Älä myrkytä omia ja muiden ajatuksia muita halveksuvalla elämänasenteellasi!

Muita halveksuva ihminen myrkyttää ajatuksensa vääjäämättä sekundaarisiin tunteisiin, joita ovat yleensä kaikki ns. negatiiviset tunteet eli negatiivinen tunne on usein tulosta omasta ajattelusta.

Siksi voikin olla mahdollista, että laajasti halveksuttu ihminen tietämättään aiheuttaa suuren negatiivisen tunneilmapiirin yhteiskunnassa, jos oletetaan, että negatiivinen tunne säteilee sosiaaliseen ympäristöön myös muuten kuin ensisijaisesti halveksuttua henkilöä kohtaan. Yhteiskunnassa pitäisikin keskittyä enemmän aitoon sosiaaliseen välittämiseen, eikä ottaa yleisiä halveksunnan kohteita.

Joskus välittävä signaali voi olla pelkkä some-reaktio tai pari sanaa. Halveksuvat kansalaiset toki voivat puolustautua, että aika ei riitä mitenkään huomioida kaikkia, mutta samalla he unohtavat oman ajattelunsa myrkyttyneen, kun helpompi olisi nähdä myös halveksittujen kansalaisten olemassa oleva arvo jos ei muuta niin ihmisarvo.

Tällä aikakaudella on paljon puhuttu positiivisesta elämänasenteesta, mutta sen mittatapa on käsitetty aivan väärin, koska itse asiassa rakentava elämänasenne luo erityisesti positiivista mielialaa eniten halveksittujen kansalaisten keskuuteen! Positiivisuus onkin useimmiten hyvin teennäistä ja toki kaikkien on helppoa olla positiivisia omissa some-kuplissa, mutta miten elämme elämää aidoissa sosiaalisissa suhteissa määrittää meidän ihmisyyttä paljon paremmin.

Siispä älä myrkytä ajatteluasi muiden halveksunnalla, vaan anna negatiivisten ajatusten virrata lävitsesi ja kokeile elämäasenteena muista välittämistä, koska se on ihmisen primaaria tunnemaisemaa, jota myös rakkaudeksi voidaan kutsua. Kaikilla on jotain annettavaa meille, jos haluamme kuulla aidosti toisen ihmisen tarinan.

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt kahden koulupojan isä Oulusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu