Miten Suomen kesä markkinoitaisiin maailmalle paremmin?
Miksi Suomi on Eurostatin julkaiseman tilaston mukaan liki hännän päässä kesäturistien tilastoinnissa, kun tilasto käsittelee yöpymisiä turistipaikoissa kesälomakuukausina? Suomeen ei lennä kesällä turisteja yöpymään, koska olemme kallis yhteiskunta ja sijaintimme on syrjäinen, jolloin myös lentoliput ovat hinnoissaan.
Suunnittelen itsekin tässä kotimaanmatkaa Oulusta Helsinkiin poikieni kanssa ja kyllä täytyy sanoa, että hotellimajoitukset ovat aivan liian hintavia Suomessa.
Turistien hotellimajoitusten hintoja pitäisi laskea roimasti, jos haluamme tänne enemmän turisteja. Miksi emme älyä Suomessa sitä tosiasiaa, että kaupunkilomalle hotelliin houkuteltu perhe kuluttaa ravintolapalveluita ja muita palveluita vähintään sadalla eurolla päivässä, vaikka kyseessä olisikin säästöbudjetin matkaajat. Oma vinkkini Suomen turistielinkeinon nousulle onkin useamman päivän tai viikon kaupunkilomien majoitushintojen halpuuttaminen, kuten asia on jo kauan sitten ymmärretty eteläisen Euroopan turistikohteissa.
Esimerkiksi Suomessa toimiva hotelliketju yhdessä sijaintikaupungin mahdollisella tuella voisi kokeilla, että kannattaako tarjota perheelle hotellissa majoitus 500 eurolla viikko tai 300 eurolla neljän päivän majoitus. Se nyt sattuu olemaan niin, että emme saa Suomeen tällä majoitushinnoittelullamme koskaan vuolaita turistivirtoja, koska muutenkin yhteiskuntamme kustannustaso on EU:n kärkipäätä.
Eurostat turistitilasto Facebookissa:
Facebook EUROSTAT turistitilasto kesälomakuukausien yöpymisistä
Ei kai Suomeen kannata sakkia tuoda köyhäilee hintatasosta, vaan porukkaa joka tarvitsee ja haluaa täyden palvelutason matkailua, ylemmästä keskiluokasta ylöspäin.
Meillä on kummingin tarvittaessa myös eksoottisia kokemuksia tarjota.
Ilmoita asiaton viesti
Olen eri mieltä, jos suomalaista turistielinkeinoa halutaan oikeasti kehittää. Meillä ei ymmärretä sitä, että liki kaikki paitsi saksalaiset, joilla kuulemma usein omat eväät, turistit jättävät paljon muutenkin rahaa tänne kuin hotelliketjuille.
Ilmoita asiaton viesti
Hiukan tulee mieleen, että kenelle tämä blogi on kohdistettu. Majoituspalveluja tarjoavat yritykset toki pyrkivät optimoimaan oman kannattavuutensa, johon liittyy niin hintataso kuin kävijämääräkin. Jos niiden pitkän kokemuksen perusteella olisi havaittu, että edullisemmat hinnat houkuttelevat enemmän asiakkaita ja parempaa kannattavuutta, niin toki sitten hintoja alennettaisiin. Mutta kyllä oman kokemukseni mukaan sesonkien aikana huoneiden saaminen on useinkin melko lailla kortilla. Täytyy luottaa yrittäjien omaan asiantuntemukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä kotimaisten hotellien käyttöaste on ilmeisesti melko korkea, mutta voisihan sitä kokeilla hotellihuonehinnan pudotusta pitemmillä vierailuilla.
Ilmoita asiaton viesti
Käsitykseni mukaan hotellien hinnat alkavat olla normaalituristille kestämättömällä tasolla jo koko EU:n alueella. Esim. Espanjan aiemmin jopa pilkkahintaiset hinnat eivät ole enää nekään naurettavalla tasolla.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa blogisti puhua yksinomaan siitä, että Suomi on suomalaiselle melkoisen kallis maa matkailtavaksi.
Jos taas meidän kokemuksemme on yleisesti EU:n alueella, että hinnat ovat siellä nousseet, taitaa se ilmaista koko valtakunnan taloudellisen tuottavuuden heikentymistä!
Oman arvioni mukaan viimeisin vuosi jolloin emme kannatelleet itseämme lainarahoilla taisi olla vuosi 2007 (?).
– Maa söi vähemmän kuin tienasi.
Sen jälkeen olemme tukevasti ylensyöneet joka vuosi. Velkarahalla. Kuin entinen mies ravintolassa, joka aina poistui paikalta maksamatta laskuaan.
Ilmoita asiaton viesti
En ole aivan varma tulkitsinko Eurostatin tilastoa oikein, koska voi olla hyväkin että majoituspalveluilla on tasainen käyttöaste ympäri vuoden.
Ilmoita asiaton viesti
Näin se sosialistin pää toimii: pannaan minun lomakohteeni veronmaksajat kustantamaan osa minun lomastani. Voin siinä tapauksessa tulla käymään.
Kirjoittajan tapauksessa ei siis edes riitä, että veronmaksajat maksavat jo kaikki elinkustannukset ja vähän till.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti itsekkäänä kapitalistani Tapani luulet, että edustan vain omaa asiaani, mutta sehän ei pidä paikkaansa.
Ilmoita asiaton viesti
Juu. Varmasti ihan epäitsekkäästi olet koko Suomen asialla.
Tämä tuli vain ihan sattumalta mieleesi, kun tsekkasit hintoja omaa lomaasi varten. Kauhean ikävää, kun kapitalisti on niin itsekäs, että ei ymmärrä antaa kimmoille kaikkea ilmaiseksi.
Mistä muuten pidät lomaa, kun et olet pariin kymmeneen vuoteen tehnyt mitään töitä? Siis sen kesätyösi jälkeen, jolloin totesit, että työnteko ei sovi sinulle.
Ilmoita asiaton viesti
Hah hah, on sulla jutut. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Eräässä työpaikassani kesätyöntekijöiksi saapui kaksi espanjalaista nuorehkoa henkilöä. Olivat sopineet työnantajan kanssa, että voivat lähteä muiden Suomeen kesätyöhön saapuneiden espanjalaisten kanssa Lappiin viikoksi lomailemaan.
Saapuivat takaisin ajallaan mutta olivat harvinaisen hiljaisia kahvitunnilla kun yhdessä keittiössä istuttiin. Seuraavana päivänä toinen heistä sitten avautui, että eivät ikinä enää mene Lappiin sääskien syötäviksi ja erityisesti siitä olivat pahoillaan, että ennalta espanjalaisia ei ollut mitenkään informoitu ”mosqiittojen” harvinaisen suurista määristä Lapissa. Tuossa on varmaakin yksi syy miksi Suomeen ei saavu kesällä turisteja sankoin joukoin vierailemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Muuan hotellivälittäjä kertoi kerran kuinka joku saksalainen pariskunta oli halunnut vuokrata Suomesta viikoksi mökin, jostain rauhallisesta ympäristöstä ilman naapureita.
No, heille järjestettiin mökki järven rannalta. Mökin lisäksi oli rantasauna ja laituri ja lähin naapurirakennus joku toinen mökki parin kilometrin päässä niemien takana.
Pariskunta oli kahden päivän kuluttua ottanut yhteyttä välittäjään ja reklamoinut, että eiväthän he nyt ihan tällaista tarkoittaneet. Eihän täällä ole mitään tekemistä.
Saksalaiset kuvittelivat ilman muuta, että lomapaikassa on jotain säpinää, ravintolaa, kauppaa, baaria j.n.e ja ”ilman naapureita” tarkoitti sitä, ettei se ole mikään leirintäaluetyyppinen mökkikylä, jossa toiset asuvat seinän takana.
Ilmoita asiaton viesti