Korkotason nousu laittaisi inflaation laukalle?

Euromaat eivät halua nostaa korkotasoa, koska se tietäisi lisää köyhyyttä etenkin Välimeren euro-valtioihin. Entä jos on pakko nostaa korkoja ja mikä pakon sanelisi? Eikö lainan myöntäjien eli pankkien intressi olisikin hieman nostaa euroalueen korkotasoa, jos katsotaan että tuotot eivät ole riittäviä. Korkotason noususta huolimatta inflaatio pysyisi varmaan kurissa tai sitten ei, koska korkotason nousu siirtyisi lopulta kulutusmarkkinoille. Toisin sanoen korkotason nousun myötä saattaisi myös inflaatio alkaa laukata paitsi kiinteistö- ja asuntomarkkinoilla, koska lainarahan hinta nousee korkojen noustessa.

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen syntynyt vuonna -78 ja ollut toistaiseksi voimassa olevalla työkyvyttömyyseläkkeellä vaikean mielenterveydellisen häiriön takia vuodesta 2008 saakka. Saan psykoosialttiuteeni lääkinnällistä hoitoa. Elämäni on silti edelleen ajoittain tuskallista, mutta iloa elämääni tuo lähinnä kaksi koululaisikäistä poikaani. Työkokemusta minulla on lähinnä metalliteollisuudesta ja koulutusta tekniikan ylioppilaana. Internetin keskusteluissa olen ollut mukana vuoden 2004 kesästä asti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu