Ennen peruselintarvikkeita – nykyään luksusta ja kaupan hintalappu liki 50 euroa

Kävin kaupassa ja ostin vähän parempia elintarvikkeita, joista osa oli vielä -30 % alennetussa hinnassa ja kassalla kokonaishinnaksi muodostui liki 50 euroa!
Ennen vanhaan ostamani ruokatavarat olivat ihan perusravintoa, mutta nykyään esimerkiksi juuston moni mieltää luksustuotteeksi ja ihan aiheesta, jos katsoo juustopakettien hintoja. Lisäksi olin huomaavinani kaupassa, että edelleen pakkauskokoja on pienennetty monissa elintarvikkeissa.
Pelon sekaisin odottelemme pieneläkeläisinä kokoomuksen kaavailemia indeksijarruja kansaneläkkeisiin ja työeläkkeisiin! Kysyn vaan, että pitääkö alkaa kokonaan viinakuurille, koska viinan hinta on säilynyt samana viime vuodet!
Pitemmällä viinakuurilla ollessa on syytä pidättäytyä syömästä sen aikana isoa rasvaista ja ravitsevaa ja kallista ateriaa sillä seurauksena voi hyvinkin olla raju haimatulehdus ja hengenlähtö.
Ruoan kallis hinta saattaa noissa olosuhteissa olla terveyden tae.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt oli melko huono vitsi Pekka! Omat maksa- ja kolesteroliarvoni ovat kunnossa (viite Nordlab labra 6.4.2023).
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole todellakaan vitsi.
Et ehkä ole tietoinen siitä, että käytännössä pelkästään kirkkaalla viinalla elävät pultsarit eivät käytännössä koskaan sairastu tappavaan haimatulehdukseen. He kun eivät herkkupöytään erehdy.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö silloin kolesteroliarvot indikoi sitä haimatulehdusta?
Ilmoita asiaton viesti
Kun kolesterolitaso on normaali niin sappikivien syntymisen todennäköisyys pienenee.
Korkeat kolesterolit ja sappikivet puolestaan edesauttavat tuon haimatulehduksen syntymistä ja tätä kautta syntyy yhteys viinakuurin aikaisen runsaskalorisen rasvaisen aterian turmiollisuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
”Kysyn vaan, että pitääkö alkaa kokonaan viinakuurille, koska viinan hinta on säilynyt samana viime vuodet!”
Älä huoli, kyllä sen hinta nousee hyvinkin nopeasti.
Ilmoita asiaton viesti
Laitetaan tämä Kuikan ennustus ylös oikein eli muistiin!
Ilmoita asiaton viesti
Orpo on luokitellut kyseiseen elintarvikkeeseen kohdistuvan veron ”haittaveroksi” ja päinvastoin kuin vaikkapa sokeriin kohdistuvan ”haittaveron” kohdalla on asian laita, tuota alkoholiveron korotusta ei toistaiseksi mikään puolue ole tohtinut alkaa vastustaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka paljon nousee? Jos Leijona 0,7 litran pullon saa 20 eurolla, niin se passaa mulle.
Ilmoita asiaton viesti
Viina on aina hintansa väärtti.
Ilmoita asiaton viesti
Joo-o. En ole lainkaan tarkka ruokakaupan asiakas, mutta viimeaikainen hintojen nousu näkyy ja tuntuu. Kahdellakympillä on todella vaikeata ostaa juuri minkäänlaista ruokakassillista, ja aika köykäinen on kantamus vielä kolmellakin kympillä.
Helmikuun puolivälissä käynnistin alkoholin suhteen Raittius- ja Ryhtiliikkeen, enkä ole sen aikana satsannut pennin senttiä (nollakaljaa vahvempaan) olueeseen. Yhden kaljan onnistuin sentään pääsiäisenä nauttimaan vävypojan piikkiin.
Aamuvirkku Kimmo näkyy olleen liikkeellä jo kukonlaulun aikaan, joten houkutus napata mukaan muutama siideri on saman tien torjuttu, vai?
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa kuitissa pistää silmään kahvipaketin hinta 6,09€. Lidlistä saa ”Intenso”-brändin kahvia samansuuruisen paketin hintaan 2,85 €.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä näkyy. Ehkä asiakkaalla on erityisen tarkka kahvimaku? Muuten: alennusten summa on jopa 6,70, joten ei aivan merkityksetön juttu.
Ilmoita asiaton viesti
Minulle pistää silmään valmiseinesten suuri määrä. Jos viitsisi kokata kerralla vähän enemmän, juures- ja makaronipainotteisella broilersuikaleilla tai sikanaudalla höystetty ruoka tulisi annosta kohden paljon halvemmaksi, ja terveellisemmäksi. Sämpylöitäkin saa leivottua hulppean määrän pikkurahalla, eikä se ole kovin aikaaviepää.
Kahvista en itse kyllä tingi, halvimmat vaaleapaahtoiset ovat omaan suuhuni juomakelvottomia. Jos kaffepaketti riittää viikon, siinä kohtaa on väärä säästön paikka. Löfbergs Lila, 500g, paahtoaste 5, maksoi eilen tarjouksessa vitosen ja ostin neljä pakettia jääkaappiin.
Ilmoita asiaton viesti
Jääkaappiin? Eikö kylmiön vieressä yläkaappi, pimeä ja kuiva paikka ole sopiva niille paketeille?
Ilmoita asiaton viesti
Kaffe säilyy hyvin jää-viileäkaapissa. Pääasia on että ovat viileässä ettei rasva eltaannu.
Kaupassa kahvipaketit ovat lämpimässä.
Ilmoita asiaton viesti
Jaa? Enpä tuota tiennyt, ei se kahvipaketti ehdi säilyä kun se on jo muutamassa päivässä hörpätty tyhjäksi.
https://www.paulig.fi/kahvijutut/tama-sinun-pitaa-tietaa-kahvin-sailytyksesta
Ilmoita asiaton viesti
Itsekin olen alkanut pitämään sitä avattua kahvipakettia (josta siis juoma valmistetaan) jääkaapissa peltipurkkiin suljettuna. Oli vihje uuden kahvinkeittimen ohjeissa.
Ilmoita asiaton viesti
”Helmikuun puolivälissä käynnistin alkoholin suhteen Raittius- ja Ryhtiliikkeen…”
Itsellä alkoi vastaava liike heti itsenäisyyspäivän jälkeen, reiluun neljään kuukauteen en ole ottanut pisaraakaan alkoholia.
Ilmoita asiaton viesti
Ajoittainen raittius on minulle tuttua jo lapsuudesta lähtien.
Ilmoita asiaton viesti
”Kysyn vaan, että pitääkö alkaa kokonaan viinakuurille, koska viinan hinta on säilynyt samana viime vuodet!”
En suosittele, sillä laajan kokemukseni mukaan pitkä viinakuuri vie ruokahalunkin.
Saattaa käydä kuin romanille, joka päivitteli hyvän hevosensa kuolemaa, että juuri kun se oppi olemaan syömättä. se otti ja kuoli.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvätuloiseksi laskettavallakin hintojen nousu on tarkoittanut sitä, ettei viivan alle jää kuukauden päätteeksi enää paljoakaan ylimääräistä, jos sitäkään.
Ilmoita asiaton viesti
Valmista kaali-porkkanasalaattia niin voit mahdollisesti jättää nuo kaupan valmissalaatit vähemmälle. Laskussa on n. 10 eurolla valmissalaatteja.
Ilmoita asiaton viesti
Ei salaattia kannata syödä! Turhan kallista. Minä tein jo 50 vuotta sitten jäniksen kanssa sopimuksen että jos ei elikko ajele mopollani niin en minäkään koske hänen ruokaansa. Se diili on pitänyt.
Ilmoita asiaton viesti
Tais olla juhlapuheita, ettei eläkeindekseihin kosketa. Näin nimittäin Kokoomus tenteissä lupasi.
Ilmoita asiaton viesti
Työeläkkeiden korottaminenhan toisi eläkekassoilta lisää rahaa yhteiskunnan kiertoon ja lisäisi verotuloja ilman, että se vaikuttaisi budjetin menopuoleen lainkaan.
Ilmoita asiaton viesti
0,7 Leijona korkattuna! Hyvää viikonloppua! 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Samoin! Saapas nähdä kuinka lennokkaita postauksia vielä näemme illan mittaan…
Ilmoita asiaton viesti
Ookko nää huolissaan? Meen kohta biljardipöytää valloittamaan paikalliseen! 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Ennen vanhaan pelasin Kaisaa Oulun Keilahallissa. Nykyjään taitaa biljardipöydät ainoastaan olla snookeri- tai automaattipöytiä ja noilla pöydillä ei kaisa-miehet viihdy.
Ilmoita asiaton viesti
Meillä Pubissa ilmainen kasipöytä, jossa pussit suorastaan imee pallot! Tervetuloa kattoon Pentti, jos Oulussa käyt! 🙂
Ilmoita asiaton viesti
En voi korkata mitään. Antibioottia syön vielä keuhkokuumeeseen. Työkunnossa maanantaina.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän tuossa nyt mitään luksusta ole, mutta toki laskun loppusumma on isohko. Paljon toki sellaisia tuotteita, joita en itse osta juuri koskaan, tyyliin valmissalaatteja vain vapuksi ja uudeksi vuodeksi.
Just oli Ylen tv-uutisissa esillä ruu’an kallistuminen. Että blogi on ajan hermolla.
Ilmoita asiaton viesti
Luksus taitaa olla suhteellinen käsite. Harvoin ostan majoneeseja tai juustoa enää, koska ne ovat niin arvokkaita itselleni.
Ilmoita asiaton viesti