Lapset tuovat turvaa vanhuuteen

Tattista taas Eerojuhani Vaaralalle inspiraatiosta, kun aloin pohtia lasten merkitystä ikääntyvien vanhempien elämässä.

Tietysti perusedellytys että voi ajatella omia lapsia vanhuudenturvana on se, että lapset kykenevät elättämään itsensä työnteolla. Hyvä kasvatus voi auttaa asiassa, johon osallistuu kaikilla suomalaisilla lapsilla myös yhteiskunta päivähoidon ja perusopetuksen osalta. Itse kokisin epäonnistuneeni isänä, jos lapseni eivät halua kuulla minusta enää mitään keski-ikäisinä, jolloin saatan olla vanhuudenhöperönä jossain, kun olenhan vähän höperö ollut jo 2000-luvun alusta alkaen. En silti ala murehtia mahdollisia pettymyksiä elämässä, koska onhan jokaisen rakastavan vanhemman toivomus se, että saa seurata lasten elämää vielä vanhuksenakin.

Kun sanoo nykyään omien lasten olevan vanhuudenturva, niin saa osakseen kaikenlaisten mielenpahoittajien viestejä. Lapset voivat tuoda myös vuosikymmentenkin kuluttua paljon monille nykyisten koululaisten vanhemmille turvaa ja sosiaalista elämää. En kannata, että lapsia tehdään yksinomaan yhteiskunnallemme vaan myös perheyhteisö on hyvin tärkeä osa jopa yhteiskuntarakennetta aidosti sosiaalisessa yhteiskunnassa. Monissa muissa yhteiskunnissa ymmärretään perhekeskeisyyden ja jopa sukulaissuhteiden merkitys paljon paremmin osana hyvää yhteiskuntarakennetta kuin meillä täällä Suomessa nykyään.