Kova sairaus ja kovat lääkkeet kuolemaan saakka?

Skitsofreniaa tai sen ensisijaista oiretta eli psykoosia hoidetaan Suomessa edelleen yleisesti 1970-luvulla markkinoille tulleella lääkeaine klotsapiinillä, jonka tunnetuin kauppanimi on Leponex. Luin juuri uutissyötteestä, että uuden suomalaistutkimuksen mukaan klotsapiini aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia, joita ovat keuhkokuumeen ja suolistotukoksen riski. Sen olen kuullut, että klotsapiinilääkityksellä olevat käyvät säännöllisessä verikoekontrollissa.

Jotkut tuttavani ovat olleet hyvin tyytyväisiä kaikesta huolimatta klotsapiinilääkitykseen, koska se on auttanut juuri skitsofrenian positiivista oirekuvaa (psykoosia) vastaan. Itsestäni tuntuu kroonikkokuntoutujana silti erikoiselta, että skitsofrenian hoitoon ei olla onnistuttu kehittämään yhtä tehokasta lääkeainetta lievemmillä sivuvaikutuksilla kuin klotsapiini. Lisäksi skitsofreniakuntoutujien yksilölliseen kuntoutumispotentiaaliin ei kiinnitetä Suomessa juuri minkäänlaista huomiota. Psykiatrian tutkimustiedon mukaan skitsofrenian oirekuva yleisesti helpottaa viimeistään keski-iän jälkeen.

Psykoosilääkitys on muutenkin niin kovaa lääkesettiä, että on perin kummallista, ettei lääkityksen vaikuttavuutta ja sen todellista tarvetta arvioida monienkaan psykoosioirekuvasta kärsineiden potilaiden kohdalla. Itsellenikin on pitkäaikainen psykiatrini todennut, että syön antipsykoottista lääkettä vähintään 75-vuotiaaksi. Kokonaan toinen asia on se, että olenko enää edes elossa 75-vuotiaana, kun skitsofreniakuntoutujat kuolevat keskimäärin noin 15 vuotta aiemmin kuin muu väestö.

Ainakin kaksi hyvää kuntoutujaystäväänikin on jo kuollut ennen vanhuusikää terveydentilan pettämisen seurauksena ja pakosti sitä miettii omaakin tulevaisuutta pitkäkestoisesti lääkittynä kuntoutujana juuri sillä perusteella, että kova sairaus vaatii kovia lääkkeitä, jotka tuskin aivan ovat sivuvaikutuksettomia. Siksi ihmettelen, että antipsykoottisen lääkityksen seurantaa ei harjoiteta juuri missään päin Suomessa psykiatrien toimesta vai ovatko he aivan avuttomia siinä suhteessa muutenkin? Itse olen nähnyt psykiatrin viimeksi yli viisi vuotta sitten, vaikka itsellänikin olisi ehkä jonkinlaista seurantaa vaativa lääkitys.

En voi kuin ihmetellä, että miksi psykiatrian hoito perustuu edelleen niin paljon yleistämiseen ja vanhakantaiseen käsitykseen skitsofrenian oirekuvasta. Ajoittain julkisuudessa on ollut juttua myös lääkityksen onnistuneesti lopettaneista aiemmin kroonikoiksi tuomituista skitsofreniakuntoutujista, joista tunnenkin jotenkin kaksi tyyppiä eli tohtori Päivi Rissasen ja Suomen skitsofreniayhdistys – Nouseva mieli ry pitkäaikaisen puheenjohtaja Tapio Gauffinin. Psykiatria ei kehity, jos psykiatrit itse nauravat hörönaurua mielessään määrätessään vuosikymmeniä kestäviä lääkityksiä, vaikka etenkin antipsykoottisten lääkeaineiden sivuvaikutukset ja kuolemanriskiä lisäävä vaikutus on edelleen jossain määrin tiedostamatonta asiakokonaisuutta.