Epämiellyttävät kansalaiskeskustelijat halutaan sulkea pois kaikesta

Ns. hankalat henkilöt halutaan hiljentää kansalaiskeskustelussa, vaikka meilläkin on usein asiaa etenkin yhteiskunnallisista epäkohdista. Miksi emme halua kuulla kaikkia ääniä yhteiskunnassamme? Onko mielipidevaikuttaminen vaarallinen tekijä yhteiskuntarauhalle, vaikka esille tuotaisiinkin selviä yhteiskunnallisia epäkohtia?

Itse olen kokenut kansalaiskeskustelijana, että olen yhteiskunnallisesti väliinputoaja kroonisesti sairaana pieneläkeläisenä, eikä somemöykän pitäminen johda mihinkään, koska kukaan kaiken tietävä poliittinen päättäjä ei halua edes kuulla asiaani. Kyllä tässä hermo on mennyt usein itselläni sosiaalisen median kansalaiskeskusteluiden takia viime vuosina ja ihan aiheestakin, mutta kukaan ei ole halunnut silti kysyä suoraan itseltäni, että mistä someraivoni on johtunut.

Olen joutunut some-huijausten ja potentiaalisten hyödyntavoittelijoiden takia bannatuksi jopa Twitterissä, eikä kukaan ole halunnut auttaa minua somen syövereissä. Epämiellyttävät äänet tosiaankin halutaan sulkea pois ns. virallisemmasta kansalaiskeskustelusta, vaikka jopa someraivokin on usein seurausta jostain.

Lakaistaan matonalle ikävät asiat on mediatodellisuudessa edelleen arkipäivää, kun tappajista tehdään jopa Ylen ohjelmissa sankareita ja meitä traumaperäisesti sairastuneita mielisairaita ei halua kuulla kukaan, vaan meitä lynkataan julkisesti surutta edelleen, vaikka emme olisi tehnyt elämän aikana edes yhtä ainoata rikosta.

+4
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu