Koronarokotetta ei voi määrätä pakolliseksi nykyisillä virusmuunnoksilla

Koronapassilla kukin kansalainen voi jo osoittaa tietyissä julkisissa paikoissa kuten ravintoloissa ja matkustaessa ulkomaille oman todennäköisen puhtautensa koronaviruksen suhteen.

Itse en kannata koronarokotteen pakollisuutta, koska lienee oletettavaa että koronavirus tarttuu pitemmällä aikavälillä jonain muunnoksena lähes kaikkien suomalaisten elimistöön. Eri asia sitten on, jos kansalaisella ei ole rokotesuojaa, koska on todennäköistä silloin se, että koronavirusinfektio on paljon pahempi ja joskus jopa letaali.

Toisaalta koronavirustauti ei ole nähdäkseni niin tappava, että voidaan siirtyä pakkorokottamiseen ja yksittäisen kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien mitätöintiin kyseisessä asiakokonaisuudessa. Esimerkiksi koronavirustaudin tappavuuden ollessa reippaasti yli prosentin luokkaa väestön piirissä, pitäisi harkita pakkorokottamista kuten käsittääkseni vanhusten palvelutaloissa on ollut pyrkimys.

Kokonaan eri asia on sitten vielä sekin, että kaikkia kansalaisia ei kuulemma voida rokottaa lääketieteellisistä syistä, koska rokotepiikin sidosaineet aiheuttavat allergisen reaktion vaikkakin kyseessä on harvinainen ominaisuus mutta silti realiteetti.

Tietoa koronarokotteista:

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/rokotteet-ja-koronavirus/sopivatko-koronarokotteet-kaikille

https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/usein-kysytyt-kysymykset

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu