Velkavaalit

Julkisessa keskustelussa käynnissä olevaa vaalikamppailua on luonnehdittu ”velkavaaleiksi”. On kiinnitetty perusteltu huomio julkisen talouden alijäämiin ja nopeaan velkakehitykseen. Tilannetta on pidetty hälyttävänä, jopa kriittisenä. Keskustelussa on kuitenkin outo piirre ja hälyttävä epäjohdonmukaisuus.

Ensinnäkin kaikki Euroopan maat ovat covid-pandemian ja heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi velkaantuneet. Suomen julkinen bruttovelka suhteessa kansantuotteeseen on EU-maiden joukossa keskiarvon paremmalla puolella eli olemme vähemmän velkaantuneet kuin tärkeimmät kilpailijamaamme.

Toiseksi valtaosa menneellä hallituskaudella otetusta valtion velasta on päätetty yhdessä opposition kanssa.

Kolmanneksi julkinen bruttovelkamme on ennätyksellisen korkea 142 miljardia euroa. Sen sijaan OECD:n tilastoissa julkinen nettovelkamme on plussan puolella. Olemme viimeisen neljännesvuosisadan aikana kasvattaneet valtaisan 250 miljardin euron eläkerahaston, joka on 70 prosenttisesti sijoitettu ulkomaille. Siksi kansainvälinen luottoluokituksemme on huippuluokkaa AA+. Useimmilla EU-mailla ei ole lakisääteisiä eläkerahastoja lainkaan.

Neljänneksi julkisessa keskustelussa niputetaan eläkemenot yhteen ja viitataan suurin 48 miljardin euron sosiaalimenoihin, jotka muodostavat 35 prosenttia kaikista julkisyhteisöjen menoista. Tästä yli 30 miljardia euroa on kuitenkin vanhuseläkettä eli työeläkkeitä, jotka maksetaan valtion budjetin ulkopuolisista eläkerahastoista.

Viidenneksi, jos työeläkkeet luetaan julkisiksi menoiksi, niin johdonmukaisuuden nimissä eläkerahastojen keskimääräinen 8 miljardin euron vuosittainen kasvu pitäisi lukea julkisen talouden tuloksi.

Onko oikeiston lanseeraamassa kiihkeässä velkakeskustelussa sittenkin kyse vain ideologisesta linjauksesta. Tavoite on supistaa ja markkinaehtoistaa julkista taloutta.