IL: Myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on nuorten kohdalla vähentynyt

Nuorena työkyvyttömyyseläke jää usein pieneksi, ettei kukaan nuori järjissään oikeasti haluaisi varmaan eläkkeelle, ellei ole pakko jäädä. Työelämällä on lisäksi monia muitakin suotuisia vaikutuksia nuorten elämään verrattuna eläkeläisarkeen.

Itse sairastuin 24-vuotiaana vuoden 2002 loppupuolella vaikeaan masennukseen, joka paheni psykoosiin ja jäin sairauspäivärahajakson jälkeen kuntoutustuelle 26-vuotiaana ja toistaiseksi voimassa oleva työkyvyttömyyseläke myönnettiin itselleni jo 30-vuotiaana vuonna 2008, eikä töihin palaamistodennäköisyyttä enää taida juuri olla ennen vanhuuseläkettä.

Vointini on kylläkin melko hyvä ollut jo vuosia, mutta duunarin töihin ei ole kuitenkaan enää ikävä itselläni. Toki jotain pienimuotoisia hanttihommia olisi hyvä tehdä eläkkeen lisäksi, mutta Suomessa siihen tuskin on mitään mahdollisuuksia oman henkilöhistoriani valossa.

”-Käänne laskuun näkyy erityisesti kaikista nuorimmassa, 16–24-vuotiaiden ikäryhmässä. Viimeisten kahden vuoden aikana vähenemistä on tapahtunut mielialahäiriöiden, skitsofrenioiden, neuroosien ja psykosomaattisten häiriöiden perusteella työkyvyttömyyseläkettä saavien nuorten määrissä, kertoo tilastoasiantuntija Reeta Pösö Kelan tiedotteessa.

Nuoret saavat työkyvyttömyyseläkettä valtaosin mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden perusteella.”

Kela: Tämä on yleisin syy nuorten työkyvyttömyyseläkkeelle (iltalehti.fi)

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 45-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu