Miksi mielenterveyskuntoutujat leimataan yleisesti työelämään sopeutumattomiksi?

Itse olen mielenterveyskuntoutuja ja meikäläisten työllistymismahdollisuudet ovat hyvin heikot edelleen yleensä pitkän työelämästä poissaolojakson takia.

Moni mielenterveyskuntoutuja haluaisi tehdä edes osa-aikatöitä useimmiten pienen eläkkeen lisätulona ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta, mutta hyvin harvoilla halukkailla mielenterveyskuntoutujilla on mahdollisuus on mahdollisuus työskentelyyn työelämässä, vaikka kuntoutujan oma terveydentila hyvin mahdollistaisikin osa-aikaisen työnteon.

Oman kokemukseni ja myös muiden mielenterveyskuntoutujien tarinoita kuulleena olen saanut käsityksen, että kuntoutustuki eli määräaikainen työkyvyttömyyseläke 2-6 vuoden jälkeen myönnetään toistaiseksi voimassa olevana työkyvyttömyyseläkkeenä. Itse olen ollut jo vuoden 2008 lopulta saakka toistaiseksi voimassa olevalla työkyvyttömyyseläkkeellä, vaikka itselleni haettiin vuonna 2005 alkaneeseen kuntoutustukeen yhtä lisävuotta.

Olisikin aiheellista pohtia, että leimaako toistaiseksi voimassa oleva työkyvyttömyyseläke meikäläisiä työelämän ulkopuolelle loppuelämäksi, vaikka juuri mielenterveydellisistä syistä eläköityneiden oirekuva voi muuttua paljonkin lievemmäksi vuosien kuluessa. Työelämän pitäisikin antaa huomattavasti enemmän mahdollisuuksia työkyvyttömyyseläkeläisille kokeilla työssäjaksamista, jos vain sopivia töitä löytyy, eikä pelkkiä työsalien hätäaputöitä ruokapalkalla.

Hesarin julkaisema mielipidekirjoitus on hyvin aiheellinen ja sen katsantokantaa laajentavasti haluan tuoda esille myös mielenterveydellisistä syistä työelämästä paljolti syrjäytetyt työkyvyttömyyseläkeläiset. Työkyvyttömyyseläke on edelleen useimmille nuorille tuomio elinaikaiseen köyhyyteen, koska työkyvyttömyyseläke jää niin pieneksi.

Viittaamani Hesarin julkaisema mielipidekirjoitus:

Työkyvyttömyyseläkkeitä todellakin myönnetään hakematta – Mielipide | HS.fi