Hyvä päivystävä dosentti tai sote-järjestön leipäpappi!

Mielipiteet ovat aina häilyviä ja siten tulkinnallisia, vaikka jotkut ihmiset pitävät toisia enemmän kiinni omista totuuksistaan. Ainoastaan tapahtumakerronta voi olla aukottomasti totta, mutta kokonaan toinen asia on erilaisten syy-yhteyksien selvittäminen, eikä se tuskin milloinkaan voi olla ihmisten keskuudessa aukotonta faktaa.

Toiset mielipiteet saavat suuremman huomion yhteiskunnassa, koska ne vastaavat yhteiskuntamme yleistä arvopohjaa ja ilmapiiriä enemmän. Mediassa esiintyy nykyään paljon erilaisia asiantuntijoita, joita myös osaa pidetään ns. päivystävinä dosentteina. Aina kun julkisuudessa ollut asiantuntijalausunto politisoituu eli asiantuntija esittää mielipiteitä, joita hän ei kykene aukottomasti perustelemaan, niin silloin olisi tärkeää huomata, ettei olekaan enää kyse faktoista vaan mielipidevaikuttamisesta.

Luulisin silti, että asiantuntijoille annetaan suomalaisten keskuudessa laajasti oikeus esittää näkemyksellisiä mielipiteitä, vaikka ne eivät voi mitenkään olla aukottomia faktoja. Julkisessa keskustelussa on tärkeää kuitenkin havaita tämä asia, että asiantuntijoiden esittämiä mielipiteitäkin pitää voida kritisoida perustellusti, eikä harhautua ajattelemaan dosentin lausuntoa puhtaan ehdottomana faktana.

Kieroutuneesti esitetyt yhteiskunnalliset syy-yhteydet eivät useinkaan joudu kovan kritiikin kohteeksi, jos syy-yhteydestä vallitseva lausunto on vallitsevan arvopohjan ja ilmapiirin mukainen. Esimerkkinä tulee mieleeni, kun rahalla tai miljardiluokan yhteiskunnallisilla kustannuksilla perustellaan kansanterveydellisen ongelman vakavuutta kuitenkaan esittämättä konkreettisen selviä ja vaikuttavia ratkaisuja kustannussäästöjen luomiseksi.

Sote-vaikuttaminen onkin järjestötasolla osittain aivan järjetöntä ja järjestöjen suurin huoli voikin olla järjestöjen oman toiminnan jatkuvuudessa. Eipä monet yhteiskunnalliset ongelmat taida kadota niiden kulurakenteestaan huolimatta, varsinkin jos ei osata esittää mitään konkreettisia keinoja yhteiskunnallisen kustannussäästön aikaansaamiseksi. Yhtenä keinona asiantuntijapiireissä on kyllä pidetty terveysperusteista verotusta, mutta terveysverot voivat olla usein ristiriidassa kansalaisten yhdenvertaisuuden ja yksilönvapauden kanssa.

Uusliberalistinen markkinatalous sysää vastuun mielellään yksilötasolle ja se voisi toimia ennemminkin kansalaisia kannustaen kuin terveysfasistien esittämien haittaverojen maksimoinnilla. Käsittääkseni viinaverostakin vain pieni osa kulkeutuu alkoholiperäisten terveyshaittojen hoitamiseen, vaikka juuri huomasin jonkun raittiusjärjestön väittämän, että alkoholi aiheuttaa yhteiskunnallisesti miljardien eurojen kustannukset.

Kieltolakiin tuskin kuitenkaan Suomessa enää mennään, vaikka terveysfasismi nostaakin päätään tällä aikakaudella hyvin vahvasti.

Utopia on aina utopia, eikä yhteiskunnallisille terveysutopioille saisi antaa liian suurta vaikutusta poliittisessa päätöksenteossa, vaan ennemmin pitäisi tunnistaa yhteiskunnallisia syy-yhteyksiä mahdollisimman aidosti esimerkiksi huumeongelmien ja myös nuorten lisääntyneiden lääkeyliannostusten taustalla!

Sote-järjestöjen asiantuntijat voivat silti tarkoittaa hyvää, mutta kyllä täytyy omana mietteenä sanoa, että hyvin nämä soten leipäpapit ovat vieraantuneet kauaksi oikeasti ongelmissa olevista ja muuten kärsivistä suomalaisista!