Mediakulttuurissa on siirrytty ylivarovaisuuden aikakaudelle?

Elämme ilmeisesti ylivarovaisuuden aikakautta, jolloin vain harvoilla mediapersoonilla on oikeus tölviä muita kansalaisia ja kiukutella julkisesti. Vilpittömät sanat eivät ole tekoja ja julkisuudessa pitää kestää hieman myös sontaa. Sanojen painon määrittää sanojen levinneisyys eli sitä suurempi vastuu sanoista, mitä suurempi levikki sanoilla on todellisuudessa!

Omakohtaisesti mietin, että mihin perustuu viehätykseni olla julkinen kansalaiskeskustelija sosiaalisen median areenoilla? Itselläni tilanne on hieman kaksijakoisesti motivoitunut eli haluan sanoa sanomisen ilosta ja toisaalta haluan saada myös hieman sosiaalista huomiota tai jopa hieman meritoitua julkisena kansalaiskeskustelijana.