Markkinatalous on mahdollistanut tekniset edistysaskeleet, vaikka jotain korjattavaa järjestelmässä edelleen on!

Olisiko maailma likikään samankaltainen paikka, jos emme olisi kokeneet markkinatalouden tulemista teollistumisen alkuaikoina.

Rahan kannustava vaikutus yrittää ja ideoida on ollut merkittävä, vaikka rahakeskeinen maailma mahdollistaa myös vilpin ja epäoikeudenmukaisuuden toteutumisen.

Vaikea kuvitella, että aito kommunismi olisi saanut aikaan näin suurta teknistä ja yhteiskunnallista kehittymistä kuin markkinatalouspohjainen maailma.

Paljon kohtaamme silti Suomessakin yhteiskunnallisia epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuutta, kun jotkut vaikuttavat saavan rahaa helpommin kuin toiset.

Markkinataloudessa on tietyt säännöt, joiden omaksuminen auttaa paljon elämässä. Kotitalouden olisi tärkeintä muistaa elää tulotason mukaan ja maksaa laskut ajallaan.

Tulotason kasvattaminen voi olla melko hankalaa pitkäaikaistyöttömyyden, työkyvyttömyyden tai eläköityneen suomalaisen kohdalla, eikä itsestäni järjestelmä tältä osin tunnu kovin reilulta. Merkittävä osa suomalaisia halutaan syrjäyttääkin työmarkkinoilta kokonaan.

Kaikesta huolimatta markkinatalous on tuonut mukanaan niin paljon hyviä asioita, että en halua edes kuvitella miltä elämä kommunistisessa maailmassa näyttäisi. Ihmisellä on primitiivipuoli ja oma etu menee useimmilla ihmisillä kaiken edelle oli yhteiskuntajärjestelmä mikä tahansa.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 46-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu