Ihmisen laumakäyttäytyminen on somen palveluissa selvää, mutta mitä siitä seuraa?

Tarvitseeko aikuinen ihminen sosiaalista huomiota ventovierailta tyypeiltä sosiaalisen median palveluissa? Onko kyseessä edes kovin terve käyttäytymismalli? Äiti Teresa sanoi, että jos haluat rauhaa maailmaan niin rakasta lapsiasi.

Haemme sosiaalisessa mediassa huomiota vailla tolkkua, vaikka joillakin some-julkaisijoilla on tietysti poliittisia tai muita intressejä. Varmasti on paljon kaltaisiani kansalaisia Suomessa, jotka haluavat käydä kansalaiskeskustelua vailla parrasvaloja ihan jo ajanvietesyistäkin johtuen. Kokonaan toinen kysymys on sosiologisessa mielessä se, että onko ydinsuhteet kuten sukulaissuhteet ja ystävyyssuhteet tulleetkin sosiaalisen median aikakaudella entistä häilyvimmiksi?

Lisäksi harvoilla some-julkaisijoilla on takanaan aktiivisia tykkäysosastoja eli huomiota itse julkaisijalle antavia reagoijia. Kaikille ei huomio voi mitenkään riittää sosiaalisen median palveluissa, koska julkaisijoita on yksinkertaisesti niin monia. Onko tärkeämpää saada reagoida somessa julkisuuden henkilön some-päivitykseen kuin pitää yhteyttä aitoihin ihmissuhteisiin?

Ehkä kuulun itse vähemmistöön somen käyttäjissä, koska en ole ilman psykoottisia ajatuksia ajatellut koskaan kuuluvan kenenkään julkkiksen fanilaumaan. Itse en saa fanittamisesta itselleni yhtään mitään ja pidänkin sitä kaikilla jossain määrin psykoottisena toimintana. Ajanvietteenä voisi ajatella fanittamista jossain määrin järkevänä asiana, mutta kyllä elämä saa olla jo melko tylsää, että jumaloi ventovieraita ihmisiä itselleen.

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu