Missä ovat entiset koulukiusaajat ja koulukiusaajien hang-around koplaan kuuluneet?

Oikeastaan en edes pidä sanana suvaitsevaisuudesta, koska se luo mielikuvan kyvystä suvaita muita huonompia kansalaisia. Miksi emme voi olla kaikki kavereita keskenämme? Ainakin lasten maailmassa kaikkien pitäisi sietää toisiaan, vaikka sekään ei pidä paikkaansa. Jo pienillä lapsilla esiintyy erimielisyyksiä päiväkodeissa ja puhumattakaan peruskoulusta, enkä usko koulujen milloinkaan olevan täysin rauhallisia paikkoja, koska ihmisen kasvukehitykseen nähdäkseni kuuluu jossain määrin eripurainen käsitys sekä itsestä että kavereista.

Tunnepitoinen käyttäytyminen hallitsee monien lasten elämänrytmiä ja siksi lasten parissa olevien aikuisten pitää kyetä ymmärtämään lasten ja nuorten keskenkasvuisuutta, eikä edes nuorisolta ole syytä kauttaaltaan odottaa aina fiksua käyttäytymistä. Odotammeko lapsiltamme jo liian varhain aikuismaisen viisasta käyttäytymistä? Eikö me kaikki vanhemmat olla maksettu tietyt oppirahat omassa lapsuudessakin? Vai onko olemassa käyttäytymiseltään liki puhtaita lapsia ja nuoria?

Mikä sitten olisi puhtaan hyvän käyttäytymisen määritelmä vai onko käyttäytyminen vain näennäisesti hyvää, koska lapsi tai nuori ei uskalla osoittaa aitoja tunteitaan käyttäytymällä epäsopivasti. Mikä sitten on estokäyttäytymisen lopputulos, kun nuori alkaa vähitellen aikuistua? Jääkö tunnepitoista käyttäytymistä tietoisesti mielessään estävien nuorten mielentila sitten alttiiksi häiriötiloille? Eikö lapsien ja nuorten pidä saada purkaa raivoisatkin tunteet jotenkin aikuisten valvovien silmien alla. Ehkä on voitu puhua nollatoleranssista koulukiusaamista vastaan näinä aikoina, mutta onko tavoite oikeasti varsin monitasoisen koulukiusaamisongelman oikein asetettu.

Olen kokenut ja nähnyt, että suomalaisessa yhteiskunnassa jossain määrin positiivisesti erottuva kansalainen kerää häiriöisten kansalaisten antipatian ylleen ja tämä ilmiö koskee myös viestintää sosiaalisessa mediassa. Emme halua suvaita erilaisuutta edes mielipiteiden tasolla, vaikka aukottomia faktoja on elämässä melko rajallinen määrä mielipiteiden paljouteen nähden. Kaikkien kaverina oleminen on täysi mahdottomuus täällä mörököllien Suomessa ihan jo siitä syystä johtuen, että mörököllit haluavat syrjiä positiivisimpia tyyppejä yhteiskunnassa.

Sanotaanhan Suomessa sillain, että mikään ei ole parempi asia tietyille suomalaisille kuin naapurin epäonni. Itse en ymmärrä tällaista toisten kyttäämistä oikein missään muodossa yhteiskunnassamme, kun kyttääjät itse eivät osaa katsoa peiliin kokonaisuutta ja lienevätkö nämä pahantahtoiset kyttääjät juuri niitä entisiä koulukiusaajia tai koulukiusaajien hang-around koplaa?

Pitää kyllä muistaa ihmisyydessä sekin puoli, että koskaan ei tarvitse olla kaikkien kaveri, eikä aina ole kahta osapuolta kahden ihmisen konfliktissa. Pieni määrä hyvin häiriöisiä ihmisiä työpaikoilla, kouluissa tai muissa yhteisöissä saa aikaan niin paljon huonoa mielialaa ympäristöön, että tähän pitäisi kyetä keksimään jotain keinoja oikeasti vihdoinkin. Vai meneekö meidän kansa jo pienestä pitäen tunnemyrskyaikoina sekaisin kuten edellä arvelen asian olevan.

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu