Kun tiet hiljaisuudessa eroavat

Suomalaiset saattavat olla osittain pitkävihaisia, eikä naljailu ja vähättely lopu läheissuhteissa välttämättä koskaan, vaikka itse yrittäisikin olla asiallinen. Joskus jopa puhelinkeskustelun jälkeen saattaa ainakin itselläni mieliala mennä alamaihin, jos toisella ei ole juuri mitään positiivista sanottavaa muuta kuin omakehu.

Ehkä oman mielenterveyteni kannalta voisi ollakin parempi, että yrittää elää melko hiljaista eloa ja olla yhteyksissä vain joihinkin kavereihin. Olen huomannut, että yksi häiriöiseltä vaikuttanut keskustelu tuntuu taakkana mielessä vielä pitkään sen jälkeenkin. Miksi emme voisi suhtautua useammin rakentavasti ja kannustavasti läheisiämme kohtaan?

Lisäksi monen on muutenkin vaikea ymmärtää työkyvyttömyyseläkeläisten arkea, mutta tuskin meikäläisten painostaminen ja väheksyminen kovin järkevää touhua on eli toisin sanoen potkia maassa makaavia. Toivottavasti pääsen taas eroon hyväuskoisuudestani läheisiäni kohtaan, koska juuri mikään konkreettinen asia ei viittaa siihen, että lähisukuni piirissä ymmärrettäisiin kaltaisiani kansalaisia.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt kahden koulupojan isä Oulusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu