En ota enää yhtään koronarokotetta

Minulla on jo kylläkin kaksi koronarokotetta otettuna, mutta enempää en ota koronarokotteita ja alla perusteet sille.

Minua tympäisee niin paljon rokottamattomien aiheeton syyllistäminen. Eräät ystäväni ovat tehneet käsittääkseni ratkaisun, että he lähtevät saappaat jalassa koronan kanssa, jos heidän vastustuskyky ei riitä ja kunnioitan heidän päätöstään.

Itse en näe aina mieltä itsekään elää tällaista elämää, jota saan elää mielisairaana suomalaisena. Siksi olenkin tehnyt oman päätöksen, että kuolisin mielelläni kotiini jos sen aika on tulossa. Toisin sanoen pikainen kuolema voi olla aivan varteenotettava ratkaisu helvetillisestä elämästä poispääsyyn.

Lasteni varhaisaikuisuuden taloudellinen tila on jo turvattu ja lisäksi lapseni saisivat vielä lapseneläkettä toisen asteen koulutuksen loppuun saakka. Ex-vaimonikin saisi pientä leskeneläkettä, vaikka olemme eronneet jo vuonna 2015. Silti pidän erittäin epätodennäköisenä, että korona tulisi tappamaan minut, enkä itsekään kykene suurilla lääkemäärillä tai vastaavilla keinoilla itseäni tappamaan.

Kaiketi kituminen suomalaisen yhteiskunnan jäsenenä jatkuukin vielä pitkään.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 46-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu