Donald Trump ehdokkaaksi vuonna 2024?

Otsikon skenaario on täysin mahdollinen, sillä maan perustuslaki ei tätä estäisi. Yhdysvalloissa kukin presidentti voi olla virassa kaksi täyttä kautta, mutta kausien ei tarvitse olla peräkkäisiä.

Republikaanisella puolueella on nyt edessään suuri momentum, jota se ei saisi hukata. Nimittäin, yli 72 miljoonaa amerikkalaista äänesti istuvaa presidenttiä, mikä on kaikkien aikojen toiseksi suurin äänimäärä. Paremmaksi pisti siis vain Joe Biden samoissa viime viikon vaaleissa. Trumpia äänesti pitkälti yli yhdeksän miljoonaa amerikkalaista enemmän kuin vuonna 2016 (ja suuri osa heistä pikemminkin Bidenia vastaan kuin häntä kannattaakseen). Jopa Ronald Reaganin historiallinen murskavoitto Walter Mondalesta vuonna 1984 tuotti hänelle vain reilut 54 miljoonaa ääntä, vaikka hän voitti peräti 49 osavaltiossa. Toki maan asukaslukukin oli tuolloin noin 90 miljoonaa pienempi kuin nyt.

Republikaanien puoluejohdolla, kuten senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnellilla ja senaatin oikeusvaliokunnan puheenjohtaja Lindsay Grahamilla on nyt pohtimista, miten säilyttää puolueella mm. tämä Trumpin saavuttama uusi kannatus. Puolueella, jonka nykysuosio on paljolti Trumpin aktiivisen retoriikan ja maankiertämisen aikaansaannosta, ja joka on on noussut osin vähemmistökansanosien, kuten afrikkalaisamerikkalaisten ja latinojen lisääntyneen kannatuksen vuoksi. Heille talouden elvyttäminen oli tärkeämpää kuin Trumpin rouhea retoriikka.

Molemmat em. senaattorit valittiin juuri uusille kausille vankkumattomina Trumpin tukijoina, vaikka mm. Graham haukkui vuoden 2016 vaalien edellä Trumpia mm, ”rotukortin” käyttämisestä. Niin se takki kääntyy, kun on pakko. Heidän tukensa tulee myös säilymään vankkumattomana, sillä minkään ei haluta vaikuttavan senaatin Georgian uusintavaaleihin tammikuussa, joissa republikaanit varmistanevat enemmistönsä senaatissa.

Jos ja kun näin tapahtuu, Joe Bidenin mahdollisuudet uudistaa Yhdysvaltain kurssia tavoilla, joita hänen valintaansa näyttävästi ja kuin diktatuurin kaatumista juhlineet kannattajansa nopeasi haluavat, muuttuu todella vaikeaksi. Kuten vuoden 2008 vaalien Obama-euforian laannuttua, raaka arki tulee olemaan demokraateilla äkkiä edessä.

Tuoreet uutiset Yhdysvalloista kertovat juuri, että Trump olisi jo puhunut avustajilleen mahdollisuudesta asettua ehdolle 2024. Asia ei yllättänyt yhtään, olihan hän jo ennen edellisiäkin 2016 vaaleja ilmoittautunut virallisesti ehdokkaaksi jo kuluvallekin vuodelle. Trump ei siis missään tapauksessa aio luovuttaa ja hänen nimensä ja persoonansa tulee näkymään republikaanien politiikanluonnissa tulevankin vaalikauden, ehkä lisääntyvässä määrin myös muiden perheenjäsenten taholta.

Lähivuosina mitataankin näin yhtäkkiä molempien puolueiden perimmäinen halu pysyä yhtenäisenä ja kannattajilleen äänestyskelpoisina.

Kimmo Hämäläinen

Valtiotieteiden maisteri. Entinen kansainvälisten koulutusasioiden virkamies Opetushallituksessa ja kv. organisaatioissa. Vantaan perussuomalaisten kuntavaaliehdokas 2021. Kansallisen ja Yhdysvaltain politiikan tutkija ja seuraaja. Bussinkuljettaja, nyt opintovapaalla. Avantouimari.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu