Hyvän ihmisen moraali

Hyvä ihminen auttaa toista ihmistä, jos siihen on mahdollisuus. Auttaminen ei silti pitäisi olla Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa ensisijaisesti rahallista, vaan jotain konkreettista kuten yltäkylläisyydessä oleva kauppias voisi lahjoittaa muutaman tuoreen leivän leipäjonoon jne. Uskon, että lopulta auttavaiset kansalaiset huomataan ja he saavat heille kuuluvan kunnian. Itse olin tänään kuluvan vuoden toisissa muuttotalkoissa ja se toi vaihtelua muuten koko lailla tylsään viikkooni. Onkohan somessa jotain sivustoa, jossa voisi tarjota apua esimerkiksi lumitöihin jne. Jos kyseinen avunantoryhmä löytyy Facebookista, voisin sittenkin ehkä palata Facebookin käyttäjäksi.

+1
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu