Mikä selittää elintarvikkeiden rajun hinnannousun Suomessa?

Yleisesti sanotaan, että ruuan hintaa on nostanut kuljetuskustannusten kasvu, mutta silti kauppaketjut tahkoavat ennätystuloksia.

Bensan hinnan etenkin monet autoilevat perussuomalaiset povasivat ja pelkäsivät nousevan jopa yli 3 euron litrahinnan. Tällä hetkellä bensaa saa kuitenkin noin 2 euron litrahinnalla ja silti selitetään, että kuljetuskustannusten kasvu johtaa ruuan hinnan nousuun. Palkkasopimukset ovat olleet kaupan alalla maltillisia kuluvaksi vuodeksi eli palkkainflaatioalla ei voida myöskään selittää ruuan hinnan nousua yli 10 prosentin luokkaa. Muistetaan myös sekin, että monien peruselintarvikkeiden hinta on jopa kaksinkertaistunut kuluvan vuoden aikana.

Itse en kannata vasemmistolaisten esittämää ruuan alv-kannan alentamista, koska mikään ei takaa sitä, että alv:n tiputus ohjautuisi kaupan hintoihin, koska kauppaketjuilla on edelleen liki kartelli Suomessa. Ruuan alv on tällä hetkellä 14 % ja vasemmistoliittolaiset haikailevat alv:n alentamista 10 prosenttiin. Suunnilleen neljän prosentin alentuminen ruuan hintaan on köyhien suomalaisten pilkkaamista, kun huomaat kaupassa jauhojen hinnan nousseen liki +100% ja pikakaurahiutaleiden +50 %!

Tosiasiassa pääosin kauppaketjujen ahneuden takia ruuan hinta on noussut, eikä yhteiskuntaamme vaivaavan inflaation takia!

Muualla netissä:

https://www.pirkka.fi/artikkeli/alv-nostaa-ruoan-hintaa

+2
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu