Miten pääsee ohi vuokra-asuntojonojen?

Avioero tuli kohdalleni vuonna 2015 ja nyt vielä mietin, että miten satuin löytämään vuokra-asunnon silloin asunnottomana. Oulun Sivakalla oli Rajakylässä vapaa asunto, joka ei ollut kelvannut kenellekään ja sosiaalityöntekijän tuella onnistuin saamaan nykyisen asuntoni, koska silloin Sivakka peri vakuusmaksuja, eikä minulla ollut puhtaat luottotiedot. Toisin sanoen en ole päässyt asuntojonojen ohi.

Kannattaakin laittaa kaupungin asuntojonossa mahdollisimman monia asuntoja hakuun, jos mielii oikeasti saavansa asunnon. Toki asunto kannatti näin etäisänä ottaa vastaan melko läheltä lasteni kotia. Toinen merkittävä tekijä monelle työssäkäyvälle on se, ettei työmatka muodostu kovin hankalaksi tai pitkäksi. Olen itse ollut tyytyväinen omaan vuokrakämppääni Oulun Rajakylässä, vaikka joskus käy mielessä, että voisiko asumiskustannuksista vielä vähän säästää.

Kokemuksesta voin sanoa, että ns. hyvällä alueella olevassa talonyhtiössä voi olla häiriöisiä asujia ja huonomaineisella alueella voi moni talonyhtiö olla yllättävänkin rauhallinen. Kaiken lisäksi huonomaineisen lähiön vuokrakämppien hinnat ovat usein hieman halvempia.

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt kahden koulupojan isä Oulusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu