Ilmarisen tuore blogimerkintä eläkkeelle jäämistä harkitseville!

Palveluasiantuntija Antti Pietilä on kirjoittanut hyvän neuvoa antavan blogimerkinnän Ilmarisen sivustolla kaikille vanhuuseläkkeen kynnyksellä oleville kansalaisille. Pietilä kirjoittaa, että kannattaa käyttää harkintaa, jos on mahdollisuus jäädä jo joulukuussa eläkkeelle, jolloin saisi eläkkeeseen ilmeisesti noin seitsemän prosentin indeksikorotuksen heti vuodenvaihteessa.

Eläkeviestinnässä silti moni on unohtanut sen tosiasian, että pienienkin työeläkkeiden korkea marginaaliveroaste vie indeksikorotuksesta noin 40 prosenttia. Toisin sanoen 1500 euron työeläkkeen indeksikorotuksen ollessa arvioitu 6,9 % olisi bruttokorotus 103,50 euroa josta menisi noin 40 euroa veroa!

Käteen jää pienillä työeläkkeillä eläkkeen korotuksesta vain reilut 60 euroa, ellei Marin hallitus suuntaa verohelpotuksia pieneläkeläisille, eikä veronalennuksista ole osunut omiin silmiini yhtään uutista! Pitää muistaa sekin että pienimmistä eläkkeistä ei pidätetä veroa ollenkaan eli alle tonnin kuukausieläke tulee nettona käteen indeksikorotuksia myöten.

Olen Ilmarisen Pietilän kanssa ilmeisesti samaa mieltä silti, että jos on mahdollisuus jäädä joulukuussa eläkkeelle tai jo ennen niin kannattaa toimia juuri niin, koska silloin saa noin seitsemän prosentin indeksikorotuksen tuoreeseen eläkkeeseen heti tammikuussa 2023.

Ilmarisen blogi, johon viittaan:

Milloin eläkkeelle kannattaa jäädä? – Ilmarinen

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu