Työharjoittelua lastensuojelussa

Olen ottanut tavakseni kansanedustajana käydä tammikuussa viikon työharjoittelussa. Milloin olen ollut kouluavustajana, milloin lähihoitajana tai poliisina. Viime viikolla olin työharjoittelijana Vantaan lastensuojelussa.

Mitä näin ja koin? Havahduin todellisuuteen, jota en voi todeksi uskoa, mutta joka päätöksentekijän olisi välttämätöntä tuntea.

Suomalaiset lapset voivat kauttaaltaan hyvin, mutta meillä on myös suurta hätää. Lasten laiminlyöntiä, pahoinpitelyä ja varhaisnuorten päihdeongelmia. Yhteiskunta joutuu huolehtimaan lapsistaan, jos vanhemmuutta ei ole.

Lastensuojelu huolehtii. Suurella sydämellä. Sosiaalityöntekijät antavat itseään vaativassa ammatissaan, jota ei tahdota arvostaa, ei ainakaan palkkauksessa. Onko tärkein palkkio tunne, että tuli taas tehtyä hyvää, kun työpäivä päättyy.

Valitettavasti ei. Lastensuojelutyössä työskentelevä tuntee pikemminkin riittämättömyyttään. Vantaalla tehdään lähes 50 lastensuojeluilmoitusta vuorokaudessa. Yhden sosiaalityöntekijän vastuulla on keskimäärin 40 haavoittuvaa lasta rikkinäisessä perheessä. Ei ole aikaa auttaa, vaikka haluaisi.

Työntekijöitä on liian vähän. Vantaan lastensuojelun vakansseista on 20 % täyttämättä. Sosiaaliala kuten vanhustenhoito kärsivät työvoimapulasta. Emme maksa riittävästi ihmisten huolehtimisesta.

Traagista oli kohdata vakavista peloista oireileva lapsi, joka on asunut kohta 10 vuotta Suomessa. Hänet pudotettiin rakastamastaan jalkapallojoukkueesta, kun tapaturmavakuutusta ei voitu järjestää oleskelulupaa vailla olevalle pikkupelurille. Kiitos maahanmuuttobyrokratian.

Bisnes on kuitenkin haistanut haaskan. Vantaallakin kallein lastensuojelun muoto, laitosmaiset sijaiskodit ovat yhä suuremmassa määrin suurten monikansallisten yritysten hallitsemia.

Kalleimmillaan huostaanotetun lapsen laitospaikka maksaa 1 000 euroa vuorokaudessa. Veronmaksajat maksavat, kun ulkomainen pääomasijoittaja tekee tulosta lastensuojelijana. Ongelma on sama kuin vanhustenhoivassa.

Mihin tätä yhteiskuntaa kehitetään? Onko rahan tekeminen ainoa tavoiteltava asia? Kun lastensuojelussa kohtaa rikkinäisen maailman, ei voi kuin ihailla ihmisiä, jotka ponnistelevat tehdäkseen hyvää toiselle, eikä vain rahaa itselleen.

kiljunen

Olen 67-vuotias kansanedustaja, neljän lapsen isä ja viiden lapsen isoisä. Eduskuntaan valinta vuonna 1995 muutti harrastuksen ammatiksi. Politiikka, yhteisiin asioihin vaikuttaminen on aina kiehtonut. Olen ollut Vantaan kaupunginvaltuutettu vuodesta 1985 ja lähiötyöstä poliittinen toimintani alkoi. Olen voinut asteittain kasvattaa poliittista toimintasädettäni. ETYJ:in puheenjohtajan erityislähettiläänä, ETYJ:in parlamentaarisen yleiskokouksen jäsenenä ja Keski-Aasian erityisedustajana sekä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsenenä minulla on tarjoutunut tilaisuus olla aktiivinen erityisesti kansainvälisissä kysymyksissä. Kansainvälinen toimintani ei ole poissa työstä oman maamme ja kuntamme kehittämiseksi, se on juuri sitä. Yhteisvastuu ei tunne rajoja. Suomi on yhä kiinteämmin osa Eurooppaa ja maailmaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu