasten ongelmista syyllistetään vanhempia vanhemmuuden ongelmista. Kasvatuksen myytti vaikuttaa houkuttelevalta selitykseltä ongelmille, jotka voidaan leimata moraalisiksi ongelmiksi, vaikka todellisuudessa vanhemmilla ei olisi mitään merkittäviä vaikutusmahdollisuuksia niihin. Epäilemättä siinä voivat vaikuttaa yleiset toisia moralisoivat ilmiöt, se nyt vaan on kivaa nähdä vikaa toisissa ja korostaa omaa paremmuutta ja moraalista ylemmyyttä.
Mitä tulee kuritusväkivaltaan, on se vain yksi kurinpidon muoto. Tämän päivän kaunistelukielessä ei puhuta kurista vaan rajojen asettamisesta. Ei ole mahdotonta, että kun rajoja ei aseteta kotona, kurinpidolla – vahvimmillaan kuritusväkivaltaa käyttämällä – se sitten näkyy kurittomuutena päiväkodissa. Juuri sellaisena puremisena ja lyömisenä.
Toisaalta pureminen ja lyöminen ovat osa lasten luontaista käyttäytymistä, joka ei aiheudu kasvatuksesta. Ehkä päiväkodeissa halutaan väistää vastuu vaikeimmista työtehtävistä, siitä rajojen asettamisesta, vierittämällä vastuu vanhemmille.
Kuritusväkivalta sotii sivistystä vastaan, sikäli kun sivistys on paljolti sitä, että väkivallan käyttö korvataan keskustelulla ja paremmilla keinoilla. Siihen ehdottomasti täytyy pyrkiä! Ehkä tästä pyrkimyksestä sivistykseen kuitenkin seuraa intuitio, että kuritusväkivalta opettaa lapsia väkivallan käyttöön. Toisaalta aikuistenkin maailmassa lainvalvonnan väkivaltakoneistolla ja rangaistuksilla nimenomaisesti pyritään ehkäisemään väkivaltaa.
Kuritusväkivallan vastaisuus lähtee ehkä paljolti siitä intuitiosta, miten aikuiset reagoivat väkivaltaan. Tämä intuitio pätee huonosti lapsiin, joilla on sosiaalista käyttäytymistä ja myös muistia säätelevä kiintymyssuhde vanhempiinsa. Lasten kasvatukseen sisältyy väistämättä paljon fyysistäkin pakottamista, joka ei mitenkään sopisi aikuisten maailmaan. Kuten vaikkapa, että laitan sinulle valitsemani vaatteet päälle väkisin, tai pidän sinusta väkisin kiinni ja syötän lääkettä. Näissä asioissa pakotusväkivallan käyttö ymmärretään välttämättömänä, vaikka ero kuritusväkivaltaan on varsin häilyvä merkitysero.
Vai olisiko niin, että lapset hakkaavat hoitajiaan päiväkodeissa, koska heitä rokotetaan lääkärissä nykyään niin paljon?
Ilmoita asiaton viesti
Kimmo Kiljunen kysyy: Onko rahan tekeminen ainoa tavoiteltava asia?
Vastaus: Noin ei saa olla. Kyllä nuorten ja vanhusten huolto pitää järjestää yhteiskunnan kustannuksella. Vain sillä tavalla hoidon taso voidaan saada riittäväksi. Ja vain sillä tavalla myös köyhät ja vähäväkiset saavat hoitoa.
Jos hoitoala annetaan voitontavoittelijoiden hoidettavaksi, päädytään Yhdysvaltain järjestelmään, joka on ylettömän kallis ja jättää köyhät kokonaan ulkopuolelle. On muistettava, että huono hoito on hyvää bisnestä – ja hyvä hoito huonoa bisnestä.
Ilmoita asiaton viesti
Kansanedustajuus näköjään pätevöittää kaikkeen mitä kansalaiset tekevät.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä kansan palvelija kiertää ahkerasti kansan parissa katsomassa miten hienosti nämä hoitavat työnsä. https://d.newsweek.com/en/full/1015608/rts1w1a8.jpg (On aivan pakko laittaa.)
Ilmoita asiaton viesti