Nuoriso ei jaksa enää tehdä juuri mitään, eikä ainakaan tehdä lapsia?

Armeijassa Cooperin juoksutestin tulokset ovat alentuneet monta sataa metriä viimeisen 30 vuoden aikana. Itse juoksin Cooperissa 3090 metriä vuonna 1999 ja saapumiserässä 2/98.

Nuorten perheiden ongelmat ovat käsittääkseni myös yleistyneet, vaikka moni kärrää lapset jo vauvaikäisinä päivähoitoon. Ovatkohan aikamme vanhemmat etääntyneet omista lapsistaan osittain myös varhaiskasvatuksen laitosmaisuuden takia? Omat lapseni hoidettiin kokonaan kotona kaksi ja kolmevuotiaiksi, kun lasten ikäero on reilu vuosi.

Saimme perheenä kyllä aikoinaan 2010-luvun alussa hieman lastenhoitoapua Tampereen kaupungilta ennakoivan perhetyön piiristä ja se passasi lapsilleni hyvin. Sydämellisenä muistona jäi Tampereen perhetyöstä mieleeni ainakin eräs lastenhoitaja, joka luki usein vanhemmalle pojalleni kirjaa, jossa ärjyttiin kuin leijona ja poika tykkäsi kirjan lopusta paljon.

Emme saaneet suvun piiristä lastenhoitoapua ollenkaan ja olinkin kotona vanhemman poikani kanssa, kun toinen lapsi oli äitinsä kanssa synnytysosastolla Tampereella. Muistan vieläkin, että toisen lapsen synnyttyä olin juuri aamuyöllä laittanut viestin ja sain tietää heti tuoreelta silloisessa kodissamme toisen pojan syntyneen terveenä. Lastentaudeista ja joistakin tapaturmista ollaan selvitty, enkä voisi itse ainakaan ajatella elämää enää toisella tavalla kuin juuri etäisän rooliin.

Itse olin kyllä isänä ajoittain uupunut lastenhoidon seurauksena ja muistelen, että tuntui aika kuluneen hieman usvaisessa tunnelmassa siihen asti, kunnes avioero koitti 2015 vuoden alussa Oulussa. Oma isyyteni on onnistunut uupumistiloista huolimatta tähän mennessä ihan suotuisasti, vaikka asiaa kysyisikin suoraan pojiltani. Ehkä poikani saattavat seuratakin some-julkaisutoimintaani ajoittain ja siksikin haluankin ylpeydellä kertoa julkisesti, että pojat merkitsevät itselleni hyvin paljon ja enkä halua heitä liiaksi ohjata elämässä.

Toivon mukaan poikani saavat elää omanlaisen elämän löytäen oman paikkansa yhteiskunnasta tai maailmalta, enkä epäile näin myös käyvän. Olen isyydessäni nähdäkseni epäonnistunut, jos poikien elämä muodostuu sosiaalisessa mielessä yhtä vaikeaksi kuin oma nuoruuteni. Vanhemmuus kysyy melko paljon voimavaroja aikamme Suomessa, etenkin jos ei ole tarjolla juurikaan lastenhoitoapua, mutta silti me suomalaiset voimme hieman venyä aina tiukan päivän tullen, eikä vanhemmuus yleensä mitään poikkeuksellisia voimavaroja vaadikaan.

Cooperin juoksutestin tulos vuodelta 1999.
Pojat Tampereella vuonna 2012 taustalla Näsilinna.

 

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 46-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu