Donald Trump, suurvaltapolitiikka, Kiinan keskusjohtoinen barbaarikulttuuri ja avoimen demokratian tulevaisuus?

Keskustelin eilen ystävänäni kanssa puhelimessa suurvaltapolitiikasta. Esitin omana mielipiteenä, että Yhdysvallat on ajautunut presidentti Donald Trumpin valtakaudella osittaiseen isolaatioon maailmanpolitiikassa. Manner-Euroopassa Trumpia ei juurikaan käsittääkseni arvosteta poliittisissa johtotehtävissä, enkä ole varma edes Brexit ratkaisun tehneen Iso-Britannian suhteiden hyvästä tasosta Trumpiin.

Venäjä saattaa nähdä Trumpin jossain määrin mahdollisuutena. Venäjän asetelman parantuminen Trumpin mahdollisen toisen kauden jälkeen voinee johtua siitä, että Trump haluaa vetäytyä maailmanpolitiikasta ja NATO operaatioista sysäten vastuuta esimerkiksi Euroopan turvallisuudesta enemmän EU:lle. Trumpin vetäytymispolitiikka on Venäjän vallan kannalta edullista, koska Euraasian alueelle voi syntyä valtatyhjiö, jonka sitten Venäjä ja mahdollisesti Kiina ottavat haltuunsa. EU voisi yrittää puolustaa itseään ja sen humaaneja perusarvoja entistä voimallisemmin kaikkialla maailmassa vähintään puheiden ja poliittisten päätösten voimalla, ettei Kiinan hyvin vahvasti epähumaani ja jopa barbaarinen yhteiskuntakulttuuri leviä maailmalla liiaksi.

Venäjällä ja Kiinalla on paljon yhteisiä intressejä maailmanpolitiikassa keskusjohtoisina epädemokratioina. Tuskin Kiinassa edes uskotaan, että vahvalle keskusjohdolle on olemassa edes realistista vaihtoehtoa. Olisiko ratkaisu globaalin tason loputtomaan valtataisteluun se, että kansalaisiin ja meidän hyvänlaatuisuuteen ympäri maailmaa luotettaisiin hallintotemppeleistä enemmän eli annettaisiin enemmän vapautta ja edellytettäisiin kansalaisilta vapauden vastuullista käyttämistä. Olen pettynyt etenkin Kiinan yhteiskunnalliseen tilaan, vaikka Kiinassa on korkeatasoista sivistystä mutta silti eläintoreilla keitetään innoissaan kissoja elävältä.

Kiina verhoaa oman barbaarikulttuurinsa pandojen varjelun taakse, vaikka toki on parempi että edes pandat hoidetaan hyvin. Realiteetit ovat silti kiistattomia, että kiinalaisista valtaosan asema on hyvin rajoitettua ja kiinalaisen syntymäkoti määrittänee usein miten korkealla sosiaalisessa hierarkiassa voi nousta. Kiinalainen kasvatus ottaa sumeilematta kaikki tehot irti monilla elämän osa-alueilla keskusjohdon hyväksi sotilaallisesta urheilusta tiedesivistykseen saakka.

Kiinassa voi tapahtua muutos, jos kiinalaiset tajuavat oman paikkansa osana keskusjohdon luomaa rakennetta, jossa oleellista ei olekaan huippuyksilö vaan keskusjohdon varjelu ja menestys. Ehkä kiinalaiset huippuyksilöt elämän eri osa-alueilla ovatkin sisäistäneet, että he palvelevat juuri suurta ja oikeanalaista keskushallintoa, eikä heidän oma elämänsä ole tärkeää vaan omistautuminen Kiinan hallinnon puolustajaksi vailla mitään omaa yksilöllistä käsitystä hyvästä elämästä. Kiinan järjestelmä ei eroa nähdäkseni juurikaan aikakauden Venäjän tilasta tai muistakaan tiukan keskusjohtorakenteen omaavista yhteiskunnista.

Tuskin globaaleissa voimasuhteissa tapahtuu suuria muutoksia muutamien vuosien kuluessa, vaikka oletettavasti Donald Trumpin uudelleenvalinta olisi siunauksellinen asia barbaarikulttuurin vallassa oleville yhteiskunnille kaikkialla maailmassa. Oma toiveeni olisi nähdä ihmiskunta enemmänkin yhtenäisempänä joukkona, jossa humaania erilaisuutta pitää silti tietenkin olla, mutta onko hyvin harvojen ihmisten vallanhimo ja valtaan takertuminen sittenkin suurin riski aidosti globaalille eli rajattomalle poliittiselle päätöksenteolle?

Politiikka on itse asiassa elämän pahimpia kilpalajeja ja se on suurin politiikan virhetila myös demokraattisissa yhteiskunnissa. Emme voi tehdä järkevää politiikkaa milloinkaan ainoastaan toisia vastustamalla tai asettumalla suosiokilpaan ilman merkittäviä omia ajatuksia asioiden paremmasta järjestäytymisestä yhteiskunnallisella ja globaalilla tasolla. Poliittista päätöksentekoa pitää edelleen voida kehittää myös demokraattisissa yhteiskunnissa ja silloin tärkeintä olisi myöntää politiikan humaanisesti kestämätön virhetila. Ehkä jonain päivänä äänestäjät ovat maailman sivistyneimmissä yhteiskunnassa niin sivistyneitä, että asiakysymykset ratkaisevat vaalit eikä nokkeluudet tai raivopäinen vastaehdokkaiden mollaaminen.

Vai onko asioiden ainoa oikeanlainen hoitokeino järkipitoinen keskusjohtoinen ja siten epädemokraattinen päätöksenteko, koska kansalaiset ovat niin tyhmiä, että asiat monimutkaistuvat liiaksi avoimissa demokratioissa. Vaalit voidaan silti nähdä aina pienoisena avoimen demokratian virheenkorjaustoimena, koska aidosti demokraattisessa yhteiskunnassa ehdokasvalinta tuottaa pienoisen muutoksen poliittiseen päätöksentekoon. Toisaalta esimerkiksi Suomessa riskinä äänestämiselle vaaleissa on vahva konsensusajattelu, koska politiikkaa ei välttämättä muuteta paljoakaan äänestämällä eri valtapuolueita. Silti ensi keväänä on meilläkin Suomessa taas vaalit eli kuntavaalit ja olen itse toiveikas, että poliittista väriä ja värinää on taas ilmassa ja äänestämisellä vaaleissa todellakin on merkitystä!

Perinteisesti äänestämisen voisi olla tyytymistä nykyiseen tilaan, muutoksenhakua nykyiseen tilaan tai protestointia koko yhteiskuntaa kohtaan. Donald Trump valittaneen USA:n presidentiksi, jos amerikkalaiset ovat enemmistönä tyytyväisenä hänen ensimmäiseen nelivuotiskauteen ja se saattaa olla vaa’ankieliasetelma, vaikka tosiaan Yhdysvalloissa on ihan oikeitakin vaa’ankieliosavaltioita presidentinvaaleissa valitsijamiesvaalin takia!

KimmoHoikkala

Olen 42-vuotias kahden koululaisen yhteishuoltaja ja asun Oulussa. Kotoisin olen Pirkkalasta ja olen asunut myös Tampereella. Työkokemukseni on pääasiassa metalliteollisuudesta kuumasinkityslaitoksen töistä. Opintoja minulla on lähinnä tekniikan ylioppilaana 2000-luvun vaihteesta Tampereen teknilliseltä yliopistolta. Olen tällä hetkellä lähinnä vapaaehtoinen mielenterveyden kokemusasiantuntija sosiaalisen median keskusteluissa. Toimeentuloni saan työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu