Milloin kuvaviestinnän merkitys alkaa vähentyä yhteiskunnassa?

Tuskin mediaan laitetaan tietoisesti huonolaatuisia kuvia henkilöistä, vaan pyrkimys lienee laittaa aina paras kuva esille julkaisuihin. Kuvaviestinnässä on edelleen paljon vaikuttavuutta vaikka otaksun, että lähitulevaisuudessa meidän komistusten ja kaunottarien some-kuviin tai varsinkaan selfiekuviin ei enää kiinnitetä niin suurta huomiota.

Taidamme elää eräänlaista kuvajulkaisuiden vaikuttavuuden huippuaikaa eli toisin sanoen yhä enemmän jopa mediassa on esillä tavallisen näköisiä kansalaisia, mikä puolestaan vähentää yhteiskunnassa vallitsevia ulkonäköpaineita. Tavallisen näköisen tyypin tietää ihan siitä, että hän ei herätä kuvaviestinnässä minkäänlaisia tunteita joko myönteisiä tai kielteisiä.

Yhteiskunnallisesti olisi tärkeää, että emme kiinnittäisi liiaksi huomiota henkilöiden kuviin sosiaalisessa mediassa tai mediajulkaisuissa, vaan kuulisimme kaikenlaisten kansalaisten viestin yhteiskunnassa paremmin. Itse elän ainakin totena suomalaisen keski-ikäisen miehen ajatusta, että olisin just nyt 43-vuotiaana kaikista komeimmillani, vaikka sehän ei pidä paikkaansa koska olin parikymppisenä paljon komeampi!

En silti väitä, etteikö henkilöiden ulkonäöllä ole jatkossakin vaikutusta sosiaalisten suhteiden syntymisessä tai niiden syntymättömyyteen. Entä jos on henkilöllä kivan pehmeät tai karheat kädet eli tassut? Toisin sanoen mikä on kosketuksen voima suhteessa sosiaalisen kiintymykseen? Entä henkilöiden tietynlaisen ominaistuoksun vaikutus tai parfyymin vaikutus henkilön viehättävyyteen?

Ja kyllähän henkilön puheäänikin voi olla miellyttävä tai päinvastoin, vaikka puheääneen voinee vaikuttaa sekin paljon kenelle puhutaan. Ihminen on paljon muutakin kuin ulkoinen habitus ja toivottavaa olisi, että pinnallisuus jäisi henkilöiden arvioinnissa vieläkin vähempään arvoonsa.

Itse pidän luonnollisuuteen pyrkiviä ihmisiä kauneimpina, kun taas joku toinen pitää itseään ehostavia henkilöitä sellaisina. Komeilla vaatteilla, meikein ja erilaisin hiustyylein voi olla toki hyvin näyttävä ilmestys, enkä sitä kiistä mutta itse pidän vaatteilla koreilevia henkilöitä enemmän elegansseina kuin puhtaan luonnollisena silmänruokana. Ulkonäköpaineet ovat monilla etenkin nuorilla täysin käsittämättömiä tällä aikakaudella.

Muistan omassa nuoruudessani, että suhtauduin jopa keski-ikäisiin ylipainoisiin miehiin ystävällisesti, vaikka oikeastaan olinkin nykyisen mittapuun mukaan komistus nuorena. Monenlaiset etenkin samaan ikäluokkaan kuuluneet naiset olivat mielestäni tosi upeita ja kauniita ihan luonnollisesti 1990-luvun nuoruusmuistoissani. Toivotaan, että aikakautemme pinnallinen ihmiskäsitys jäisi marginaaliseksi ilmiöksi, eikä se enää määrittäisi liikaa sosiaalista potentiaaliamme yhteiskunnan jäseninä.

Ps. Oman elämäni paradoksi on se, että itsestäni ei otettu nuoruusvuosina juurikaan kuvia tai niitä ei ole minulla, enkä voi niitä liittää sen takia tähän blogimerkintääni.

+1
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu