Nuoriso ei jaksa enää tehdä juuri mitään, eikä ainakaan tehdä lapsia?
Armeijassa Cooperin juoksutestin tulokset ovat alentuneet monta sataa metriä viimeisen 30 vuoden aikana. Itse juoksin Cooperissa 3090 metriä vuonna 1999 ja saapumiserässä 2/98.
Nuorten perheiden ongelmat ovat käsittääkseni myös yleistyneet, vaikka moni kärrää lapset jo vauvaikäisinä päivähoitoon. Ovatkohan aikamme vanhemmat etääntyneet omista lapsistaan osittain myös varhaiskasvatuksen laitosmaisuuden takia? Omat lapseni hoidettiin kokonaan kotona kaksi ja kolmevuotiaiksi, kun lasten ikäero on reilu vuosi.
Saimme perheenä kyllä aikoinaan 2010-luvun alussa hieman lastenhoitoapua Tampereen kaupungilta ennakoivan perhetyön piiristä ja se passasi lapsilleni hyvin. Sydämellisenä muistona jäi Tampereen perhetyöstä mieleeni ainakin eräs lastenhoitaja, joka luki usein vanhemmalle pojalleni kirjaa, jossa ärjyttiin kuin leijona ja poika tykkäsi kirjan lopusta paljon.
Emme saaneet suvun piiristä lastenhoitoapua ollenkaan ja olinkin kotona vanhemman poikani kanssa, kun toinen lapsi oli äitinsä kanssa synnytysosastolla Tampereella. Muistan vieläkin, että toisen lapsen synnyttyä olin juuri aamuyöllä laittanut viestin ja sain tietää heti tuoreelta silloisessa kodissamme toisen pojan syntyneen terveenä. Lastentaudeista ja joistakin tapaturmista ollaan selvitty, enkä voisi itse ainakaan ajatella elämää enää toisella tavalla kuin juuri etäisän rooliin.
Itse olin kyllä isänä ajoittain uupunut lastenhoidon seurauksena ja muistelen, että tuntui aika kuluneen hieman usvaisessa tunnelmassa siihen asti, kunnes avioero koitti 2015 vuoden alussa Oulussa. Oma isyyteni on onnistunut uupumistiloista huolimatta tähän mennessä ihan suotuisasti, vaikka asiaa kysyisikin suoraan pojiltani. Ehkä poikani saattavat seuratakin some-julkaisutoimintaani ajoittain ja siksikin haluankin ylpeydellä kertoa julkisesti, että pojat merkitsevät itselleni hyvin paljon ja enkä halua heitä liiaksi ohjata elämässä.
Toivon mukaan poikani saavat elää omanlaisen elämän löytäen oman paikkansa yhteiskunnasta tai maailmalta, enkä epäile näin myös käyvän. Olen isyydessäni nähdäkseni epäonnistunut, jos poikien elämä muodostuu sosiaalisessa mielessä yhtä vaikeaksi kuin oma nuoruuteni. Vanhemmuus kysyy melko paljon voimavaroja aikamme Suomessa, etenkin jos ei ole tarjolla juurikaan lastenhoitoapua, mutta silti me suomalaiset voimme hieman venyä aina tiukan päivän tullen, eikä vanhemmuus yleensä mitään poikkeuksellisia voimavaroja vaadikaan.
Paljonko menee / menisi cooperissa nyt?
Ilmoita asiaton viesti
En ole pariin vuoteen hölkännyt, mutta maastocooper meni noin 2300 metriä 120 kiloisena pari vuotta sitten. 23. heinäkuuta 2020 meni 3000 metriä katujuoksua ajassa 15:59 ja siitä minulla on todiste vanhan puhelimen trakkerissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kova lukema sekin nelikymppiselle. Aika paljon lähtee juoksuvauhdista vuosien myötä. Ainakin kolmannes parissa kymmenessä vuodessa vaikka vähän hölkkäilisikin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos, mutta massaa on päällä aivan liikaa ja kuten monella tän ikäisellä, niin minullakin on ainakin toisessa nilkassa kuluman alku eli suosin kävelemistä tällä hetkellä. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kuulemma jalatkin voivat mennä jumiin kovassa cooperissa, vaikka muuten olisikin juoksukuntoa.
Ilmoita asiaton viesti
Entä sitten jos eivät jaksa tehdä lapsia?
Kyllähän nuoret opiskelevat ja käyvät töissä. Nuorisotyöttömyys ei käsittääkseni ole miten massiivisesti noussut, etenkään yleiseen taloustilanteeseen nähden.
On ihan ymmärrettävää, että kun lapsettomuudesta tulee sosiaalisesti hyväksyttävää, yhä useampi pysähtyy miettimään haluaako ylipäänsä lapsia. Moni päättää priorisoida opiskelun, uran tai ihan oman elämänlaadun lasten yli. Ja se on ihan ok. Miksi asian tarvitsisi olla jotenkin eri tavalla?
Toki joidenkin kohdalla lapsettomuuteen liittyy esimerkiksi ongelmia löytää sopiva kumppani mutta ei sekään suoraan jaksamiseen liity.
Ilmoita asiaton viesti
En halua paineistaa ketään nuoria lapsia tekemään, koska epätoivottuja lapsia voi olla jo muutenkin liikaa Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä; mutta minua kiinnostaa että mitä sitten haet kirjoituksella. Onko vähäiset lapsitoiveet huono asia mielestäsi? Minusta ei ja perustelin tämän ylemmässä kommentissa. Kiinnostaa sinun näkemyksesi.
Ilmoita asiaton viesti
Kukin elää miten haluaa, mutta kuten avauksessani toin itse esille, niin olen hyvin kiitollinen lapsistani. Tietenkin jos olisi työura tai vastaava muu elämä, niin lapset eivät olisi välttämättä niin selvänä prioriteettina mielessäni.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrettävää. Tähän nähden tosin valitsit aika erikoisen otsikon, jonka joku voisi tulkita miltei nuoria syyllistäväksi. Se ei tuntunut liittyvän itse tekstiin oikein mitenkään.
Ilmoita asiaton viesti
Se oli ns. motivoivaa kielenkäyttöä otsakkeessa. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Tässä vielä nuorisolle esimerkkiä, kun poika kuvasi meikän kulmurin 7. elokuuta 2022 täällä Oulussa! 🙂
https://www.youtube.com/watch?v=R3LeKfCqNRc
Ilmoita asiaton viesti