Miksi poliittinen mediahypetys ärsyttää?

Miksi joidenkin mediapersoonien esilläolo aina ärsyttää joitakin kansalaisia? Miksi emme kaikki fanita samoja mediajulkkiksia? Voiko ihmiselämää elää ilman fanittamista?

Tuskin on kovin helppoa yksiselitteisesti sanoa syitä siihen, että miksi kaikenlaisten kansalaisten mediajulkisuus jakaa aina mielipiteitä jossain määrin. Toki on olemassa enemmän ja vähemmän ärsyttäviä mediapersoonia kansalaisten piirissä. Mediajulkkis ilmeisesti edustaa monille faneille omaa ihannekuvaa sekä ulkoisesti että muun julkikuvan mukaisesti. Koko fanikulttuuria olen pitänyt pääasiassa keskenkasvuisten ihmisten ilmiönä. Ja kyllä esimerkiksi artistien konserteissa voi käydä ihan hyvin ilman mitään sen suurempaa fanisuhdetta.

Itse näen fanikulttuurissa yhteiskunnallisesti haitallisen ilmiön, jos esimerkiksi meidän valtaapitävillä poliitikoilla olisi laaja fanijoukko, koska oletettavasti kansa jakaantuisi sekä kritiikittömästi fanittamaan että kritisoimaan kansanhurmosta aiheuttanutta poliitikkoa. Silloin ei olisi enää asiakeskeisyys politiikan tärkein arviointiperuste, vaan siirryttäisiin enemmänkin tunnepitoiseen suosionilmaukseen. Itseäni ärsyttää suunnattomasti valtaapitävien julkisuuskuvan kritiikitön arvostelu aikakautemme Suomessa, kun ottaa huomioon, että moni asia vaatisi poliittisilta johtajilta korjaustoimenpiteitä.

Politiikka tekee itsensä tarpeelliseksi, koska emme kykene edes pienoisena suomalaisena yhteiskuntana hoitamaan yhteisiä asioita tarpeeksi hyvin valtaapitävien poliitikkojen päätösten perusteella. Kirjailija, kustantaja Paavo Haavikko totesi joskus aikoinaan, että he tekevät sen itse, kun Haavikolta kysyttiin, että miksi ei enää tehdä kunnon poliittista satiiria. Todellakin poliitikkojen arviointi on käynyt melko vaikeaksi aikakautemme Suomessa, koska jopa johtavat poliitikkomme väittävät kokevansa epäinhimillistä mediapainetta aikakautemme mediapersoonina. Edellisestä herää mieleeni kysymys, että pitäisikö poliitikoiksi valikoitua sellaisia kansalaisia enemmän, jotka eivät vain valita omista henkilökohtaisista motiiveista johtuen työtään liian rasittavaksi.

Aikakautemme ministereillä on lukuisia avustajia jokaisella riviministerilläkin, eikä ministerin tarvitse olla kuin oman esikuntansa julkikuva ja tässä mielessä elämme myöskin aivan poikkeuksellista aikakautta. Olen vaalitoreilla viimeisen parinkymmenen vuoden aikana törmännyt pääasiassa omaa asiaansa paasaaviin poliitikkoihin, enkä monestikaan aidosti kansaa kuuleviin poliitikkoihin. Politiikka on ehkä maailmanlaajuisesti mennyt sellaiseen alennustilaan, että enää ei ole merkitystä miten kansalaiset tuntevat asioiden olevan, vaan jopa demokraattisimmissa valtioissa ollaan menty kohti keskusjohtoisuutta ns. virkamiespolitiikan varjolla.

Älä hakkaa irti ruokkivaa kättäsi sanotaan vanhassa sananlaskussa ja tämä pätee hyvin koko mediakulttuuriin, jonka osatekijöitä myös meidän valtaapitävät poliitikot ovat. Emmekö tosiaan halua uskoa enää Suomessa, että politiikan roolia yhteiskunnassa voisi vähentää? Ai miten politiikan roolia voisi edes vähentää. No tietenkin siten että kehittäisimme yhteiskuntaa mahdollisimman hyväksi, jolloin politiikanteon ohjenuorana olisikin ajatus siitä, että politiikka minimoisi yhteiskunnallisen vaikutuksensa kansalaisten arjessa. Itse en usko näkeväni koskaan aikakautta, että poliittinen järjestelmä voisi edes Suomessa yksinkertaistua ja alkaa minimoida omaa roolia yhteiskunnassamme, koska elämme aivan päinvastaisessa todellisuudessa tällä hetkellä.

 

Nimimerkki puolue ja ehdokas hakusessa ensi kevään eduskuntavaaleissa

 

+1
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu