Kiva koulu ohjelma eli mikä? Ajattelemmeko lopulta sittenkään koulukiusaamisesta oikealla tavalla?

Olen ”ennen vanhaan” koulukiusattu oppilas erityisesti Pirkkalan yläasteelta etenkin vuoden 1992 syksyltä, jolloin kahdeksannella luokalla kiusaamisongelma pahentui pahoinpitelyiksi, jonka jälkeen en uskaltanut enää mennä kouluun ollenkaan. Toki kiusaamista esiintyi kohdallani jo ala-asteella ja saatoin joitakin ihan hyvin tuntemiani koulukavereitakin jossain määrin kiusata itsekin. Toisaalta kukaan ei ole sanonut minulle koskaan, että olisin joitakin koulukavereitani kiusannut aikoinaan. Olin melko otollinen kiusattavana oppilaana, koska olin hyvin estynyt ja ujo koululainen, enkä tuntenut ketään koulun tappelijoita kovinkaan hyvin. Osittain myös luonteeni takia kaveerasin mieluiten muiden nynnyjen ja ala-asteella jopa apukoululaisten kanssa, vaikka olin koululaisena kasin eli hyvä oppilas ja käyttäytymisarvosana oli koko ala-asteajan kymppi. Tämä taustastani tässä aluksi ja kuten arvaat lukijana aihepiirinä koulukiusaaminen on minulle erityisen läheinen ja nykyään myös kahden koululaispojan isänä.

Emmekö saa kiusaamista koskaan loppumaan?

Otaksun kiusaamisen aina muuttavan muotoaan sosiaaliseen vapauteen pyrkivissä yhteisöissä, vaikka ehkä on olemassa kouluyhteisöjä tai peruskouluja Suomessa, joissa tyytyväisyyskyselyiden perusteella kaikki oppilaat viihtyvät aidosti hyvin. Oleellista olisikin miettiä, että mikä tekee jostain peruskoulusta niin hyvän sosiaalisesti, että selviä kiusaamistapauksia ei kyseisessä koulussa edes esiinny. Lapset ovat kautta aikojen kiusanneet erottuvia ja sosiaalisesti kömpelöitä oppilaita. Voisiko sitten oppilaiden sosiaalinen ja psykologinen yhdenmukaisuus olla tae siitä, että ketään ei kiusata koulussa. Eihän sellaista koulua voi olla edes olemassa, jossa kaikilla olisi edes likimain samankaltaiset lähtökohdat, vaan erilaisuus kuuluu ihmisyyteen koko elämän ajan ja niin se kuuluu ollakin. Siksi veikkaan, että erilaisuuden sietämisessä on merkittävin yksitäinen tekijä kiusaamisongelmaa vastaan.

Kiusaajan pitää tietää tehneensä väärin!

Kiusaaminen loppuu, jos kiusaaja tietää tehneensä väärin. Lasten piirissä voi olla sosiaalista syrjintää kaveripiireistä erilaisin perustein, vaikka yksi keskeinen syy voi olla kehitykselliset erot ainakin nuorimpien ala-asteikäisten luokissa. Ei kiusaaminen lopu, jos koulun aikuiset eivät edes näe kiusaamisongelman pysyvyyttä omassa yhteisössään. Kiusaaminen voi johtaa joko kiusatun kouluhaluttomuuteen tai jopa kostoiskuihin, jolloin kiusaaminen aiheuttanut pahimman mahdollisen tilanteen. Lapsen ajattelu on useimmiten niin epäkypsää, että lapselta ei voi vaatia kiusatuksi joutuneena zen-mestarin ajattelua. Lisäksi monien lasten tunne-elämätaidot kehittyvät hyvin hitaasti eli tunnepitoinen toiminta ja sen sääntely on usein lapsille hyvin vaikeaa. Hyökkää tai pakene -reaktiot ovat todellisuutta jo lapsilla, eikä Kiva koulu -ohjelma saa unohtaa tätä asiaa. Sosiaalisesti nurkkaan ahdistettu koululainen lienee silti harvoin hyökkäävä, vaikka aggressiivisella käyttäytymisellä koululainen voi saada jopa kiusaamisongelman kuriin ihan sen takia, koska väkivaltainen käyttäytyminen tuo tietynlaisen tilannekuvan kaikilla väkivaltaisen tilanteen nähneille muille koululaisille sekä koulun aikuisille. Toisin sanoen kouluväkivalta voi tuoda pikaisia ratkaisuja ongelmiin, jos koululaisen väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla on koulukiusaamista.

Lopuksi

Kiusaaminen on väärin ja kostaminen on väärin, mutta olisiko kouluväkivaltaa ilman koulukiusaamista olemassakaan siinä määrin kuin yhä edelleen on tilanne peruskouluissa. Ns. erilaisten koululaisten hyvinvointiin pitäisi käyttää voimavaroja ja ehkä sosiaalisessa mielessä potentiaalisesti kiusaamisen kohteeksi mahdollisesti joutuvat oppilaat olisi hyvä profiloida, koska ääritapauksissa jopa koko koululuokka voi olla yhden erilaisen koulukaverin kimpussa ilmeilemällä, eristämällä, syrjimällä ja muuten sosiaalisesti kiusaamalla. Hyvää hiihtolomaa ja kaikille sitä vielä odottaville koululaisille ja heidän vanhemmille ympäri Suomea! Opettajilla haluan myös toivottaa jaksamista ja viisautta nähdä asiat oikein. Sosiaaliset ongelmat voidaan ratkoa vielä melko helposti lasten kanssa, mutta toista asia lienee kaunaisten aikuisten keskuudessa.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen syntynyt vuonna -78 ja ollut toistaiseksi voimassa olevalla työkyvyttömyyseläkkeellä vaikean mielenterveydellisen häiriön takia vuodesta 2008 saakka. Saan psykoosialttiuteeni lääkinnällistä hoitoa. Elämäni on silti edelleen ajoittain tuskallista, mutta iloa elämääni tuo lähinnä kaksi koululaisikäistä poikaani. Työkokemusta minulla on lähinnä metalliteollisuudesta ja koulutusta tekniikan ylioppilaana. Internetin keskusteluissa olen ollut mukana vuoden 2004 kesästä asti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu