Jonnet eivät tiedä: ”milloin oli se aikakausi, kun duunari teki tiliä?”

Työtulojani vuonna 2000. Kahden viikon palkkakausi. Bruttotulo yli 10000 markkaa.

Suomi on suurelle osaa kansalaisia jaetun kurjuuden valtio, eikä rikastumisesta ole pelkoa pienillä tuloilla, jos ei ole aivan saituri. Ennen oli toista, kun tienasi 10000 markkaa käteen niin kyllähän sillä ostovoimaa oli. Nykyään 1700 euroa on ”haista-pee raha” työnteosta!

 

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen syntynyt vuonna -78 ja ollut toistaiseksi voimassa olevalla työkyvyttömyyseläkkeellä vaikean mielenterveydellisen häiriön takia vuodesta 2008 saakka. Saan psykoosialttiuteeni lääkinnällistä hoitoa. Elämäni on silti edelleen ajoittain tuskallista, mutta iloa elämääni tuo lähinnä kaksi koululaisikäistä poikaani. Työkokemusta minulla on lähinnä metalliteollisuudesta ja koulutusta tekniikan ylioppilaana. Internetin keskusteluissa olen ollut mukana vuoden 2004 kesästä asti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu