Musiikin kuuntelu on ehdottoman hyvä asia?

Onko musiikista pakko tykätä? Entä jos henkilö ei halua kuulla mitään musiikkia? Onko ihminen normaali, jos hän ei halua kuunnella musiikkia?

Pyrin kuuntelemaan eläkeläisenä mahdollisimman vähän musiikkia päivittäin, vaikka joskus tylsyyskokemus on niin vahva, että pakko on laittaa esimerkiksi joko Rammstein tai Fall Out Boy pauhaamaan. Toki kuuntelen myös radiota ja yritän sitä kautta aistia yhteiskunnallista tunnelmaa ihan soittolistoilla olevan populaarimusiikin perusteella. Yhteiskunnallisesta ilmapiiristä kertoo jotain myös radiojuontajien juonnot ja heidän valikoimat puheenaiheet, koska kuunteleehan radiota merkittävä osa suomalaisista päivittäin.

Musiikkikulttuuri oli ennen vanhaan pelkästään paremman yhteiskuntaluokan huvia, kun muun muassa Mozart sävelsi operettejaan. Vasta 1950-luvun jälkeen musiikista on tullut koko kansan huvia. Elämmeköhän jo musiikkikulttuurin huippuvaikuttavuuden aikaa, koska itse ajattelen, että pelkästään radiosoitossa toistolla soitettu musiikki ei enää vetoa tuleviin sukupolviin.

Toisaalta monella nuorella on aina vapaa-ajalla kuulokkeet korvissa, enkä tajua, että voiko musiikin merkitys olla tosiaankin niin suuri nuorisolle vai onko kyse jostain muusta asiasta? Lähinnä tulee mieleeni ajatus, että nuoriso pakenee ympäröivää todellisuutta omaan virtuaalimaailmaansa, koska nuori ajattelee pääsevänsä helpommalla sosiaalisessa elämässä ja saaden suuremman henkisen tyydytyksen kuuntelemastaan musiikista kuin aidosta sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Tosiasia on kuitenkin se, että aidon sosiaalisuuden väheneminen johtaa nuorison lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin. Meidän varttuneiden pitäisi kuulla nuorisoa herkästi ja tarvittaessa ohjata heitä eteenpäin elämässä, jos haluamme vaalia aidon sosiaalisuuden merkitystä osana yhteiskuntaamme.

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu