Missä viipyy mediakeskustelu ensi vuoden verotuksesta?
Olen jo kesästä asti ihmetellyt, että ensi vuoden verotusratkaisuista ei ole syntynyt vieläkään juuri mitään poliittista keskustelua.
Tarkoittaako tämä sitä, että Marinin hallituksen veropoliittinen linja on ansiotulojen osalta jättää veronalennukset tekemättä?
Omalla kohdallani tämä tarkoittaisi sitä, että mediassa paljon hehkutetusta eläkkeen jopa yli satasen kuukausikorotuksesta menisi veroa päälle 40 euroa!
Nyt tarvitaan hallitukselta veroporkkanoita antamaan toivoa etenkin pieneläkeläisille ja työväestölle! Olkaa hyvä ja ladatkaa veronkevennyspanokset pöytään ennen kuin liian myöhäistä.
Tämä olisi suotavaa. Ja kaikkiin tuloluokkiin, jotta aivan liian raju veroprogressio ei jyrkkene entisestään.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikille jotain ja sen voisi tehdä euromääräisesti verovähennyksiä kasvattaen.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä niin. Ensi vuonna valtionverotus kiristyy tuntuvasti ja samaan aikaan valtion veron kiristys pitäisi kompensoitua kuntaveron laskuna.
Joten selkäpiissä on kuitenkin sellainen tuntu, että hallitsijamme ryssivät tämänkin asian siten, että kansalaisten ostovoima laskee tuntuvasti v. 2023
Ilmoita asiaton viesti
Veronmaksajat ovat tehneet laskelmia ensi vuoden tuloverotukseen liittyen ja sen mukaan verotus voi jopa kevetä hieman:
https://www.veronmaksajat.fi/Palkka-ja-elake/verotus-2023/#05085fdf
Ilmoita asiaton viesti